85. Gojira - Oroborus
The Way of All Flesh – 2008 – Ranska
 |
| ©mtv.com |
| NIMI | Toomio | Ari |
| SOITTO/LAULU | 2 | 2 |
| SÄVELLYS/SOVITUS | 2 | 2 |
| LYRIIKAT | 0 | 2 |
| TUNNELMA/MEININKI | 2 | 2 |
| LEGENDAARISUUS | 2 | 2 |
| YHT | 8 | 10 |
Tutustumisalbumi: Gojira - The Way of All Flesh
Toomio
Gojira eli komeampi muoto Godzillasta, on ranskalaisten raskaansarjan ehdoton ykkönen. Tutustuin kaikkia yllättäen Samin kautta tähän. Muistan vieläkin elävästi Ocean Planetin riffin. Noina aikoina tämä ei kuitenkaan ollut minulle muuta kuin outoa ja raskasta musiikkia.
Gojiran soitto on omaleimaista. Se kuulostaa aluksi hyvin synteettiseltä, mutta silti siinä on jotain hyvin maanläheistä, jopa maansisäistä. Tähän mielikuvaan vaikuttaa varmasti bändin imago luontoaktivisteina. Laulajan karjunta on kuin kuusen havuilla huitoisi: kirvelee kasvoja, mutta jättää hyvin metsäisen leiman.
Oroborus on ikivanha symboli, joka kuvaa elämän kiertokulkua. Itse symboli muistuttaa häntäänsä syövää käärmettä. Ainahan sitä bändit yrittävät tehdä sanojensa tunnelmaan sopivan kappaleen. Tässä siinä on onnistuttu harvinaisen hyvin. Hyvinkin helposti pystyn jo introssa tuntemaan käärmeen luikertelevan tai lipovan kieltään.
Sävellyksenä Oroborus on mielestäni hyvin ehjä. Ei siellä ole oikeastaan mitään, mitä jättäisin pois. Enkä äkkiseltään osaa siihen mitään lisääkään kaivata. Lyriikat sopivat tietysti kappaleeseen, mutta eivät sisällä mitään niin järisyttävää, että sille tarvitsisi pisteitä antaa.
Meininkiä ja tunnelmaa kappaleessa on. Monelle tämä saattaa kuulostaa monotoniselta sahaukselta, mutta death metallissakin on yksityiskohtia ja melodiakulkuja. Niiden erottaminen vain vaatii keskittymistä. Itselleni kärmesbiisi on niin legendaarinen jo kisaan valmistautuessa, että kyllä se täydet pisteet legendaarisuudesta saa.
Ari Niemi (Klikkaa nimeä!)
Nyt ollaan kovuuden äärellä. Tutustuin Gojiraan muistaakseni vuoden 2007 alkupuolella. Niihin aikoihin From Mars to Sirius-levyä tuli luukutettua aika paljon, mutta ko. albumin seuraaja The Way of All Flesh kuitenkin räjäytti omalla kohdallani potin. Oroborus kuuluu levyn, ja samalla bändin tuotannon, parhaimmistoon.
Biisin muistettavin osa on varmaankin käärmeen lailla kiemurteleva kitarariffi, joka alkaa heti biisin käynnistyessä. Ihan sairas. Bändin jätkät ovat kovia poikia soittamaan, mutta liikaa kikkailua ei onneksi esiinny. Biisi jyrää eteenpäin paikoitellen monumentaalisen raskaana, joskin tarjoaa kuuntelijalle väliin pieniä rauhoittumisen hetkiä. Joe Duplantierin karjunta poikkeaa useasta muusta metalliörisijästä siinä, että miehen lyriikoista saa pääosin oikeasti selvää.
Mystiikkaan ja luontoon liittyvät teemat ovat varsin ominaisia näille Ranskan hipeille. Paasaamaan bändi ei kuitenkaan yleensä ala, vaan kuuntelijan omalle tulkinnalle jää tilaa. Oroborus on symboli, jossa käärme syö omaa häntäänsä kuvaten ikuista elämää, loppumatonta prosessia, uudelleensyntymistä ja/tai elämän kiertokulkua. Näitä juttuja biisin sanoituksissakin pyörii. Kokonaisuutena hyvät, vahvalla auktoriteetilla toimitetut sanoitukset.
"Serpent of light, movement of the soul
Crawling stately along the spine
Mighty phoenix from the ashes arises
Firebird cycle, life, regenerate the cell"
Kun tarkemmin ajattelee, voin kuvitella itseni Gojiran keikalle hoilaamaan näitä samalla villisti moshaten. Se on kaunista se.
Toomio vastaa
"Haa, Arskakin löysi sen kiemurtelevuuden sieltä kappaleesta! Tuo on kyllä totta, että Duplantierin örinästä saa selvää, eikä tarvitse edes juuri keskittyä. Jos on tuntematon tai vain vähän tuttu bändi, niin kannattaa antaa sille vähän aikaa. Kuunnella tuo tutustumisalbumi vaikka pari-kolme kertaa läpi, niin kyllä sitä rytyytystä alkaa kaipaamaan. Jos bändi muuten olisi saanut pitää Godzilla-nimensä, se ei varmasti olisi niin tunnettu."
84. Eagles of Death Metal - Wannabe in L.A.
Heart On - 2008 – USA
 |
| NIMI | Toomio | Ari |
| SOITTO/LAULU | 2 | 2 |
| SÄVELLYS/SOVITUS | 2 | 2 |
| LYRIIKAT | 2 | 1 |
| TUNNELMA/MEININKI | 2 | 2 |
| LEGENDAARISUUS | 0 | 0 |
| YHT | 8 | 7 |
Tutustumisalbumi: Eagles of Death Metal - Heart On
Toomio
Ari Niemi (Klikkaa nimeä!)
Podin melkoista QOTSA-buumia muutama vuosi sitten, ja se tietenkin johti herra Hommen muun tuotannon tarkasteluun. Eagles of Death Metal on päätynyt soittolistalle aina silloin tällöin, mutta se jäi auttamatta varjoon sillä hetkellä, kun kuulin Kyussia ekaa kertaa. Bändin överi "kieli poskessa"-meininki silti nostaa väkisin hymyn huulille.
Ja tämä biisihän paranee kuuntelukertojen myötä. Lisäksi aiheuttaa välitöntä pään heilumista ja tanssijalan vipattamista. Sävellyksenä varsin simppeli ja yllättävänkin koukuttava. Soitossa on hyvä boogie ja jänniä juttuja siellä täällä. Josh Hommen kädenjälki on helposti aistittavissa.
Lyriikoissa ei ole mitään erikoista, mutta ne ovat kyllä tarttuvat. Kyllähän tässä ajatukset siirtyvät johonkin Los Angelesin savuisille rokkiklubeille.
Legendaarisuudesta ei pisteitä, mutta meininki on niin kohdillaan, että kyllä tästä jonkinlainen korvamato kehittyi. Voisi testata joskus vaikkapa kaljoittelumusiikkina. Mielellään tätä katselisi livenäkin.
Toomio vastaa
"Johan on. Täältäkin löytyi Arskan kanssa yhteinen elementti = kalja. Mutta sellainenhan tämä on. Särö päälle ja tättärää!"
Tutustumisalbumi: Deftones - White Pony
Fyssariksi opiskellessani tutustuin yhteen keihäsvalmentajasankariin, joka esitteli bändin minulle. Molemmat olimme tykästyneitä Queens of the Stone Agen juttuihin (jopa cover-bändi oli hetken pystyssä). Aluksi tämä biisi loi hyvin keveitä hymyn kareita, mutta kuuntelukertojen lisääntyessä kiintymys kappaleeseen kasvoi.
Soundipuoli on sellainen, että tämä kuulostaa kehnohkosti soitetulta. Mutta räkäsoundit peittävät taakseen aikamoisia soittoniekkoja. Hyvin epäkeskoinen soolo ja ihmeellistä kilkatusta. Hommen tavaramerkkiä ja siihen päälle Hughesin vakuuttava viiksiosasto... ei kun lauluääni.
Yksinkertainen sävellys, joka on luotu välittämään seuraava viesti: "osta olutta!". Tämä olisi voinut soida intin päättyessä autossa, jolla huristettiin TJ-risteilylle. Näin ilman järkeä olisivat olleet sekä äänenlähde kuin sen kohdekin.
Sanat kertovat bändin rumpalista. On siinä varmaan jonkinlainen sanomakin, mutta kyllä tämä taitaa enemmän olla tällainen helppo rallatus.
Helluwa meininki, siinä kaikki!
Soundipuoli on sellainen, että tämä kuulostaa kehnohkosti soitetulta. Mutta räkäsoundit peittävät taakseen aikamoisia soittoniekkoja. Hyvin epäkeskoinen soolo ja ihmeellistä kilkatusta. Hommen tavaramerkkiä ja siihen päälle Hughesin vakuuttava viiksiosasto... ei kun lauluääni.
Yksinkertainen sävellys, joka on luotu välittämään seuraava viesti: "osta olutta!". Tämä olisi voinut soida intin päättyessä autossa, jolla huristettiin TJ-risteilylle. Näin ilman järkeä olisivat olleet sekä äänenlähde kuin sen kohdekin.
Sanat kertovat bändin rumpalista. On siinä varmaan jonkinlainen sanomakin, mutta kyllä tämä taitaa enemmän olla tällainen helppo rallatus.
Helluwa meininki, siinä kaikki!
Ari Niemi (Klikkaa nimeä!)
Podin melkoista QOTSA-buumia muutama vuosi sitten, ja se tietenkin johti herra Hommen muun tuotannon tarkasteluun. Eagles of Death Metal on päätynyt soittolistalle aina silloin tällöin, mutta se jäi auttamatta varjoon sillä hetkellä, kun kuulin Kyussia ekaa kertaa. Bändin överi "kieli poskessa"-meininki silti nostaa väkisin hymyn huulille.
Ja tämä biisihän paranee kuuntelukertojen myötä. Lisäksi aiheuttaa välitöntä pään heilumista ja tanssijalan vipattamista. Sävellyksenä varsin simppeli ja yllättävänkin koukuttava. Soitossa on hyvä boogie ja jänniä juttuja siellä täällä. Josh Hommen kädenjälki on helposti aistittavissa.
Lyriikoissa ei ole mitään erikoista, mutta ne ovat kyllä tarttuvat. Kyllähän tässä ajatukset siirtyvät johonkin Los Angelesin savuisille rokkiklubeille.
Legendaarisuudesta ei pisteitä, mutta meininki on niin kohdillaan, että kyllä tästä jonkinlainen korvamato kehittyi. Voisi testata joskus vaikkapa kaljoittelumusiikkina. Mielellään tätä katselisi livenäkin.
Toomio vastaa
"Johan on. Täältäkin löytyi Arskan kanssa yhteinen elementti = kalja. Mutta sellainenhan tämä on. Särö päälle ja tättärää!"
83. Deftones - Knife Prty
White Pony - 2000 - USA
 |
| ©alreadyheard.com |
| NIMI | Toomio | Ari |
| SOITTO/LAULU | 2 | 2 |
| SÄVELLYS/SOVITUS | 2 | 1 |
| LYRIIKAT | 2 | 1 |
| TUNNELMA/MEININKI | 1 | 2 |
| LEGENDAARISUUS | 1 | 0 |
| YHT | 8 | 6 |
Tutustumisalbumi: Deftones - White Pony
Toomio
Jyrki-aikaan tai paremminkin sen vetäessä viimeisiä henkosiaan, näin Deftonesin Minerva-videon. Kappale oli niin saostunut hienoista melodioista, että kuuntelin sen kovin usein. Näihin aikoihin myös Sami, ja ehkä Petrikin, tutustuivat White Ponyyn. Ei se silloin niin ihmeellinen ollut, mutta niin kuin usein kävi takavuosina, otin Samilta jonkun cd:n automusiikiksi pitkälle Alavus-Joensuu-välille. (Tämä väli ei muuten ole niitä Suomen tapahtumarikkaimpia.) Tuo cd oli White Pony.
Chinon laulu on hyvin erikoista. Miehen sukujuuret kulkevat niin monen maahan ja kulttuurin, että äänestä ja sen käytöstä tulee väkisinkin aika erikoinen jo pelkän geeniperimän vuoksi.
Soitto kulkee matalassa taajuudessa, eikä miksausta ole varmasti haluttukaan kovin erottelevaksi. Chino on myöntänytkin White Ponyn aikoina huumeiden olleen aika merkityksellisessä roolissa biisien teossa, joten aika huuruinen väliosa kuulostaa siltä, miltä tripin voisi kuvitella näyttävän. Hienosti mies kuitenkin ääntään käyttää, noita falsetteja voi koitella vaikka saunailloissa matkia.
Deftonesin vahvuus on sen vakavastiotettavuus. Ei minulla ikinä ole tullut sitä kuunnellessani sellaista oloa, että onpa tämä nyt teennäistä. Kertosäe on ihan aidosti käskevä. Ukot siis nähtävästi pystyvät aika hyvin vangitsemaan fiiliksen myös äänitteisiinsä. En ole bändiä livenä nähnyt, mutta kuullut olen, että katsomassa kannattaisi käydä. Chinon lavakarisma on kuulemma riittävä.
Chinon laulu on hyvin erikoista. Miehen sukujuuret kulkevat niin monen maahan ja kulttuurin, että äänestä ja sen käytöstä tulee väkisinkin aika erikoinen jo pelkän geeniperimän vuoksi.
Soitto kulkee matalassa taajuudessa, eikä miksausta ole varmasti haluttukaan kovin erottelevaksi. Chino on myöntänytkin White Ponyn aikoina huumeiden olleen aika merkityksellisessä roolissa biisien teossa, joten aika huuruinen väliosa kuulostaa siltä, miltä tripin voisi kuvitella näyttävän. Hienosti mies kuitenkin ääntään käyttää, noita falsetteja voi koitella vaikka saunailloissa matkia.
Deftonesin vahvuus on sen vakavastiotettavuus. Ei minulla ikinä ole tullut sitä kuunnellessani sellaista oloa, että onpa tämä nyt teennäistä. Kertosäe on ihan aidosti käskevä. Ukot siis nähtävästi pystyvät aika hyvin vangitsemaan fiiliksen myös äänitteisiinsä. En ole bändiä livenä nähnyt, mutta kuullut olen, että katsomassa kannattaisi käydä. Chinon lavakarisma on kuulemma riittävä.
Ari Niemi (Klikkaa nimeä!)
Deftones on bändi, joka on itselleni jäänyt jonkinlaiseksi väliinputoajaksi. Erittäin laadukasta soittoa ja laulantaa, mutta osittain omasta laiskuudesta johtuen en ole jaksanut siihen tarkemmin syventyä. White Pony-levy oli kuitenkin melko aktiivisessa soitossa jokunen vuosi sitten Pyylammen Samin esiteltyä sen minulle. Kova levy, jolta löytyy useita hyviä biisejä, yhtenä niistä Knife Prty.
Kyllähän tämä vaan toimii vieläkin.
Biisistä nousee päällimmäisenä mieleen tunnelma ja Chino Morenon mielettömän hyvä laulusuoritus. Huuruiset, rauhalliset osat ja aggressiivisempi räyhääminen ovat biisissä hyvin tasapainossa. Se taustalla ulvova nainen (vai onko se itse Chino?) on jotenkin kammottava, ja luo melko kaoottista fiilistä biisin loppupuolella. Sanoitukset saattavat liittyä huumeiden käyttöön. En ole kyllä varma, sen verran monitulkintaiset ne ovat. Lyriikat yhdistettynä vahvaan laulusuoritukseen luovat kuitenkin sopivasti synkkää tunnelmaa.
Ei tätä osaa suuremmin kritisoida. Kova biisi on kyseessä, mutta ei erityisen legendaarinen teos omalla kohdallani. Pitää varmaankin ottaa White Pony uudelleen kuunteluun, ja ruveta hommaamaan muutakin Deftones-tuotantoa levyhyllyyn.
Kyllähän tämä vaan toimii vieläkin.
Biisistä nousee päällimmäisenä mieleen tunnelma ja Chino Morenon mielettömän hyvä laulusuoritus. Huuruiset, rauhalliset osat ja aggressiivisempi räyhääminen ovat biisissä hyvin tasapainossa. Se taustalla ulvova nainen (vai onko se itse Chino?) on jotenkin kammottava, ja luo melko kaoottista fiilistä biisin loppupuolella. Sanoitukset saattavat liittyä huumeiden käyttöön. En ole kyllä varma, sen verran monitulkintaiset ne ovat. Lyriikat yhdistettynä vahvaan laulusuoritukseen luovat kuitenkin sopivasti synkkää tunnelmaa.
Ei tätä osaa suuremmin kritisoida. Kova biisi on kyseessä, mutta ei erityisen legendaarinen teos omalla kohdallani. Pitää varmaankin ottaa White Pony uudelleen kuunteluun, ja ruveta hommaamaan muutakin Deftones-tuotantoa levyhyllyyn.
Toomio vastaa
"Niin, tosiaan, tässä vaiheessa päästään siihen totuuteen, että Arska on ollut Samin kämppis opiskeluaikanaan. Ei sitä tajunnut, että tästäkin on jo näin paljon aikaa. Levy on siis ilmestynyt 2000. Voi saakeli. Ajatonta matskua.
Itse olen ymmärtänyt, että tuo pelottava ulvoja on nimenomaan Chino itse. Jos ei ole, niin se saattaisi jopa laskea biisin pisteitä. En uskalla tarkistaa..."
Itse olen ymmärtänyt, että tuo pelottava ulvoja on nimenomaan Chino itse. Jos ei ole, niin se saattaisi jopa laskea biisin pisteitä. En uskalla tarkistaa..."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti