61. Rufus Wainwright - Do I Dissapoint You
Release the Stars – 2007 – USA / Kanada
 |
| ©images99.com |
| NIMI | Toomio | Jaakko |
| SOITTO/LAULU | 2 | 2 |
| SÄVELLYS/SOVITUS | 2 | 1 |
| LYRIIKAT | 2 | 1 |
| TUNNELMA/MEININKI | 2 | 2 |
| LEGENDAARISUUS | 1 | 1 |
| YHT | 9 | 7 |
Tutustumisalbumi: Rufus Wainwright - Release the Stars
Toomio
Ruffe. Homojen homo. Törmäsin Samin kautta. Olisiko Sami ostanut juuri tämän Release the Starsin? Sitten se jonkun joulun hoilasi Sanccoucita ja tämän takia piti lainata koko levy.
Rufuksella on koko roteva musiikkitausta. Äiskä ja iskä olivat ihan keikkamuusikoita ja siskostakin on joku kuullut. Ollut julkihomo teinistä asti. Todennäköisesti se on vain lisännyt suosiota.
Miksi tämä toimii? Siksi että sävellykset ovat mahtavia. Tavallaan arvattavissa, mutta niin taidolla tehty, että siirtymiä on ihan nautinto kuunnella. Lauluääni on omaperäinen. (Livenäkin todistettu). Ei turhaa kikkailua, mutta päähän jääviä sovituksia. Helppoa kuunneltavaa, mutta laadukasta. Sellaista ei ole helppo tehdä.
Mutta helppo ei ole sanoitus. Hienosti se sopii kappaleen moodiin. Moni kappaleista kertoo homoseksuaalisuudesta. Itse veikkaisin, että tässä voi olla hiukan sitä, hiukan julkisuuden kiroja ja jonkin verran myös tarinaa suhteesta hänen isäänsä. Sekään kun ei ole tainnut olla kovin helppo.
Tunnelma on hieno. Vähän kaoottinen, mutta silti siinä on jotain eleganssia ja juhlavuutta. Legendaarista materiaalia, totta vie.
Jaakko Vaismaa (Klikkaa nimeä!)
Hattua nostan ja kumarran. Iloiselle mielelle saa Rufus Wainwrightin tuotanto tässä kappaleessa. Työ on miellyttävän ensiluokkaista. Soitto- ja lauluilmaisussa tulee niin vahvaa ja imevän vetoavaa materiaalia korvat täyteen. Kaikkia ei varmasti miellytä Rufuksen laulutyyli tai soundi, mutta itselläni fraseeraus ja laulutaito aiheuttaa vain myönteisiä viboja. Tosin saman levyn jossain toisessa kappaleessa Rufuksen laulutyylistä tulee hiukan mieleen Suomen Kerkko Koskisen venyttävän kiekuva meininki, mutta "ei se väärin oo" sekään.
Tyylilajina itseäni miellyttää dramaattinen, elokuvallinen ja musikaalityyli, joita tämäkin kappale edustaa. Ilolla tätä kappaletta kuuntelen ja analysoin. Sovitus ei juurikaan analysointia/esittelyä kaipaa. Suosittelen kaikkia tutustumaan kyseiseen kappaleeseen. Tosin lähes koko viisi minuuttinen kappale jauhetaan yhdellä pohjasoinnulla, mutta biisi istuukin erittäin hyvin levyn intro-kappaleeksi. Aivan kahteen pisteeseen ei itse sävellys yllä, mutta sovitus yltää kyllä. Mietinnässä tosin on, että mennäänkö "arrissa" jo ylisovittamisen puolelle, kun tavaraa on korville varattu suhteellisen reilusti. Kaikkea ei ole tarkoituskaan noteerata. Eli kokonaisuudesta lähes kaksi, eli yksi hyvä piste.
Sanat ovat erittäin vaikeaselkoiset, joten analysointini jää lyhyeen. En löydä ajatusta, mistä pettymyksen uteluissa on tällä kertaa kyse. Keskustelua kappaleen lyriikasta on käyty netissä, mutta mielipiteitä tulkinnasta on useita. Anna yhden pisteen. Sanat toimivat, ja ehkä livespiikissä saisi itse sanoittajalta selvennyksen kappaleen sisältöön.
Ensikuulemalta sovitus on kaaosmainen. Sävellys on tosin sen luonteinen, että tunnelman ja meiningin luovat 95%:sesti orkestraatio. Useamman kuuntelukerran jälkeen, alkaa tarttumapintaa sovitukseen löytyä. Kaaoksen alla on yhtenäinen kokonaisuus. Kappaleen tiivistunnelmaisen finaalin jälkeen kenellekään ei jää epäselväksi että "nyt on levyn esirippu avattu" ja varsinainen älpee voi alkaa.
Olen aikaisemminkin ollut Sapsun Saluunan "arvostelijana" ja legendaarisuus osion luokittelin mielestäni aikaisemmin liian tiheällä seulalla On olemassa giganttinen määrä kappaleita, joita ei tunnista kuulleensa aikaisemmin, mutta selkeästi ensi kuulemalta legendaarisuuspotentiaalia joissakin kappaleissa on. Näin ollen löyhemmillä kriteereillä haluan antaa Rufuksen Do I disappoint you:lle kuitenkin yhden legendaarisuus pisteen, koska omalaatuisella tavallaan se toi minulle yhden uuden, unohtumattoman miellyttävän kuunteluelämyksen Sapsun olohuoneen sohvalla.
Toomio vastaa
"Jotenkin arvasin, että tämä on Jaakon mieleen. Paljon, mutta taiten sijoitellusti materiaalia. Suhteellisen selkeästi eroteltavissa sekä hyvillä soundeilla soiteltu. Miksipä tämä ei toimisi. Kyllä Kerkko Koskisesta samaa löytyy, ainakin tuon elokuvamaisuuden osalta."
Tutustumisalbumi: Symphony X - V: The New Mythology Suite
Ruffe. Homojen homo. Törmäsin Samin kautta. Olisiko Sami ostanut juuri tämän Release the Starsin? Sitten se jonkun joulun hoilasi Sanccoucita ja tämän takia piti lainata koko levy.
Rufuksella on koko roteva musiikkitausta. Äiskä ja iskä olivat ihan keikkamuusikoita ja siskostakin on joku kuullut. Ollut julkihomo teinistä asti. Todennäköisesti se on vain lisännyt suosiota.
Miksi tämä toimii? Siksi että sävellykset ovat mahtavia. Tavallaan arvattavissa, mutta niin taidolla tehty, että siirtymiä on ihan nautinto kuunnella. Lauluääni on omaperäinen. (Livenäkin todistettu). Ei turhaa kikkailua, mutta päähän jääviä sovituksia. Helppoa kuunneltavaa, mutta laadukasta. Sellaista ei ole helppo tehdä.
Mutta helppo ei ole sanoitus. Hienosti se sopii kappaleen moodiin. Moni kappaleista kertoo homoseksuaalisuudesta. Itse veikkaisin, että tässä voi olla hiukan sitä, hiukan julkisuuden kiroja ja jonkin verran myös tarinaa suhteesta hänen isäänsä. Sekään kun ei ole tainnut olla kovin helppo.
Tunnelma on hieno. Vähän kaoottinen, mutta silti siinä on jotain eleganssia ja juhlavuutta. Legendaarista materiaalia, totta vie.
Jaakko Vaismaa (Klikkaa nimeä!)
Hattua nostan ja kumarran. Iloiselle mielelle saa Rufus Wainwrightin tuotanto tässä kappaleessa. Työ on miellyttävän ensiluokkaista. Soitto- ja lauluilmaisussa tulee niin vahvaa ja imevän vetoavaa materiaalia korvat täyteen. Kaikkia ei varmasti miellytä Rufuksen laulutyyli tai soundi, mutta itselläni fraseeraus ja laulutaito aiheuttaa vain myönteisiä viboja. Tosin saman levyn jossain toisessa kappaleessa Rufuksen laulutyylistä tulee hiukan mieleen Suomen Kerkko Koskisen venyttävän kiekuva meininki, mutta "ei se väärin oo" sekään.
Tyylilajina itseäni miellyttää dramaattinen, elokuvallinen ja musikaalityyli, joita tämäkin kappale edustaa. Ilolla tätä kappaletta kuuntelen ja analysoin. Sovitus ei juurikaan analysointia/esittelyä kaipaa. Suosittelen kaikkia tutustumaan kyseiseen kappaleeseen. Tosin lähes koko viisi minuuttinen kappale jauhetaan yhdellä pohjasoinnulla, mutta biisi istuukin erittäin hyvin levyn intro-kappaleeksi. Aivan kahteen pisteeseen ei itse sävellys yllä, mutta sovitus yltää kyllä. Mietinnässä tosin on, että mennäänkö "arrissa" jo ylisovittamisen puolelle, kun tavaraa on korville varattu suhteellisen reilusti. Kaikkea ei ole tarkoituskaan noteerata. Eli kokonaisuudesta lähes kaksi, eli yksi hyvä piste.
Sanat ovat erittäin vaikeaselkoiset, joten analysointini jää lyhyeen. En löydä ajatusta, mistä pettymyksen uteluissa on tällä kertaa kyse. Keskustelua kappaleen lyriikasta on käyty netissä, mutta mielipiteitä tulkinnasta on useita. Anna yhden pisteen. Sanat toimivat, ja ehkä livespiikissä saisi itse sanoittajalta selvennyksen kappaleen sisältöön.
Ensikuulemalta sovitus on kaaosmainen. Sävellys on tosin sen luonteinen, että tunnelman ja meiningin luovat 95%:sesti orkestraatio. Useamman kuuntelukerran jälkeen, alkaa tarttumapintaa sovitukseen löytyä. Kaaoksen alla on yhtenäinen kokonaisuus. Kappaleen tiivistunnelmaisen finaalin jälkeen kenellekään ei jää epäselväksi että "nyt on levyn esirippu avattu" ja varsinainen älpee voi alkaa.
Olen aikaisemminkin ollut Sapsun Saluunan "arvostelijana" ja legendaarisuus osion luokittelin mielestäni aikaisemmin liian tiheällä seulalla On olemassa giganttinen määrä kappaleita, joita ei tunnista kuulleensa aikaisemmin, mutta selkeästi ensi kuulemalta legendaarisuuspotentiaalia joissakin kappaleissa on. Näin ollen löyhemmillä kriteereillä haluan antaa Rufuksen Do I disappoint you:lle kuitenkin yhden legendaarisuus pisteen, koska omalaatuisella tavallaan se toi minulle yhden uuden, unohtumattoman miellyttävän kuunteluelämyksen Sapsun olohuoneen sohvalla.
"Jotenkin arvasin, että tämä on Jaakon mieleen. Paljon, mutta taiten sijoitellusti materiaalia. Suhteellisen selkeästi eroteltavissa sekä hyvillä soundeilla soiteltu. Miksipä tämä ei toimisi. Kyllä Kerkko Koskisesta samaa löytyy, ainakin tuon elokuvamaisuuden osalta."
60. Symphony X - Fallen
V: The New Mythology Suite - 2000 – USA
 |
| ©gepr.net |
| NIMI | Toomio | Jaakko |
| SOITTO/LAULU | 2 | 2 |
| SÄVELLYS/SOVITUS | 2 | 2 |
| LYRIIKAT | 1 | 1 |
| TUNNELMA/MEININKI | 2 | 2 |
| LEGENDAARISUUS | 2 | 0 |
| YHT | 9 | 7 |
Tutustumisalbumi: Symphony X - V: The New Mythology Suite
Toomio
Jaakko Vaismaa (Klikkaa nimeä!)
Tuntuu, että mitä korkemmalle sadan kappaleen joukossa kiivetään, sitä hienommiksi kappaleet tulevat. Vaikka tämä biisi on vasta sijalla 60, niin jo tässä vaiheessa veti jotenkin hiljaiseksi Fallen-kappale, ei siksi että olisin aivan äimänä ja ällikällä lyöty bändistä. No tosin hiukan sitäkin, mutta Symphony X kun vaan on aikas suvereeni porukka ja hieno yhtye ettei oikein kommentoitavaa jää.
Hieno biisi, hyvä sävellys ja musikaalista porukkaa. Karvat saattoi nousta jossakin välissä millimetrin, ainakin parin kuuntelukerran jälkeen kun alkoi biisiin tottua. Vokalisti osaa tosiaan laulaa ja myös hienolla soundilla. Tätä kappaletta pystyy helposti kuuntelemaan putkeen. Itse lämpenen pienen tutustumisen jälkeen hiukan enemmän tälle poljennolle kuin vaikkapa Dream Theatherin kikkailulle, ehkä se johtuu melodisuudesta ja suoraviivaisesta kompista tai sitten muuten vain leppoisemmasta soittoasenteesta.
Itseasiassa sävellykseen pääsi vielä tarkemmin kiinni japanilaispoikien youtuben cover-versiossa, kun tikuttivat jutut mahdollisimman tarkasti alkuperäisen mukaisesti. Japanilaisten suoritusta (isopeukku sillekin versiolle) ei ole sopivaa verrata itse tekijöiden työhön, mutta siitä sai hyvän tuntuman sävellyksen nyasseihin. Hieno on myös youtubesta löytyvä kyseisen kappaleen livetaltiointi, jossa on mukana ammattilaisten soittamisen rentoutta. "Hiukan vasenniplausta yleisön iloksi".
Sävellys on kappaleessa taitava, semmoosta "mootsaarttin etydien jalan jäljis". Neoklassista barokkimetallia kuulemma, wikipedian mukaan. Omasta mielestäni sävellystyössä mennään sieltä missä aita on toiseksi korkein. Ei liian hankalaa kuunneltavaksi, mutta sopivasti haastetta... Laulumelodiasta tykkään kovasti. Sovituksessa/tuotannossa aivan loistavia juttuja monia. Laulustemmat, kitarabasso unikset, kitara-kosketin kaksiääniset soolot, tomisoundit...
Sanoitusta on jälleen haastavaa tulkita. Soveltuu hyvin biisiin ja metallimusiikkiin. Tosin en ole yhtään varma mitä lyriikoilla haluttiin sanoa. Ainakin paljon varjoja ja hiukan vihaa. Olisi tälle kappaleelle suonut hiukan valoisempiakin sanoja. Mutta kerron alkusanat "Tonight..." istuu hyvin ja rimmaavat yllättävästi "light"-sanaan. :)
Annan meiningistä aina silloin täydet kaksi pistettä, kun pää alkaa nytkyttää, jalka polkea ja vielä lisäplussan jos kädetkin viuhtoo. Ja lisäksi silloin, kun biisiä pystyy kuunnella useita kertoja väsymättä. Alun ja lopun kosketinsoitinsoundi ja -riffi tekevät tunnelmasta mystisen, kuin katselisi talvista tähtitaivasta.
Tämä ei ollut ennestään itselleni erityisen tuttu bändi, eikä kappale. Enkä osaa arvioida kappaleen legendaarisuusarvoakaan , joten tästä osiosta täytynee antaa 0 pistettä. Tosin sillä ns. "barokkimetalli"-genressä biisillä saattaa olla legendaarinen paikkansa. Onhan sitä ainakin ahkeraan coveroitu.
Toomio vastaa
"Oon itsekin sitä mieltä, että Symphony X:n kappaleet on parempia keskimäärin kuin Dream Theaterin. Sävellyksinä ja varsinkin laulajan osalta. "
Tutustumisalbumi: Tuomari Nurmio - Dumari & Spuget
Tässä kappaleessa on paha tunnelma. Bruce Willis rähjäisenä Michael Douglasin roolissa elokuvassa Rankka Päivä.
"Dumari on iso ja väkivaltanen, enemmän koneen kuin ihmisen kaltainen. Sillon robottikädet, sil on moottoripää, sil on sähköpumppu joka jyskyttää!"
Nyt on outo muistikuva, mutta Petri voi tarkentaa. Muistelen, että Petrin äiti osti petrille kaksi levyä synttärilahjaksi : Nightwishin Wishmasterin ja Symphony X:n V:n. Lainasin jälkimmäistä.
Se kuulosti muuten mahtavalta, mutta ai että oli paska kitarasoundi! Biisit oli siitä huolimatta niin kovia, että levyä oli pakko kuunnella. Sen jälkeen kitarasoundi onkin ollut ihan jees ja omaperäinen.
Alkujaan parhaiten levyltä toimivat Evolution, Communion & the Oracle ja Death of Balance. Nyttemmin Fallen tuntuu muodostuneen kovimmaksi. Kitarariffi säkeistön taustalla on niin nerokas, että sitä naputtelee auton rattiin vaikkei ole kuullut kappaletta pitkään aikaan. (Samoin muuten jää Death of Balancen rytmiikka aika syvälle sieluun.)
Soittotaitoa löytyy. Oltiin poikain kanssa tsekkaamassa tämä Tampereella vuosia takaperin. Olivat Stratovariusta lämppäämässä. Eipä sitten tarvinnut jäädä Stratoja katsomaan, sen verran oli raivokas tämä jenkkien esitys.
Sanoitus sopii hyvin teemalevyn kehyksiin. Levy kertoo Atlantiksen tarua, ja ihan hyvin kertookin. Symphony X:n soitossa kuuluu aina pieni blues, ja noihin bluespätkiin onkin saatu hemmetin hyvät melodiat, noihin sopivine sanoituksineen.
Tunnelma ja meininki on kohdillaan. Välillä vähän hiimataan ja sitten taas isketään. Raskaammatkaan kohdat eivät ole sopimattoman tappavia, vaan ovelan särön takia meno on miellyttävää. Atlantikseen sopivata mättöä.
Se kuulosti muuten mahtavalta, mutta ai että oli paska kitarasoundi! Biisit oli siitä huolimatta niin kovia, että levyä oli pakko kuunnella. Sen jälkeen kitarasoundi onkin ollut ihan jees ja omaperäinen.
Alkujaan parhaiten levyltä toimivat Evolution, Communion & the Oracle ja Death of Balance. Nyttemmin Fallen tuntuu muodostuneen kovimmaksi. Kitarariffi säkeistön taustalla on niin nerokas, että sitä naputtelee auton rattiin vaikkei ole kuullut kappaletta pitkään aikaan. (Samoin muuten jää Death of Balancen rytmiikka aika syvälle sieluun.)
Soittotaitoa löytyy. Oltiin poikain kanssa tsekkaamassa tämä Tampereella vuosia takaperin. Olivat Stratovariusta lämppäämässä. Eipä sitten tarvinnut jäädä Stratoja katsomaan, sen verran oli raivokas tämä jenkkien esitys.
Sanoitus sopii hyvin teemalevyn kehyksiin. Levy kertoo Atlantiksen tarua, ja ihan hyvin kertookin. Symphony X:n soitossa kuuluu aina pieni blues, ja noihin bluespätkiin onkin saatu hemmetin hyvät melodiat, noihin sopivine sanoituksineen.
Tunnelma ja meininki on kohdillaan. Välillä vähän hiimataan ja sitten taas isketään. Raskaammatkaan kohdat eivät ole sopimattoman tappavia, vaan ovelan särön takia meno on miellyttävää. Atlantikseen sopivata mättöä.
Jaakko Vaismaa (Klikkaa nimeä!)
Tuntuu, että mitä korkemmalle sadan kappaleen joukossa kiivetään, sitä hienommiksi kappaleet tulevat. Vaikka tämä biisi on vasta sijalla 60, niin jo tässä vaiheessa veti jotenkin hiljaiseksi Fallen-kappale, ei siksi että olisin aivan äimänä ja ällikällä lyöty bändistä. No tosin hiukan sitäkin, mutta Symphony X kun vaan on aikas suvereeni porukka ja hieno yhtye ettei oikein kommentoitavaa jää.
Hieno biisi, hyvä sävellys ja musikaalista porukkaa. Karvat saattoi nousta jossakin välissä millimetrin, ainakin parin kuuntelukerran jälkeen kun alkoi biisiin tottua. Vokalisti osaa tosiaan laulaa ja myös hienolla soundilla. Tätä kappaletta pystyy helposti kuuntelemaan putkeen. Itse lämpenen pienen tutustumisen jälkeen hiukan enemmän tälle poljennolle kuin vaikkapa Dream Theatherin kikkailulle, ehkä se johtuu melodisuudesta ja suoraviivaisesta kompista tai sitten muuten vain leppoisemmasta soittoasenteesta.
Itseasiassa sävellykseen pääsi vielä tarkemmin kiinni japanilaispoikien youtuben cover-versiossa, kun tikuttivat jutut mahdollisimman tarkasti alkuperäisen mukaisesti. Japanilaisten suoritusta (isopeukku sillekin versiolle) ei ole sopivaa verrata itse tekijöiden työhön, mutta siitä sai hyvän tuntuman sävellyksen nyasseihin. Hieno on myös youtubesta löytyvä kyseisen kappaleen livetaltiointi, jossa on mukana ammattilaisten soittamisen rentoutta. "Hiukan vasenniplausta yleisön iloksi".
Sävellys on kappaleessa taitava, semmoosta "mootsaarttin etydien jalan jäljis". Neoklassista barokkimetallia kuulemma, wikipedian mukaan. Omasta mielestäni sävellystyössä mennään sieltä missä aita on toiseksi korkein. Ei liian hankalaa kuunneltavaksi, mutta sopivasti haastetta... Laulumelodiasta tykkään kovasti. Sovituksessa/tuotannossa aivan loistavia juttuja monia. Laulustemmat, kitarabasso unikset, kitara-kosketin kaksiääniset soolot, tomisoundit...
Sanoitusta on jälleen haastavaa tulkita. Soveltuu hyvin biisiin ja metallimusiikkiin. Tosin en ole yhtään varma mitä lyriikoilla haluttiin sanoa. Ainakin paljon varjoja ja hiukan vihaa. Olisi tälle kappaleelle suonut hiukan valoisempiakin sanoja. Mutta kerron alkusanat "Tonight..." istuu hyvin ja rimmaavat yllättävästi "light"-sanaan. :)
Annan meiningistä aina silloin täydet kaksi pistettä, kun pää alkaa nytkyttää, jalka polkea ja vielä lisäplussan jos kädetkin viuhtoo. Ja lisäksi silloin, kun biisiä pystyy kuunnella useita kertoja väsymättä. Alun ja lopun kosketinsoitinsoundi ja -riffi tekevät tunnelmasta mystisen, kuin katselisi talvista tähtitaivasta.
Tämä ei ollut ennestään itselleni erityisen tuttu bändi, eikä kappale. Enkä osaa arvioida kappaleen legendaarisuusarvoakaan , joten tästä osiosta täytynee antaa 0 pistettä. Tosin sillä ns. "barokkimetalli"-genressä biisillä saattaa olla legendaarinen paikkansa. Onhan sitä ainakin ahkeraan coveroitu.
"Oon itsekin sitä mieltä, että Symphony X:n kappaleet on parempia keskimäärin kuin Dream Theaterin. Sävellyksinä ja varsinkin laulajan osalta. "
59. Tuomari Nurmio - Dumari
Dumari & Spuget - 2013 - Suomi
 |
| ©raumablues.com |
| NIMI | Toomio | Jaakko |
| SOITTO/LAULU | 2 | 0 |
| SÄVELLYS/SOVITUS | 2 | 1 |
| LYRIIKAT | 2 | 1 |
| TUNNELMA/MEININKI | 2 | 0 |
| LEGENDAARISUUS | 1 | 0 |
| YHT | 9 | 2 |
Tutustumisalbumi: Tuomari Nurmio - Dumari & Spuget
Toomio
Tuomari Nurmion Lasten Mehuhetki on ensimmäinen asia, mikä muistuu miehestä mieleen. Jollain tapaa oli nuorempana poikana rasittavan oloinen artisti. Valo Yössä tuli tutuksi jonkin Aku Ankassa olleen viittauksen takia. Silloin aloin ymmärtämään sanoitusten merkitystä.
Muistelen, että Tuomari Nurmio olisi asunut lapsuudessaan kesät synnyinkotini naapurissa. Isä voi tämän varmistaa. Ensi kertaa näin miehen livenä Ilosaarirockissa 2006. Aika vaikuttava oli lavakarisma. Yksin kitaran kanssa päälavalla.
Nurmion Hannuhan on taiteilija ihan vimosen päälle. Mies on tainnut toteuttaa itseään lähes kaikilla taiteenaloilla. Kitarakin on hallussa. Ääni on tunnistettava ja tuo mieleen katujen miehen Stadista. Dumarissa on siisti rososoundi, joka tulee Nurmion melko komeasta peltiboksikitarasta.
Sävellys on minun mieleeni. Siinä on pahaa säröä ja stoneria, raskasta ja junttaavaa. Tästä tulee sellainen vaikutelma, että Nurmio on kokeneena muusikonrenttuna päättänyt näyttää lökäpöksyräppäreille, ettei tuo nyt niin kummoista ole ikämiehenkään tehdä suomi-räppiä.
Enää en itsekään ole niin rap-vastainen, enkä varsinkaan suomirap-vastainen kuin ennen. Silti tämän kappaleen sivaltavin piiska on sen melko suora keskisormennosto epäilijöille. Minkä epäilijöille? No sen, ettei vanha pysty tekemään mitään uutta tai uudenlaista.
Nykyisellään stadin slangista on tullut Tuomari Nurmion omin juttu. Se kuuluu sanoituksessa. Vaikka sitä maailmasta löytyy monen moista murrelevyä, on stadin slangia luultavasti käytetty hemmetin vähän musiikissa. Rauli taisi jonkin verran suomennoksissaan niitä käyttää, mutta ehkä on aikakin jo saada hälle seuraaja.
Muistelen, että Tuomari Nurmio olisi asunut lapsuudessaan kesät synnyinkotini naapurissa. Isä voi tämän varmistaa. Ensi kertaa näin miehen livenä Ilosaarirockissa 2006. Aika vaikuttava oli lavakarisma. Yksin kitaran kanssa päälavalla.
Nurmion Hannuhan on taiteilija ihan vimosen päälle. Mies on tainnut toteuttaa itseään lähes kaikilla taiteenaloilla. Kitarakin on hallussa. Ääni on tunnistettava ja tuo mieleen katujen miehen Stadista. Dumarissa on siisti rososoundi, joka tulee Nurmion melko komeasta peltiboksikitarasta.
Sävellys on minun mieleeni. Siinä on pahaa säröä ja stoneria, raskasta ja junttaavaa. Tästä tulee sellainen vaikutelma, että Nurmio on kokeneena muusikonrenttuna päättänyt näyttää lökäpöksyräppäreille, ettei tuo nyt niin kummoista ole ikämiehenkään tehdä suomi-räppiä.
Enää en itsekään ole niin rap-vastainen, enkä varsinkaan suomirap-vastainen kuin ennen. Silti tämän kappaleen sivaltavin piiska on sen melko suora keskisormennosto epäilijöille. Minkä epäilijöille? No sen, ettei vanha pysty tekemään mitään uutta tai uudenlaista.
Nykyisellään stadin slangista on tullut Tuomari Nurmion omin juttu. Se kuuluu sanoituksessa. Vaikka sitä maailmasta löytyy monen moista murrelevyä, on stadin slangia luultavasti käytetty hemmetin vähän musiikissa. Rauli taisi jonkin verran suomennoksissaan niitä käyttää, mutta ehkä on aikakin jo saada hälle seuraaja.
Tässä kappaleessa on paha tunnelma. Bruce Willis rähjäisenä Michael Douglasin roolissa elokuvassa Rankka Päivä.
"Dumari on iso ja väkivaltanen, enemmän koneen kuin ihmisen kaltainen. Sillon robottikädet, sil on moottoripää, sil on sähköpumppu joka jyskyttää!"
Jaakko Vaismaa (Klikkaa nimeä!)
Erikoisilla saundeilla pumpattu sovitus istuu tähän biisiin kuin viili purkkiinsa. Soitto ja sovitus on yllättävää, eikä polveilevat ja töksähtelevät ratkaisutkaan häiritse kompin sujuvuutta ja eteenpäin ryykimistä. Räpissä tai sen konetaustoissa ei perinteisesti isosti sointuja vaihdella, mutta itse jäin Nurmion versioon kaipaamaan muitakin kuin yhtä sointua. Sävellyksessä häiritsee hiukan myös bassolinjan puutttuminen pitkiltä osilta biisistä, mutta sovituksen omaperäisyydestä ehdottomasti 1 piste.
Soitosta ja laulusta ei tällä kertaa pisteitä heru, koska taidokkuutta löytyy eniten miksauksen ja biisiin kokoon iskijältä/ohjelmoijalta. Olisin niin toivonut kuulevani tämän saman vedon Remu Aaltosen ohjastamana.
Sanoituspuolella koko levy on Nurmion mukaan kunnianosoitus stadin slangille. Toisaalta Dumari-kappaleessa on ironiset sanat, mutta toisaalta kovinkin polleat ja omahyväiset iskulauseet. Mutta pääasia kokonaisuudessa on, että sanat istuu biisiin ja Dumarin suuhun.
Kuulokkeilla kuunnellen kappaleen tunnelma on hivenen ahdistava ja raskas yhden soinnun pyöriessä ja räminän vyöryessä tärykalvoille. Eli useampaa kuuntelukertaa tämä kappale ei kärsi, kun ei sävellyksessä varsin mielenkiintoisia käänteitäkään ole luvassa. Ykkösen ja nollan välissä on tunnelma/meininki pisteet, koska ei herätä suurta vaikutusta mihinkään suuntaan. Mutta ei kuitenkaan latteakaan... eli vahva 0.
Tämä kappale ei jää historiaan, eikä ole itsellenikään tuttu. Nurmion koko slangi-levy saattaa tosin jäädä historiankirjoihin, koska ei slangilla kirjoitettuja kokonaisia älpeitä puissa ole kasvanut. Itselleni tämän biisin legendaarisuusarvoa olisi saattanut nostaa eri esittäjä, kuten edellä totesin, tummempi soundinen Remu bamlaamassa tykittämällä. "Kato holo holo ja dou dou".
Soitosta ja laulusta ei tällä kertaa pisteitä heru, koska taidokkuutta löytyy eniten miksauksen ja biisiin kokoon iskijältä/ohjelmoijalta. Olisin niin toivonut kuulevani tämän saman vedon Remu Aaltosen ohjastamana.
Sanoituspuolella koko levy on Nurmion mukaan kunnianosoitus stadin slangille. Toisaalta Dumari-kappaleessa on ironiset sanat, mutta toisaalta kovinkin polleat ja omahyväiset iskulauseet. Mutta pääasia kokonaisuudessa on, että sanat istuu biisiin ja Dumarin suuhun.
Kuulokkeilla kuunnellen kappaleen tunnelma on hivenen ahdistava ja raskas yhden soinnun pyöriessä ja räminän vyöryessä tärykalvoille. Eli useampaa kuuntelukertaa tämä kappale ei kärsi, kun ei sävellyksessä varsin mielenkiintoisia käänteitäkään ole luvassa. Ykkösen ja nollan välissä on tunnelma/meininki pisteet, koska ei herätä suurta vaikutusta mihinkään suuntaan. Mutta ei kuitenkaan latteakaan... eli vahva 0.
Tämä kappale ei jää historiaan, eikä ole itsellenikään tuttu. Nurmion koko slangi-levy saattaa tosin jäädä historiankirjoihin, koska ei slangilla kirjoitettuja kokonaisia älpeitä puissa ole kasvanut. Itselleni tämän biisin legendaarisuusarvoa olisi saattanut nostaa eri esittäjä, kuten edellä totesin, tummempi soundinen Remu bamlaamassa tykittämällä. "Kato holo holo ja dou dou".
Toomio vastaa
"Jaakko ei mahda olla rap-musiikin kuluttaja hänkään. En tiedä aukeaako miehelle tämän kappaleen tarkoituksellinen ironia rap-musiikin kliseitä kohtaan. Muistelen, että Nurmio esitti tämän ensimmäisen kerran jossain Suomen rap-musiikkijuhlissa. Löi vinolippaisilta kultaketjut kurkkuun."
