82. Nirvana - Smells Like Teens Spirit
Nevermind – 1991– USA
 |
| ©timeoutkl.com |
| NIMI | Toomio | Osku |
| SOITTO/LAULU | 1 | 1 |
| SÄVELLYS/SOVITUS | 2 | 1 |
| LYRIIKAT | 2 | 1 |
| TUNNELMA/MEININKI | 2 | 1 |
| LEGENDAARISUUS | 1 | 2 |
| YHT | 8 | 6 |
Tutustumisalbumi: Nirvana - Nevermind
Toomio
Videosta se lähti. MTV:stä tämän näin. Se oli rajua rypistystä. Hetkeksi jäin hitin koukuttamaksi. Sitten iski inho. Eihän näin huonosti saanut soittaa. Nirvana oli kamalinta kuraa pitkälle 2000-luvun puolelle asti.
Kunnes sitten Kuortaneella kurssikaveriksi eksyi mies Pyhännältä. Herra Hilli. Mies oli syvästi vaikuttunut Kurtin ja kumppaneiden kovuudesta, ja vieläpä aikana jolloin se ei ollenkaan ollut muotia. Hilli oli muutenkin kiinnostunut musiikista, mutta Nirvanan ylistäminen oli hänen elämäntehtävänsä. Lähetystyö onnistui niin, että otin tehtäväkseni kuunnella tuotannon läpi. Ja tällä kertaa se toimi aiempaa paremmin.
Soittotaito. Niin, tarvitseeko tässä sitä? Grohl on kova rumpali joo, mutta kyllä se asenne on joka tässä ohjaksia pitelee. Kappale on kestänyt ajan hammasta hiukan muita paremmin oletettavasti myös sen takia, että aloittelijankin on melko helppo ottaa se kitaralla haltuun. Kertosäkeen jälkeinen, jopa hiukan ärsyttävä, synkooppinen vingutus on hieno koukku.
Tätä kappaletta on varmasti kopioitu ja paljon. Kotimaisista artisteista tässä on onnistunut erinomaisesti Apulanta Mitä Kuuluu-kappaleellaan. Hyvin paljon samaa on, ja totuuden nimissä; tällaista se Wirtasen äänellä pitäisi edelleenkin Apulannan musiikin olla.
Sanoissa ei ole mitään järkeä vaikka hyvin mieleen jäävätkin. Isä on aina sanonut, että kappale tarvitsee menestyäkseen aika typerät sanat, jotka jäävät kuitenkin mieleen.
Video on niin legendaarinen, että voe suatana. Kaikkien kuuluu tietää, että videota kuvatessa paikalla ollut statistiyleisö sai oikeasti sellaisen joukkoaggression päälle, että koko touhu meni tappeluksi. Kyllähän tuosta hienosti aggressio välittyy. Ja ehkä myös aikamoinen lääketokkuran läsnäolo.
Osku Torro (Klikkaa nimeä!)
Nimensä mukaisesti teinihenki haisee tässä biisissä, myös allekirjoittaneelle. Nirvanan Nevermind oli ensimmäisiä ostamiani C-kasetteja.
Tätä biisiä luukutin aikoinani aikalailla taukoamatta. En ymmärtänyt koko grungen tai alternativen käsitteestä mitään. En tunnustautunut tuon genren kannattajaksi, koska en tiennyt mitään genrejä edes olevan olemassa. Oli vain rock-musiikkia ja hyviä biisejä, joita bongailin sieltä täältä.
Vasta nyt myöhemmin tarkasteltuna huomaan mihin tässä biisissä tykästyin. Noina aikoina tehosoitossa olivat monet muut kasari-ysäri-suuruudet, joita kaikkia yhdisti tietynlainen energisyys. Smells Like Teen Spirit herätti huomioni juuri energisyydellään. Kun Cobain huutaa "with the lights out, it's less dangerous", on siinä rock-asennetta, ja kaikki masentunut nahjustelu loistaa poissaolollaan.
Nuuten Nirvanan tuotanto on mennyt vähän niin ja näin, vaikka kuuntelin bändin muitakin albumeita aika paljon. SLTS:ssä on ominaista se, että laahaavuus ja melankolia puuttuu. Tilalla on jonkinlaista positiivisempaa, tervehenkisempää turpaanvetoa, ehkä hieman punk-asennetta. (Vaikka punk itsessään on karmea musiikin tyylisyynta, niin mausteena se toimii joskus erinomaisesti, kuten esim. Type O Negative osoittaa.)
Kappalerakenne toimii - pääriffi tulee esiin heti introssa. A-osa, ja mikälie bridge toi nyt on, lataavat kertsiä varten, pitäen kuitenkin jo itsessään mielenkiintoa yllä. Soolo on sopivan ytimekäs, ei harhaile missään ja on melodiaan sopiva. Tätä rallia oli aikoinaan helppoa luukuttaa jatkuvalla syötöllä, koska se toimi jokaisella osa-alueella.
Lyriikat olivat tosi viileät, vaikka niistä ei tajunnut, eikä vieläkään tajua, hevon persettä. Haloo, haloo, haloo, Kurt Cobain on mulatti, albiino ja moskiitto, jeah!
Monet muut tuon ajan suuruudet ovat jääneet elämään soittolistoilleni, mutta Nirvana on jäänyt hieman paitsioon. Ehkä tätä nostalgiaa voisi koittaa herätellä, koska näköjään se tuntuu toimivan vieläkin
Toomio vastaa
"Hyvää analyysia. Punkilla on kyllä ne heikotkin sivuhaaransa, niin kuin jokaisella genrellä. Ja Type O Negative on ehdottoman kovaa materiaalia. Itseänikin on aina ihmetyttänyt tuo mulatti-albiino-moskiitto-kohta. Mitä helvettiä?
82. Stam1na - Vapaa Maa
Uudet kymmenen käskyä - 2006 – Suomi
 |
| ©youtube.com |
| NIMI | Toomio | Osku |
| SOITTO/LAULU | 2 | 1 |
| SÄVELLYS/SOVITUS | 1 | 1 |
| LYRIIKAT | 2 | 1 |
| TUNNELMA/MEININKI | 2 | 2 |
| LEGENDAARISUUS | 1 | 1 |
| YHT | 8 | 6 |
Tutustumisalbumi: Stam1na - Uudet Kymmenen Käskyä
Toomio
Osku Torro (Klikkaa nimeä!)
Stam1nan suhteen olen hieman myöhäisherännäinen. Bändin ensimmäiset levyt menivät nurkkakorvalla kuunnellessa. Suomeksi laulettu metalli ei ole aiemmin oikein iskenyt ja jotenkin laitoin Stam1nan ennakkoasenteissani samaan sarjaan muiden kanssa. Stam1nan vanhempi tuotanto on tuttua yksittäisinä biiseinä ja hajanaisina mielikuvina. Tämä pätee myös tähän biisiin, sekä Uudet Kymmenen Käskyä-albumiin.
Vasta Viimeinen Atlantis räjäytti pankin, ja levy lähti ostoon. Kun viimein maltoin autostereoiden ja satunnaisen radiosoiton sijaan kuunnella bändiä kotona rauhassa ja studiokuulokkeilla, alkoivat Strapping Young Lad-vaikutteetkin kuulua Stam1nan musiikissa yhä selvemmin,
Vapaa maa alkaa riffittelyn suhteen jotenkin pirullisella soundilla, josta tuleekin mieleen SYL:n nimikkolevy vuodelta 2003. Biisissä on hyvä rytmitys aallonpohjineen ja tykityksineen, mutta se on samalla sen heikkous. Rakenne on hieman hajanainen ja varsinkin soolo leviää käsiin. Kertsimelodia on hyvä ja erityisesti intensiiviset osiot toimivat biisissä todella hyvin. Vuonna 2006 Stam1na oli vielä hieman raakile, mutta kuten tulevaisuus osoitti, ehjempiä biisejä syntyi kokemuksen kautta, ja vieläpä niin, että meininki pysyi aivan yhtä timanttisena. Stam1nan soittotaito ei todellakaan aseta ilmaisulle esteitä.
Stam1na lätkyttelee omalla sekopäisellä asenteellaan ja sotkee mukaan kiukkuista yhteiskuntakritiikkiä, joka tässä biisissä tarkoittaa… en tiedä. Kun huutaa tarpeeksi vihaisesti näitä mantroja, niin olen väkisinkin samaa mieltä! Jotkin meitä suuremmat voimat ohjaavat maailmaa päin helvettiä, eikä kukaan mahda mitään. Snowdenin NSA-paljastusten jälkeen Vapaa Maa sisältää hauskasti lähes profetiaalisen vivahteen.
Toomio vastaa
"Nyt ollaan Oskun kanssa eri päissä. Minulle Stam-Yks-Nan kaksi ensimmäistä levyä ovat ne kovimmat. Muita en juuri kuuntele, vaikka kaikki omistan. Näissä ensimmäisissä on asennetta ja kunnianhimoa. Uusissa on liikaa poppia ja turvallisuutta. On silti totta, että Vapaa Maa voisi olla rakenteeltaan ehjempi. Tämän takia se ei enempiä pisteitä ehkä saakaan."
Tutustumisalbumi: Devin Townsend - Physicist
Jälleen palataan opiskeluaikaan. Kuortane, tuo Pohjanmaan urheilun kehto, jossa ei opiston lisäksi ollut kuin ravintola Nokiotta. Opiskelin liikuntaneuvojaksi, ja treenasin sen minkä vammoiltani ehdin. Kiekonheittäjä-Henkan kera teimme Jani Tanskasen kuntopiiriä kerran viikossa. Henkka toi aina musiikin. Stam1nan eka levy soi ja tarrasi päähän ja löi sen polveen. Olin myyty.
Toinen levy oli Devin-fanille kun taivas. Paljon vaikutteita Deviniltä, hyviä tekstejä, tarttuvia melodiakulkuja.
Vapaa maa ei ole levyn helpoin kappale. Se pitää kuunnella tarkkaan, ennen kuin sitä pystyy lukemaan. Soittajina Stam1nan tyypit ovat varmaan kaikkien Suomen lukionössöhevareiden esikuvia. Treenattu on ja se kuuluu. Rytmitykset ovat haastavia, koukkuja ja pieniä täytemelodioita on paljon, mutta ne on tehty hyvällä maulla. Soitto on tehty soittajille, mutta biisit ja melodiat kaikille. Hyvä yhdistelmä. Varsinkin kiihtyvä c-osa vaatii pirusti treeniä, jos sen meinaa livenä hyvin soittaa. Ja nämä miehet soittavat.
Sanoituksissa Stam1na liikkuu yksin omalla polullaan. Sanat ovat kovasti kriittisiä ja kantaaottavia. Tämän biisin sanoissa luultavimmin kysytään onko kokemamme "vapaa maa" oikeasti sitä.
"Demokratia on vain vaihtoehto"
Hienosti hoksattu, eihän valinta muutamasta vaihtoehdosta mitään vapautta ole. Poolissa pitäisi olla kaikki vaihtoehdot.
Meininkiä näillä veikoilla on aina. Sitä pitää yllä rumpali Velin. Soittotyyli ei ehkä ole niin omintakeinen, mutta taitavaa se on. Myös se on hienoa, että bändin jokainen jäsen on tunnistettava. Pidän muuten Olkkosta yhtenä Suomen aliarvostetuimmista hevikitaristeista. Kuunnelkaa soolo.
Toinen levy oli Devin-fanille kun taivas. Paljon vaikutteita Deviniltä, hyviä tekstejä, tarttuvia melodiakulkuja.
Vapaa maa ei ole levyn helpoin kappale. Se pitää kuunnella tarkkaan, ennen kuin sitä pystyy lukemaan. Soittajina Stam1nan tyypit ovat varmaan kaikkien Suomen lukionössöhevareiden esikuvia. Treenattu on ja se kuuluu. Rytmitykset ovat haastavia, koukkuja ja pieniä täytemelodioita on paljon, mutta ne on tehty hyvällä maulla. Soitto on tehty soittajille, mutta biisit ja melodiat kaikille. Hyvä yhdistelmä. Varsinkin kiihtyvä c-osa vaatii pirusti treeniä, jos sen meinaa livenä hyvin soittaa. Ja nämä miehet soittavat.
Sanoituksissa Stam1na liikkuu yksin omalla polullaan. Sanat ovat kovasti kriittisiä ja kantaaottavia. Tämän biisin sanoissa luultavimmin kysytään onko kokemamme "vapaa maa" oikeasti sitä.
"Demokratia on vain vaihtoehto"
Hienosti hoksattu, eihän valinta muutamasta vaihtoehdosta mitään vapautta ole. Poolissa pitäisi olla kaikki vaihtoehdot.
Meininkiä näillä veikoilla on aina. Sitä pitää yllä rumpali Velin. Soittotyyli ei ehkä ole niin omintakeinen, mutta taitavaa se on. Myös se on hienoa, että bändin jokainen jäsen on tunnistettava. Pidän muuten Olkkosta yhtenä Suomen aliarvostetuimmista hevikitaristeista. Kuunnelkaa soolo.
Osku Torro (Klikkaa nimeä!)
Stam1nan suhteen olen hieman myöhäisherännäinen. Bändin ensimmäiset levyt menivät nurkkakorvalla kuunnellessa. Suomeksi laulettu metalli ei ole aiemmin oikein iskenyt ja jotenkin laitoin Stam1nan ennakkoasenteissani samaan sarjaan muiden kanssa. Stam1nan vanhempi tuotanto on tuttua yksittäisinä biiseinä ja hajanaisina mielikuvina. Tämä pätee myös tähän biisiin, sekä Uudet Kymmenen Käskyä-albumiin.
Vasta Viimeinen Atlantis räjäytti pankin, ja levy lähti ostoon. Kun viimein maltoin autostereoiden ja satunnaisen radiosoiton sijaan kuunnella bändiä kotona rauhassa ja studiokuulokkeilla, alkoivat Strapping Young Lad-vaikutteetkin kuulua Stam1nan musiikissa yhä selvemmin,
Vapaa maa alkaa riffittelyn suhteen jotenkin pirullisella soundilla, josta tuleekin mieleen SYL:n nimikkolevy vuodelta 2003. Biisissä on hyvä rytmitys aallonpohjineen ja tykityksineen, mutta se on samalla sen heikkous. Rakenne on hieman hajanainen ja varsinkin soolo leviää käsiin. Kertsimelodia on hyvä ja erityisesti intensiiviset osiot toimivat biisissä todella hyvin. Vuonna 2006 Stam1na oli vielä hieman raakile, mutta kuten tulevaisuus osoitti, ehjempiä biisejä syntyi kokemuksen kautta, ja vieläpä niin, että meininki pysyi aivan yhtä timanttisena. Stam1nan soittotaito ei todellakaan aseta ilmaisulle esteitä.
Stam1na lätkyttelee omalla sekopäisellä asenteellaan ja sotkee mukaan kiukkuista yhteiskuntakritiikkiä, joka tässä biisissä tarkoittaa… en tiedä. Kun huutaa tarpeeksi vihaisesti näitä mantroja, niin olen väkisinkin samaa mieltä! Jotkin meitä suuremmat voimat ohjaavat maailmaa päin helvettiä, eikä kukaan mahda mitään. Snowdenin NSA-paljastusten jälkeen Vapaa Maa sisältää hauskasti lähes profetiaalisen vivahteen.
Toomio vastaa
"Nyt ollaan Oskun kanssa eri päissä. Minulle Stam-Yks-Nan kaksi ensimmäistä levyä ovat ne kovimmat. Muita en juuri kuuntele, vaikka kaikki omistan. Näissä ensimmäisissä on asennetta ja kunnianhimoa. Uusissa on liikaa poppia ja turvallisuutta. On silti totta, että Vapaa Maa voisi olla rakenteeltaan ehjempi. Tämän takia se ei enempiä pisteitä ehkä saakaan."
80. Devin Townsend - Kingdom
Physicist - 2000 - Kanada
 |
| ©hangout.altsounds.com |
| NIMI | Toomio | Osku |
| SOITTO/LAULU | 2 | 2 |
| SÄVELLYS/SOVITUS | 2 | 2 |
| LYRIIKAT | 1 | 1 |
| TUNNELMA/MEININKI | 1 | 2 |
| LEGENDAARISUUS | 2 | 2 |
| YHT | 8 | 9 |
Tutustumisalbumi: Devin Townsend - Physicist
Toomio
En muista vuotta. Jori muistais, varmaan päivänkin. Ostin Physicist-levyn kannen perusteella. Luulin että se on Yngwie-tyylistä kitaran niplaamista. En uskonut sen muuta olevan, koska esiintyjänä oli pelkkä miehen nimi.
Olikohan se tämä levy, joka Jorin luona kuunneltiin? Ehkä, ehkä ei. Muistan kuitenkin, että soundeja ihmeteltiin. "Mitä tämä on?" "Miksi laulu on miksattu noin alas?" Jotain taisi silti päässä vinksahtaa, ihan koko Alavuden remmillä.
Pahoin pelkään, ettei tällaista musiikillista "mitä helvettiä?!?"-elämystä enää itse voi kokea. Jotain niin suuntaa muuttavaa Devin sai Physicistillä aikaan. Jonkun hetken piti kuitenkin tätäkin musiikkia pureskella, ennen kuin silloiset progeteinit hyväksyivät soittajien kovuuden.
Koko levy on hullua tykitystä, mutta tämä biisi ehkä se niistä kovin. Introsta alkaen mennään kovaa, vaikka tempo ei olekaan mikään mieletön. En itse syty Epicloudin uusintaversiolle. Tähän biisiin kuuluu vähän sellainen camp äänimaisema.
Lyyrisesti Devin on mahtava. On varmasti vedetty sun mitä mämmiä, mutta Juicen sanoin: "Vain homot, hullut ja huumeidenkäyttäjät osaavat tehdä musiikkia, joka muistetaan." Homo Devin ei kaiketi ole, mutta kahta viimeistä on vaikea kieltää.
Oletan, että Kingdom-nimessä viitataan löyhästi Isä Meidän-rukouksen "thy kingdom come"-lausahdukseen, joka tarkoittaa tulkitsijasta riippuen maailmanloppua, ajanloppua, kuolemaa tai tuonpuoleista.
Physicistin aikoina D oli henkisesti aika rajoilla. Ja kaikkia sen ajan tekstejä leimaakin erittäin vahva itsensä etsiminen.
"O.K., I know I missed it.
The point I mean. I missed it."
Siinä on sitä konkretiaa, tai tarttumapintaa, mitä jollain tavalla pitää sanoissa olla. Muuten ote lipeää.
Meininkiä on, legendaarisuuttakin on. Perhana, olisko tälle sittenkin pitänyt antaa kymppi...
Olikohan se tämä levy, joka Jorin luona kuunneltiin? Ehkä, ehkä ei. Muistan kuitenkin, että soundeja ihmeteltiin. "Mitä tämä on?" "Miksi laulu on miksattu noin alas?" Jotain taisi silti päässä vinksahtaa, ihan koko Alavuden remmillä.
Pahoin pelkään, ettei tällaista musiikillista "mitä helvettiä?!?"-elämystä enää itse voi kokea. Jotain niin suuntaa muuttavaa Devin sai Physicistillä aikaan. Jonkun hetken piti kuitenkin tätäkin musiikkia pureskella, ennen kuin silloiset progeteinit hyväksyivät soittajien kovuuden.
Koko levy on hullua tykitystä, mutta tämä biisi ehkä se niistä kovin. Introsta alkaen mennään kovaa, vaikka tempo ei olekaan mikään mieletön. En itse syty Epicloudin uusintaversiolle. Tähän biisiin kuuluu vähän sellainen camp äänimaisema.
Lyyrisesti Devin on mahtava. On varmasti vedetty sun mitä mämmiä, mutta Juicen sanoin: "Vain homot, hullut ja huumeidenkäyttäjät osaavat tehdä musiikkia, joka muistetaan." Homo Devin ei kaiketi ole, mutta kahta viimeistä on vaikea kieltää.
Oletan, että Kingdom-nimessä viitataan löyhästi Isä Meidän-rukouksen "thy kingdom come"-lausahdukseen, joka tarkoittaa tulkitsijasta riippuen maailmanloppua, ajanloppua, kuolemaa tai tuonpuoleista.
Physicistin aikoina D oli henkisesti aika rajoilla. Ja kaikkia sen ajan tekstejä leimaakin erittäin vahva itsensä etsiminen.
"O.K., I know I missed it.
The point I mean. I missed it."
Siinä on sitä konkretiaa, tai tarttumapintaa, mitä jollain tavalla pitää sanoissa olla. Muuten ote lipeää.
Meininkiä on, legendaarisuuttakin on. Perhana, olisko tälle sittenkin pitänyt antaa kymppi...
Osku Torro (Klikkaa nimeä!)
Myönnän heti alkuun, että tämän kappaleen arvioiminen on itselleni lähes mahdoton tehtävä. Devin Townsend on kuulunut levyhyllyni kantavaksi voimaksi vuodesta 1998 alkaen. Kingdom on kypsynyt hitaasti yhdeksi lempibiiseistäni, kenties jopa kaikkien aikojen tekeleeksi. Epicloudille Kingdomista saatiin ansaitusti remake. Livenä tämä uudempi versio on niin käsittämättömän kova veto, ettei sille löydy vertaista. Kingdomin paras versio löytyykin netissä ilmaiseksi jaetulta Live-EP:ltä.
Physicist sai aikanaan häkeltyneen vastaanoton. Ostin sen kuuntelematta, koska pidin Ocean Machinesta (kenties maailman paras levy) ja Infinitystä valtavasti. Aluksi päälle hyökyi masentava valli, jonka kaikista tasoista ei saanut juuri mitään selvää. Silti tuota levyä oli vain pakko kuunnella. Physicist kypsyi kaikessa rauhassa. Lopulta Kingdomin (kohta 2:42) "Fire it up!"-huuto ja siitä eteenpäin, räjähti kuin sata Tsaarin pommia silmässä. Taustalaulujen harmonia yhdistettynä todella väkevään poljentoon, osui niin namiin kohtaan kopan sisässä, että koko albumi aukesi kertalaakista.
Devinin kuuluisa äänivalli palaa tutun kirkkaalla liekillä. Se on rakennettu niin taitavasti, että jokaiselle osalle riittää tarpeeksi happea. Kingdomissa on virheettömät siirtymät osioiden välillä - kappale alkaa, rakentuu ja loppuu täydellisessä tasapainossa. Kingdom alkaa hieman infinitymäisellä leikittelyllä, joka pian kuitenkin hiipuu varjoisan vallin alle. Biisin loppuhymistelyt ovat kuin etäisiä kaikuja Ocean Machinesta. Kingdom ikään kuin kytkee kaikki kolme peräkkäistä albumia yhteen.
Devinin laulu on raakaa, taustavokaaleiden osalta harmonista, ja kaiken alla jyrää koko ajan täysin voittamaton kitaravalli. Epicloudin versiossa puhtaat vokaalit ovat suuremmassa osassa ja tämä raikastaa biisiä helpommin lähestyttäväksi. Biisin lyriikat ovat täynnä raapivaa, katuvaa epätoivoa. Parisuhdeangsti ei ole itselleni kappaleteemana TOP100:ssa, joten myös tällä täydellisellä biisillä tuntuu olevan jokin heikko kohta. Mutta ehkä juuri tuo arpi täydentää kokonaisuuden. Kingdomin lataus on vain niin peittelemättömän aito. Kun Devin huutaa "I'm fine", koko Physicistin tunnelma kulminoituu tuohon huutoon. Artistin surkeasta olosta syntyy usein loistavaa musiikkia, ja Kingdom on siitä klassinen esimerkki.
Physicist sai aikanaan häkeltyneen vastaanoton. Ostin sen kuuntelematta, koska pidin Ocean Machinesta (kenties maailman paras levy) ja Infinitystä valtavasti. Aluksi päälle hyökyi masentava valli, jonka kaikista tasoista ei saanut juuri mitään selvää. Silti tuota levyä oli vain pakko kuunnella. Physicist kypsyi kaikessa rauhassa. Lopulta Kingdomin (kohta 2:42) "Fire it up!"-huuto ja siitä eteenpäin, räjähti kuin sata Tsaarin pommia silmässä. Taustalaulujen harmonia yhdistettynä todella väkevään poljentoon, osui niin namiin kohtaan kopan sisässä, että koko albumi aukesi kertalaakista.
Devinin kuuluisa äänivalli palaa tutun kirkkaalla liekillä. Se on rakennettu niin taitavasti, että jokaiselle osalle riittää tarpeeksi happea. Kingdomissa on virheettömät siirtymät osioiden välillä - kappale alkaa, rakentuu ja loppuu täydellisessä tasapainossa. Kingdom alkaa hieman infinitymäisellä leikittelyllä, joka pian kuitenkin hiipuu varjoisan vallin alle. Biisin loppuhymistelyt ovat kuin etäisiä kaikuja Ocean Machinesta. Kingdom ikään kuin kytkee kaikki kolme peräkkäistä albumia yhteen.
Devinin laulu on raakaa, taustavokaaleiden osalta harmonista, ja kaiken alla jyrää koko ajan täysin voittamaton kitaravalli. Epicloudin versiossa puhtaat vokaalit ovat suuremmassa osassa ja tämä raikastaa biisiä helpommin lähestyttäväksi. Biisin lyriikat ovat täynnä raapivaa, katuvaa epätoivoa. Parisuhdeangsti ei ole itselleni kappaleteemana TOP100:ssa, joten myös tällä täydellisellä biisillä tuntuu olevan jokin heikko kohta. Mutta ehkä juuri tuo arpi täydentää kokonaisuuden. Kingdomin lataus on vain niin peittelemättömän aito. Kun Devin huutaa "I'm fine", koko Physicistin tunnelma kulminoituu tuohon huutoon. Artistin surkeasta olosta syntyy usein loistavaa musiikkia, ja Kingdom on siitä klassinen esimerkki.
Toomio vastaa
"Nyt oli Kingdom pureskeltu perusteellisesti. Huh. Olen sanaton. Allekirjoitan. Kaiken paitsi Epicloudin versiota."
