Woods of Desolation - Somehow...
Torn Beyond Reason – 2011 – Australia
 |
| ©zenial.nl |
| NIMI | Toomio | Miikka |
| SOITTO/LAULU | 1 | 1 |
| SÄVELLYS/SOVITUS | 1 | 2 |
| LYRIIKAT | 0 | 1 |
| TUNNELMA/MEININKI | 2 | 2 |
| LEGENDAARISUUS | 0 | 2 |
| YHT | 4 | 8 |
Tutustumisalbumi: Woods of Desolation - Torn Beyond Reason
Miikka-Tuomas Paukkunen (Klikkaa nimeä!)
Somehow... on erittäin henkilökohtainen biisi, joka merkitsee minulle edelleen erittäin paljon. Se osui elämässäni aikaan, jolloin minulla oli emotionaalisesti vaikeaa. Mitä pahemmaksi tuska yltyi, sitä syvemmälle black metallin syövereihin sukelsin.
Törmäsin Australian lahjaan sattumalta erään musiikkiverkoston kautta, jossa eräs kaveri oli heittänyt linkin faceen. Kyseessä oli täysin lohdutonta huutoa sisältävä Austeren kappale This Dreadful Emptiness, jonka kuullessani naurahdin, että mitäs tekotaiteellista paskaa tämä on? Tutustuttuani tarkemmin depressive black metal-helmiin, huomasin kappaleessa olevan punaisen langan ja käänsin takkini supporter-puolelle. Tuosta kytköksesta päädyin Woods of Desolationiin.
Vaikka pääsääntöisesti olen aina ollut lyriikan ja laulun mies, niin tässä tapauksessa tuo ei päde. Silti tunnetila on jotain käsittämätöntä. Kappale on täysin lohduton, sydäntä riipaisevan kaunis, synkkä ja ruma, mutta samalla se paketoi kaikki sisäiset ahditukseni yhteen pakettiin, ja antaa sisäistä voimaa jatkaa taistelua eteenpäin.
Kohdasta 5:47 eteenpäin ovat padot murtuneet useammin kuin jaksan laskea, ja kitaramelodia räjäyttää tajuntani joka kerta. Kun se loppuu koen rauhan tunteen, kuin olisin uudelleensyntynyt.
Toomio
Täytyy myöntää, että tuli ainakin biisi, jota en ole ennemmin kuullut. En kyllä bändiäkään. Se kuva mikä itselläni Miksusta on, antoi odottaakin jotain melko synkkää. Kyllähän tuo arvionsa jo kertoo, että tässä on jotain hyvin tärkeää hälle itselleen. Ja heti on sanottava, että pelottaa elämäntilanteet, jossa näin lohduton kappale sopii tunnelmaan.
Olen kuunnellut kappaleen varmaan pari-kolmekymmentä kertaa. Soundipuoli tuo mieleen indonesialais-bändi Kekalin. Suttuista ja sameaa. Oluttermein suodattamatonta. Kekalille se on tainnut olla ainut mahdollinen vaihtoehto, mutta WoD:n kohdalla se vaikuttaa tarkoitukselliselta. Kyllä sillä toki suomaisen tunnelman saa aikaan. Tietylle doom-kansalle jo suttuisuus ja perunakellarin äänimaailma luo mukavan Cthulhua odottavan fiiliksen. Kyllä se Ktulu sieltä tulee, odottakaa vain. Toisaalta, jos sanoituksilla on joku sanoma, olisi kiva että vokalistin ääni kuuluisi. Tämä on jotenkin niin jotenkin...
Alkupuolen synkkä suossa tarpova melodia on kyllä mainio. Lukio, neljän linja-auto, harmaan kautta pimeään taipuva loskakeli, märät Catepillarin maiharit ja keittössä odottava haalea hernekeitto. Joo, semmoista tämä on. Eikä se ole paha, se on vain synkkä ja alakuloinen. Kaurismäen leffa.
Kaikkien tämän genren kappaleiden sanat ovat hyvin arvattavissa. Pimeää sielua, tyhjää sielua, epäkelpoa tuskaa ja itsemurhaa hautovia aatoksia. Mikäs siinä. Mieluummin niissä käy näin musiikin voimalla. Eli sillä sanoituspuolella ei valo pilkahtele.
Lopun bläkkismätky on tavallaan tarttuvaa. Mutta biisin monesti kuunnelleena se toisaalta vie pohjan siltä alussa istutetulta tympeydeltä. Vähän kuin mädässä omenassa olisikin joku syötävä kohta. Se ei käy. Ei. Eihän se käy.
Pisteytysjärjestelmän heikkous tulee tässä ilmi. Ei biisi ihan pisteiden kuvaama nelosen biisi ole. Ei niin huono. Vai onko se? Parempi miksaus, blakkismätky pois, sanoihin jotain konkretiaa, niin kappas, että pisteet nousisivat. Silti tuo A-osa kiinnosti sen verran, että kuuntelin muutaman muunkin biisin. Kyllä tätä ennemmin kuuntelee kuin itsensä tappaa.
Olen kuunnellut kappaleen varmaan pari-kolmekymmentä kertaa. Soundipuoli tuo mieleen indonesialais-bändi Kekalin. Suttuista ja sameaa. Oluttermein suodattamatonta. Kekalille se on tainnut olla ainut mahdollinen vaihtoehto, mutta WoD:n kohdalla se vaikuttaa tarkoitukselliselta. Kyllä sillä toki suomaisen tunnelman saa aikaan. Tietylle doom-kansalle jo suttuisuus ja perunakellarin äänimaailma luo mukavan Cthulhua odottavan fiiliksen. Kyllä se Ktulu sieltä tulee, odottakaa vain. Toisaalta, jos sanoituksilla on joku sanoma, olisi kiva että vokalistin ääni kuuluisi. Tämä on jotenkin niin jotenkin...
Alkupuolen synkkä suossa tarpova melodia on kyllä mainio. Lukio, neljän linja-auto, harmaan kautta pimeään taipuva loskakeli, märät Catepillarin maiharit ja keittössä odottava haalea hernekeitto. Joo, semmoista tämä on. Eikä se ole paha, se on vain synkkä ja alakuloinen. Kaurismäen leffa.
Kaikkien tämän genren kappaleiden sanat ovat hyvin arvattavissa. Pimeää sielua, tyhjää sielua, epäkelpoa tuskaa ja itsemurhaa hautovia aatoksia. Mikäs siinä. Mieluummin niissä käy näin musiikin voimalla. Eli sillä sanoituspuolella ei valo pilkahtele.
Lopun bläkkismätky on tavallaan tarttuvaa. Mutta biisin monesti kuunnelleena se toisaalta vie pohjan siltä alussa istutetulta tympeydeltä. Vähän kuin mädässä omenassa olisikin joku syötävä kohta. Se ei käy. Ei. Eihän se käy.
Pisteytysjärjestelmän heikkous tulee tässä ilmi. Ei biisi ihan pisteiden kuvaama nelosen biisi ole. Ei niin huono. Vai onko se? Parempi miksaus, blakkismätky pois, sanoihin jotain konkretiaa, niin kappas, että pisteet nousisivat. Silti tuo A-osa kiinnosti sen verran, että kuuntelin muutaman muunkin biisin. Kyllä tätä ennemmin kuuntelee kuin itsensä tappaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti