Vastapallot - Jori Hellinen / Before The Dawn-Pitch-Black Universe

Before The Dawn - Pitch-Black Universe

             Rise of the Phoenix – 2012 – Suomi

©nocleansinging.com

NIMI	Toomio	Jori
SOITTO/LAULU	1	2
SÄVELLYS/SOVITUS	1	2
LYRIIKAT	0	1
TUNNELMA/MEININKI	0	2
LEGENDAARISUUS	0	1
YHT	2	8

Tutustumisalbumi: Before the Dawn - Deadlight

Jori Hellinen (Klikkaa nimeä!)

Sanoituksesta huolimatta aurinkoisen talvipäivän musiikkia. Paukkuva pakkanen, paljon vaatetta päälle, tämä soimaan ja lumeen tarpomaan. Täydellistä.

Tuomas Saukkonen on aika poika tekemään musiikkia. Homma hoituu jokaista soitinta myöden ja eri projektien kautta levyjä on tullut ulos roppakaupalla. Harmittaa kun nyt jo toimintansa lopettanut Before The Dawn jäi näkemättä livenä. Saukkosen uusin sooloprojekti, Wolfheart on vielä jäänyt ottamatta haltuun.

Huomaan että tätä kirjoittaessa katse kääntyy jatkuvasti ikkunasta ulos. Mitä siellä näkyy? Aurinko paistaa, ilmassa leijuu vähän lumihiutaleita. Valkoista peltoa ja metsää. Venäjän maille matkaa on vain muutama kilometri. Ollaan siis kaiketi "susirajalla". Juuri tämä on se maisema, mihin tämä kappale minut vie.

Toomio

Bändi, jonka olen oikeastaan mieltänyt aina jonnekin Sentencedin ja Amorphiksen vanhan tuotannon välimaastoon. En ole koskaan kuunnellut. Tosi tuttu nimi tällä on. Musiikkityylinä tämä on vähän sellainen tasapaksu.

Suomessa on näitä bändejä enemmän kuin sieniä Kupsin maalilla. (Täh?!?). Kaikki nämä ovat soundeiltaan hyvin samanlaisia. Ja kyllä näissä minusta sitä Tenkulan sävellysperimää ja Amojen melankoliaa onkin aika paljon. Soitto on jämäkkää, laulu hyvin yksitotista. Ei nyansseja. Siihen tämä kaatuu. Eihän tässä kappaleena varsinaisesti mitään vikaa ole. Laulu jos olisi vähän monipuolisempaa ja elävää, niin tämä erottuisi jotenkin jäisestä massasta. Paras kohta on biisin puolivaiheen kitarariffittely. Juuri sellainen, minkä voisi opetella jos jaksaisi ottaa vahvistimen esiin ja laittaa kitaraan piuhan kiinni. Laulaja taitaa kaiken tehdä itse.

Kyllä näiden bändien sanoittajilla on korvien välissä oltava vähän pirun synkkä ja ontto tila. Miten voi kaikista maailman miljoonista sanoista kaikissa genren sanoituksissa löytyä sanat oblivion, nothingness, dead cold, deepest, darkness ja eternal. Oikeastaan nuo sanat riittävät kuvailemaan tämän kappaleen täysin. Pitäisköhän perustaa bändi, jonka sanoituksissa saisi käyttää vain noita sanoja. Tyhjiksi jäisivät tämän maan goottidödö-lyriikat, kun ottaisi kaikki em. sanat veke. Mielikuvitusta nyt, perkele!

Tunnelmaa ei ole. On niin monotonista tökötystä, että ei tämä herätä mitään mielikuvia. Pelkkää musiikkia. Vähän tylsää sellaista. Legendaarisuudestakaan ei tule pisteitä. 

Piti vielä kuunnella tuota Wolfheartiakin, joka sitten viimeistään on täyttä Sentencediä ja Amorphista. Wintersun vaan hakkaa tämän aika reippaalla kouralla.

Toomion TOP-100 - Biisit 64-62.

64. Kingston Wall - The Real Thing

                      Tri-Logy– 1994 – Suomi

©gepr.net

NIMI	Toomio	Jori
SOITTO/LAULU	2	2
SÄVELLYS/SOVITUS	2	2
LYRIIKAT	1	2
TUNNELMA/MEININKI	2	2
LEGENDAARISUUS	2	2
YHT	9	10

Tutustumisalbumi: Kingston Wall - Tri-logy

Toomio

Kappaleen jälkeen voisi laittaa yhtäsuuruusmerkin, jonka jälkeen lukisi Jori, Alavus, pimeä huone, saksofoni.

Joriin kun tutustuin, niin väkisin tutustui myös Kingston Walliin. Muistaakseni Pete oli joskus näitä kirjastosta lainannut, mutta ei se siinä vaiheessa vielä lähtenyt. Sienet tuli psykedeelisiin kuvioihin myöhemmin.

Kappale alkaa hennolla itämaa-introlla. Fade in toimi Harvoin mutta kyllä se tässä makaa ihan omalla alustallaan. Soittotaito kyseisessä Bändissä oli huikea, ellei jopa aikansa parasta. Kuoppishan soittelee edelleen. Kitarariffi, jolla kappale syntikkahuminan jälkeen alkaa, on erittäin tehokkaasti päähän jäävä. Kappaleessa on muutenkin soundillisesti onnistuttu ottamaan synteesiäänistä tarpeellinen irti. Voi olla, että osa äänimaailmasta on kitaraefektiä, mutta perustavanlaatuista sieni phaseria sieltä löytyy.

Sävellyksenä tämä on teos. Päätösraita teemalevylle ja legendan mukaan Wallin joutsenlaulu. Aluksi en voinut sietää kappaleen niin kutsuttua kertosäettä. Se rikkoi kappaleen flown. Mutta nykyään se on niin, että sitä ja saksofonisooloa nimenomaan odottaa. Kun kertosäe pitkien soolojen jälkeen taas lähtee on pankki räjäytetty ja rahat viety.

Sanoitus on parisuhdeteeman pohjalle vietyä maailmankaikkeuden ja luonnon analyysia. Tai niin minä sen näen. Levyn booklet sisältää sellaisia monimerkityksillisiä kielikuvia, että onko kaikilla edes tarkoitus olla muuta kuin hämäämässä. Itsemurhaviestiä tästä pitää kyllä ihan tosissaan etsiä.

Tunnelmaa on. En osaa sitä kuvailla, mutta testatkaa: pimeä huone, volat kovalle, lattialle makaamaan. Löytää tiensä, sen lupaan.

Legendaarisia biisejä on paljon. Tämä on pelkän legendaarisuuden kärkipäässä.


Jori Hellinen (Klikkaa nimeä!)

Sanalla sanoen pelottava biisi. Teini-ikäisenä KW oli jatkuvassa soitossa, ja on edelleenkin se henkilökohtaisin bändi minulle. Tätä biisiä on kuunneltu kaikkein synkimpinä hetkinä. Valot pois, sängylle selälleen ja tämä soimaan. Käyttäkää elämästänne 18 minuuttia ja kaksi sekuntia tähän.

Toomio vastaa
"Miksi Jori on taas arvioimassa? Siksi, että Jori heitti tämän vastapallobiisinä edellisessä arvioinnissaan. Näin mies sitten sai kaksi lisäbiisiä arvosteltavaksi. 

Jori ei hirveästi sanoja tähän käyttänyt. Se on tavallaan kumma, kun mieshän on jonkinmoinen KW-fani. On nimittäin kuunnellut kaikki KW-levyt pelkällä oikealla ja pelkällä vasemmalla kanavalla. "Jos vaikka kuulis jotain uusia juttuja."" 

63. Kolmas Nainen - Paskanhajua

            Tiheän Sisään - 1992 – Suomi

©iltalehti.fi

NIMI	Toomio	Jori
SOITTO/LAULU	2	1
SÄVELLYS/SOVITUS	2	1
LYRIIKAT	2	2
TUNNELMA/MEININKI	2	1
LEGENDAARISUUS	1	2
YHT	9	7

Tutustumisalbumi: Kolmas Nainen - Hyvää ja Kaunista

Toomio

Ala-asteen levyraadeissa soi Kolmas Nainen yhtenään. Yllätys, kun Alavudella oltiin. Muistan Huhtamäki-hölkän palkinnonjaon vuonna -91. Kaverini voitti arvonnassa huvimajan. Carl Lewis voitti 100m Tokiossa ja Kolmas Nainen nousi listaykköseksi Elämän Tarkoitus-levyllään.

Itse en omistanut kuin jonkun melko kämäsen kopionkopion c-kasettina. Paskanhajua ilmestyi vasta myöhemmin. Tästä asti aikaa oli kova juttu, vaikka laumasta huolimatta tykkäsin aina rokimmista kappaleista.

Soittotaitoa miehillä on. Tykkään omaperäisyyttä huokuvasta kitaroinnista. Siinä ei mennä helpon kautta ja Pesolan riffit ovat oikeasti oivaltavia. Hanhiniemi ei ikinä ole laulajana ollut kultakurkku, vaan paremminkin puhuu itsensä porteista läpi.

Sävellys on hyvä. Tässä kuuluu ihan oikeasti sellainen Alavus-soundi, jonka Kolmas Nainen itse loi. Tietysti sitä menestyksen myötä sitten kaikki Alavus-bändit yrittivät matkia.

Tarinapuolelle voisi antaa useitakin pisteitä. Ensimmäinen säkeistö vie Sapsalammen ympärystielle. Toisessa säkeistössä olen aina Sydänmaan nuorisoseurantalolla (, jossa esim. Noitalinna Huraa! harjoitteli). Metsänmyynti-kohdassa mieleen tulee joka kerta muutama paikallinen viinaan menevä kylänmies. Tämä kaikki on minulle jotain, minkä miellän kotiseuturakkaudeksi tai - ikäväksi. Hanhiniemi on vaikuttanut sanoittajana varmaan eniten omiin sanoituksiini. Pauli kävi lukion musiikin tunnilla puhumassakin sanoittamisesta.

Kuten jo aiemmin kuvailin vie kappaleen sanoitus tunnelman synnyinseuduille. Se on aina merkittävää. Kaikki nämä yhteensä riittävät tekemään kappaleen myös hyvin legendaariseksi.     

Jori Hellinen (Klikkaa nimeä!)

Tässäpä minun ala- ja yläasteen aikaista musiikkia. Isosiskoni ja jo blogissakin esiintynyt veljeni Toni tätä soittivat niihin aikoihin melkoisella vimmalla, Eppujen lisäksi. Omalla kohdallani Kolmas Nainen toimi aina Eppuja paremmin. Paskanhajua ja Äiti Pojastaan Pappia Toivoi ovat kaksi lempibiisiäni kyseiseltä bändiltä. Legendaarisuudesta siis automaattisesti kaksi pistettä.

Juuriltaan alavutelaisena myös lyriikoista on pakko antaa täydet pisteet. Ei noita tarvitse sen kummemmin alkaa edes analysoimaan, sanoitus kertoo kaiken tarvittavan itse.

Aikuisiällä suomirock ei ole oikeastaan koskaan kuulunut omalle soittolistalleni (inhoan Radio Suomipopia), mutta kyseisestä genrestä tämä on biisinä kärkikastia. Varman tanakka suoritus, jossa sanoitus on kärkiroolissa. Ja tämä tulee sellaisen ihmisen suusta, joka hyvin harvoin kiinnittää sanoihin huomiota.

Toomio vastaa
"Jori se on hölmöjen periaatteiden mies. Ei edes anna suomirockille mahdollisuutta. Mutta mitä muuta voi odottaa mieheltä, joka "löysi" Rainbown ja Dion kuukausi sitten. Ja siitäkin saanee syyttää seuralaistaan."

62. Radiohead - Climbing Up the Walls

             OK Computer - 1997 - Iso-Britannia

©vh1.com

NIMI	Toomio	Jori
SOITTO/LAULU	2	0
SÄVELLYS/SOVITUS	2	1
LYRIIKAT	2	1
TUNNELMA/MEININKI	2	1
LEGENDAARISUUS	1	0
YHT	9	3

Tutustumisalbumi: Radiohead - OK Computer

Toomio

Melko usein on meikäläisen kohdalla niin, etten pidä niitä biisejä levyn parhaina, mitä muut pitävät. Tänään levyn kanssa on usein ollut näin.

Tapanani on kuunnella levyjä shuffle päällä, joten biisit eivät tule järjestyksessä. Samin mielestä tämä on väärin, mutta olen enemmän biisi-ihminen kuin albumi-ihminen. Osittain se on myös pelkoa alistua suunnitellun hitin suosijaksi. Paras biisi voi olla joku muu kuin sinkku. Paitsi Atson mielestä. Tämä kappale kuitenkin on usein ollut se jos pysähtyy kuuntelemaan.

Turha mainitakaan enää soittotaidosta. Katsokaahan piruuttanne Radioheadin Live from the Basement. On kova.

Sävellys on jokseenkin tavanomainen. Radioheadilla soundit vaan tuppaavat olemaan niin outoja, että kaikki kuulostaa hypnoottiselta sirkukselta. Koittakaapa miettiä biisi pelkän akustisen kitaran voimin. Niin. On se hyvin tavallinen.

Se mistä eniten annan pisteitä ovat jouset. Nehän ovat Jonny Greenwoodin kehitelmää, ja inspiraation lähteenä on toiminut Krzysztof Penderecki. Outoa se on, mutta jousimelodiaa minä usein viheltelen.

Sanat kertovat skitsofreniasta. Ei ole iloinen aihe, mutta kappaleen tunnelmassa on päästy lähelle omaa käsitystäni tästä diagnoosista. Masentavan ahdistunut, heijastaen välillä jotain kaunista.

Ei ole ihan niin legendaarinen vielä tämä, mutta huikea kappale. Vielä loppuhuomatuksena pyydän lukijoitakin ihailemaan vuoden 1997 soundeja. Miten se voi vieläkin kuulostaa niin hyvältä?

Jori Hellinen (Klikkaa nimeä!)

Radiopää... Bändi josta en ole koskaan pitänyt. Väärällä tavalla alakuloista ja/tai ahdistavaa musiikkia. Johonkin surullisesti loppuvan leffan lopputeksteihin tämä biisi sopisi. Mutta en minä tätä muuten vapaaehtoisesti kuuntelisi. Nyt sitten pakon alaisena tähän pestiin jouduin.

"I´ve got the smile of a local man, who´s got the loneliest feeling" 

Tämä ansaitsee tuon yhden pisteen, hieno lause.

Bassokulku on hyvä, snaresoundi samaten. Nyt muutaman kuuntelukerran jälkeen täytyy vaihtaa johonkin äkäisempään musiikkiin, tässä menee muuten hyvä päivä vielä pilalle.

Toomio vastaa

"Niin kauan kuin Jorin olen tuntenut, ei kuunneltava musiikki ole saanut koskaan olla iloista. Mieluummin melankolista ja vihaista. Ei tämä minusta NIIN surullista ole. Tässä surua sitä kaipaaville... Etsikää myös tarina kappaleesta."

Vastapallot - Toni Hellinen / Clutch-Gravel Road

Clutch - Gravel Road

             Robot Hive / Exodus – 2005 – USA

©concertboom.com

NIMI	Toomio	Toni
SOITTO/LAULU	0	1
SÄVELLYS/SOVITUS	1	2
LYRIIKAT	0	1
TUNNELMA/MEININKI	1	2
LEGENDAARISUUS	0	2
YHT	2	8

Tutustumisalbumi: Clutch - The Elephant Riders

Toni Hellinen (Klikkaa nimeä!)

Törmäsin Electric Worries-kappaleen musiikkivideoon joskus vahingossa netissä. Orkesterin metsurihenkinen stoner rokki kolahti välittömästi.

Flanellipaitoja, verkkolippiksiä, pölykapselikitara ja kolmasosapullollinen halpaa kanadalaista viskiä. Siinä vähän mielikuvia rallatuksesta, jonka ravistin ruutupaidan hihasta Tomille arvosteltavaksi.

Oikeasti bändi on Yhdysvalloista, mutta siitä huolimatta yhtyeen eniten äänessä oleva käskee eräässä toisessa kappaleessa kaikkia muuttamaan Kanadaan. Tyyppi muuten muistuttaa partoineen ja lauluäänineen rautateillä tavarajunissa asustelevaa kulkuria - no Seasick Steve on pistänyt kyllä vielä paremmaksi.

Teos on kaksiosainen. Ensimmäisessä osassa ajellaan 50-luvun pick-upilla sivuteillä niin, että hiekka pöllyää ja heinäpaalit lentelevät. Toisessa osassa on sitten  enemmän pubimeininkiä kaikenlaisine sooloineen. Kuvailut sopivat osittain myös sanoituksiin. Jälkimmäinen puolisko jää levyltä kuunneltaessa alkupuoliskon varjoon, mutta keikalla uskoisin lopun sooloilun ja revittelyn toimivan paremmin.

Mikään mestariteos tämä kappale ei ole ja varsinkin livenä bändin soitto  hakee usein uomiaan. Silti myöhemmin ohuesti harmittaa, että parin vuoden takainen Nosturin keikka jäi väliin. Olen ymmärtänyt, että meininki keikoilla on hapuilevasta soitosta huolimatta menevää. Tiedostan myös, että kosketinsoittajat tykkäävät koskettimista. Katsotaan, josko tuo häivähdys Hammondia pehmittäisi Tomin antamaan edes yhden säälipisteen.

Toomio

Kytkimestä kuulin ensi kerran Aamupoikien lippiksessä. Piti ihan tarkistaa, mikä se sellainen Clutch on. Jenkkibändihän se.

Electric Worry olikin lopulta ihan tuttu kappale. Tämä on sellainen punaniskojen Viikate. Hiukan helpon kautta koukattu sinne perinneosastolle, mutta kuitenkin päätetty tehdä onttoa poppia.

Etelän blues rockia. En minä tätä mitenkään ihan stoneriksi miellä. Blues rock menee, mutta se vaatisi kovan soittotaidon, jotta sitä enemmän jaksaisi kuunnella. Esimerkiksi Gov't Mule on kovin mukavaa kuunnella. Samoin käy laulun laita. Ei kuulosta tämä partajehu täysin aidolta. Sama efekti kuin 69 Eyesissä. Hammondia käytetään lyömäsoittimena, mitä se kuuleman mukaan usein onkin. Se on plussaa. Muttei riitä ykköseen.

Taannoin vein oman syntikkani Helsinkiin korjattavaksi. Siellä kellarissa miehet korjasivat Hammondia. Tuumivat minulle, että "osta Hammond jos haluat sähkötöitä ja tulipaloja."

Sävellys. Sehän on varmaan ihan niin oppikirjamainen kuin voi olla. Tanakka alku, junttaa kuin purutupakkaa jauhava tukkirekkakuski Peterbiltissään. Kyydissä sellainen sadan metrin punapuu ja aurinkosuojassa jonkun pin-up-tytyn kuva. Redneck-stuff. Kai tällä ykkösen saa.

Sanat eivät tarjoa mitään. Mutta se on tähän genreen enempi sääntö kuin poikkeus. Helposti muistettavat sanat, jopa viskipäissään. Ei niissä kyllä ole niin mitään kerrottavaa tälle kuin seuraavallekaan sukupolvelle.

Tunnelmaa on. Juuri nuo mielikuvat tukkijätkistä ja isoista bensasyöpöistä sopivat kummasti tunnelmaan. Lopun sooloilut olisivat voineet jäädä livejameihin. Tunnelma latistuu hivenen siinä vaiheessa, kun ruvetaan soittamaan väkinäisiä sooloja. Ei hyvä. 

Tässä "kosketinsoittajat tykkäävät koskettimista" muuten Toni on autuaan väärässä. Ainakin meikäläisen kohdalla. Kuuntelen hyvin paljon sellaista musiikkia, missä koskettimia ei ole ollenkaan. Sen tähden olisikin kiva osata soittaa esim. kitaraa tai huuliharppua sen verran hyvin, ettei koko ajan tarvitsisi soittaa koskettimia. Harvaan biisiin sopii, että koskettimet kuuluvat koko ajan. Pyrkimykseni on kehittyä. Sanoisin, että Juice tiivisti asian mukavasti tosin kitarististaan: 

"Petteri Salmisesta teki niin loistavan kitaristin se, ettei se itse asiassa ollut kitaristi. Petteri oli kosketinsoittaja. Se ei ajatellut niin kuin kitaristit ajattelevat." 

Tätä minäkin yritän. Ajatella eri lailla. 

Asiaan. Legendaarinen tämä ei ole. Ehkä kymmenen vuoden päästä muistan, että se perhanan Hellinen pisti näinkin onnettoman Vastapallon tulemaan. Sori, Toni (meinaan väkisin kirjoittaa Jori). Joku muu bändin biisi olisi lähtenyt ehkä paremmin.

Toomion TOP-100 - Biisit 67-65.

67. ARK - Heal the Waters

                      Burn the Sun– 2001 – Norja

©progarchives.com

NIMI	Toomio	Toni
SOITTO/LAULU	2	2
SÄVELLYS/SOVITUS	2	2
LYRIIKAT	1	1
TUNNELMA/MEININKI	2	2
LEGENDAARISUUS	2	2
YHT	9	9

Tutustumisalbumi: ARK - Burn the Sun

Toomio

Ensimmäisiä latauksia netistä. Ei tämä kappale, vaan bändi. Pidin heti hommasta. Norjasta tulee siis muutakin hyvää, kuin hiihtäjiä ja Nøgnen oluita.

Kumma kyllä, tämäkin levy tuli sitten myöhemmin ostettua veljelle joululahjaksi. Heal the Waters on albumin avausbiisi. Soundimaailma on hyvin omaperäinen. Tore Østby on kovan luokan kitaristi, Olsson ja Macaluso koskettimissa ja rummuissa koko petoja nekin. (Tuskin Ynkkä paskoja kelpuuttaakaan.) Mutta lopulta se ylin ääni on laulaja Jørn Lande, joka on myydä täräyttänyt yli 7 miljuunaa levyä maailmalla. Soitossa ja laulussa ei siis anneta siimaa yhtään.

Progemetalliksi sävellyskin on erilainen. Soppa alkaa rumpufillillä, mikä ei voi olla paha asia progemetallibiisissä. Soundit ei kuulosta supertuotetuilta ja varsinkin kitarasoundi on kuin mukava mukulakivetys. Haastetta, mutta vie perille. Pieniä sävellyksellisiä koukkuja on vaikka millä mitalla. Jopa Porvoon. Kaiken kruunaa mahtavista mahtavin kolikko-efekti. Suoriltaan se kuulostaa tekstiin vähän irralliselta, mutta kun oikein sini-puna-valkoisten lasien läpi katsoo, niin kyllä rahateema tähänkin kappaleeseen sopii.

Miksihän progebiiseissä pitää olla niin tavattoman eteeriset sanat? On tässäkin. Ei kaikkein huonoin, muttei mikään maaginenkaan. Kertosäkeen sanoitus kuitenkin toimii ja jää päiväksi päähän soimaan.

Tunnelmaa ja meininkiä on. Lande on niin syvällä tulkinnassaan, että on maalannut naamansakin Immortalin tapaan. Olisi hauska kuulla onko kuinka levylle äänitetty. Kaikki kerralla vai raita raidan jälkeen? 

Legendaarinen tämä eritoten on. Mp3-lataus ja Progen Heart-kokoelmalevy. Sokkarin rinki ja Mitsubishi Colt.


Toni Hellinen (Klikkaa nimeä!)

”Proge on kunnianhimoista musiikkia”, sanoi eräs viisas mies kerran.

Tämän biisin osuminen syyniin on oiva esimerkki siitä, miten olen tottunut musiikkia kuuntelemaan. Bändi oli tuttu, mutta en osannut yhdistää biisin nimeä levyyn tai edes melodiaan. Alun rymistelyfilli pullautti kuitenkin heti nostalgiset fiilikset pintaan. ”Ai tää on tää!”

Velipoika tätä kuunteli aikoinaan, kun vielä asuttiin saman katon alla Etelä-Pohjanmaan A-townissa. Tuon ajan progehuumassa omaankin hyllyyn ilmestyi muutama Dream Theaterin albumi. Hattu nousi kuitenkin tiettyjen norjalaisten ja ruotsalaisten yhtyeiden kohdalla korkeammalle – ARK yksi niistä.

Heal the Watersin sanoitukset on aikalailla perushuttua. Ainakaan minä en kokenut suuria äkillisiä oivalluksia niitä lukiessani. Suurin osa kappaleesta menee aika normaalien tahtilajien siivittämänä, mutta niidenkin sekaan on sotkettu ovelia rytmillisiä koukkuja. Sanokaapas muuten viisaammat, moneenko tuo kohta menee, kun alkaa neljäs tahti, jossa kitaratkin ovat jo äänessä?

Kertosäe on radiokelpoista kamaa. Huomasin vihelteleväni sitä kaupungille kävellessä, kun oli päivä tehosoittoa takana. Ihan mielellään tätä kokonaisuutenakin kuuntelee.
Niin ja se kolikon pudotus... Nerokas idea, vaikka en keksinyt, miten se liittyy mihinkään.

Toomio vastaa
"Onkohan tuo "viisas mies" työskennellyt Kyläkaupan retkeilypuolella? Jotain muistikuvia tämä lainaus herätti." 

66. Devin Townsend - Tiny Tears

            Terria - 2003 – Kanada

©lyrics.wikia.com

NIMI	Toomio	Toni
SOITTO/LAULU	2	2
SÄVELLYS/SOVITUS	2	1
LYRIIKAT	2	1
TUNNELMA/MEININKI	2	2
LEGENDAARISUUS	1	1
YHT	9	7

Tutustumisalbumi: Devin Townsend - Terria

Toomio

Monta vuotta oli tylsimpiä kappaleita Terrialla. Sitten kävi niin, että itsekin täytin 29 vuotta. Silloin sanat löivät läpi.

Sanoituksissa ei ole mitään muuta niin mullistavaa. Devin kaiketi kertoilee jostain parisuhteestaan, ehkä jopa Kanadaan. Minulle kappale assosioitui johonkin kolmenkympin kriisin tapaiseen. Ei se oikeastaan ollut kriisi, vaan risteys, josta valitaan suunta. Tänne päin lähdin.

Soitossa ei ole haukkumisen sijaa. Devin on ehkä jopa hieman aliarvostettu kitaristi, laulu on aina toiminut yleisöllekin. Gene läpsyttelee koko lailla isoksi pojaksi varsin tarkasti rumpujaan. Tuntemattomammat kaverit pysyvät kaksikon kyydissä. Ei moitetta. Intron kitaraliidi on puhdas.

Sävellys on onnistunut. Se kuulostaa aluksi aika perinteiseltä akustisella kitaralla sävelletyltä balladilta, mutta loppu tuo lisää elementtejä. "Ihmisharmooni" (kohdassa 7.30) kuulostaa nykypäivään tuodulta gregoriaani-kuorolta. tosin ilman joulurahastuksen ja Metallica-covereiden sivumakua.

Sanat ovat tippuneet hyvän järjestykseen. Vaikka Devin itse sanookin sanoitusten syntyneen pääosin tajunnanvirtana. Yksi kirosana ja muuta koskettavaa. Hyvä on. On on.

tunnelmanluonnissa Devin on niitä parhaita Type O Negativen jälkeen. Tokikaan tähän ei voi olla vaikuttamatta ne legendaariset hetket, jolloin tätä on kuunnellut ja ne jouluisetkin tunnelmat, mitkä vallitsivat levyn hankkiessani. Kuunnelkaa tänä albumi kaksi kertaa. Ette pety.     

Toni Hellinen (Klikkaa nimeä!)

Devin... Nyt pitää kirjoittaa kieli keskellä poskea.

Vanhin muisto kanukin musiikista taitaa olla ajoilta, kun ajeltiin kurkkusalaateissa Huhtalan Petrin harmaalla C Asconalla Niinisaloon suorittamaan osaamme maanpuolustuksesta. Vuosi oli 2001, vuodenaika alkutalvi ja kappale ”Namaste” Physicist-levyltä. Jäi mieleen.

Kuten Arkin Heal the Watersin kohdalla, myös tämän Tiny Tearsin tapauksessa en aluksi yhdistänyt biisin nimeä mihinkään. Kun selvisi, että se löytyy Terria-levyltä, olin varma, että olen biisin kuullut ja siitä todennäköisesti tykännyt ensikuulemasta lähtien. Jori sai levyn joululahjaksi samana vuonna, kun olin ensimmäistä kertaa Deviniä kuullut. Taru Sormusten Herrasta-hype otti ensiaskeleita.

Tekeleen tunnelma on sitä, mitä esimerkiksi levyn kansi antaa odottaa. Jotain orgaanista ja eteeristä ehkä. Hankala näitä on sanoiksi pukea.

Olette varmaan muutkin huomanneet, kuinka Devinillä on jännä tapa kätkeä kappaleisiin lyhyitä intohimoja herättäviä pätkiä, jotka jäävät harmittamaan, kun ne ovat niin lyhyitä tai niitä ei käytetä enempää. Trainfire-kappaleen toiseksi viimeinen puoliminuuttinen yhtenä esimerkkinä. Tiny Tearsin tapauksessa viimeinen minuutti on mielestäni jopa biisin parasta antia. Protest the Hero käyttää välillä samaa taktiikkaa. Mitähän ne sielä Kanadassa oikein juonii?

Tiny Tearsin sävellys ja sanoitus on nähdäkseni Deviniltä harmaata keskikastia, olipa tarkastelussa sitten Terria-levy tai koko tuotanto. Pisteytys oli hankalaa. Tähän päädyin, siitä syystä, että tämä kappale ei ollut mitenkään erityisenä jäänyt mieleen.

Sen Asconan ovet oli muuten kerran jäässä, kun olimme lähdössä viikonloppuvapaille. Olikohan peräti kuski itse, joka ryömi takakonttiin ja suorastaan sujahti takapenkin istuinosan ja selkänojan välistä ohjaamon puolelle avaamaan ovet.

Toomio vastaa
"Tuo Ascona pysyi muuten kiitettävästi kasassa. Sillä on menty moneen paikkaan. Legendana samaa luokkaa meidän Corsan kanssa.

Jori ei saanut sitä lahjaksi. Sami sai. Menimme muistaakseni Jorin kanssa yhdessä kyseistä levyä ostamaan tuolta Keskisen kaupasta sitten joulun jälkimainingeissa.

Itsekin pidän tuota "ihmisharmooni"-kohtaa jopa kappaleen parhaana. Muutenhan kappale on jopa aika tavallinen."

65. Ruuhet - Salaseura

             Ruuhet (demo) - 2008 - Suomi

©ruuhet

NIMI	Toomio	Toni
SOITTO/LAULU	1	1
SÄVELLYS/SOVITUS	2	1
LYRIIKAT	2	2
TUNNELMA/MEININKI	2	2
LEGENDAARISUUS	2	2
YHT	9	8

Tutustumisalbumi: Ruuhet (demo) - (saa tilaamalla!)

Toomio

Mökki of Hell. Pirun kylmä talvisää. Välipäivien treenit, ehkä ne legendaarisimmat. Kaksi biisiä; Rautaa ja Salaseura.

Sävellystyö irtosi jotenkin itsestään. Huilusoundi löytyi isän Ketron Soltonista. Soitto ei ollut niin puhdasta kuin olisi toivonut, mutta fiilis oli hyvä. Jaku oli aikalailla ensihetkiä bändin parissa ja sai heti langan päästä kiinni.

Von Hertzen Brothers oli uransa läpilyönnissä Approach-levyllä. Se jopa soitossa kuuluu. Jormo vei soittotekniikkansa niin lähelle Kuoppamäkeä kun uskalsi ja kaikki soitti niin perkeleesti. Nauhoituksessa kuuluu aitoja Lapin porokelloja ja muu synapuoli tulee Yamahan EX-Seiskasta.

Laulu oli hiukan hakusessa vielä ja melodiat ehkä siihen aikaan vähän liian haastavia. Meininki pelasti paljon. Sanat ovat omaa tuotosta, vaikka biisin nimi tulikin Samilta.

Lopussa oleva haitari taidettiin soittaa synalta, vaikka soitin sitä haitarillakin. Lopun hidas pätkä on ainut mikä sävellyksellisesti jotenkin tökkii, se oli mielestäni parempi jossain muussa kehitysvaiheessa.

Levy äänitettiin Mökki of Hellissä ja laulut Lustilan jossain varastossa Kurikan perukoilla.

Monen ulkopuolisen mielestä Salaseura on paras Ruuhet-biisi tuolla demolla.    

Toni Hellinen (Klikkaa nimeä!)

Lentäviä mattoja, ruotsalaisia kummitustarinoita ja suomalainen mies huutamassa juhannuksena halkopinon takana.

Kingston Wallin lisäksi alkutahdeista tulee mieleen Don Huonojen Metsänelävien puolustusliitto-kappaleen huilu mix, mikä ei ole huono asia ollenkaan. Aika nopeasti pojat päättää kuitenkin vetää turpaan sitä, joka tällaisia ajattelee: Tyyli muuttuu veitsellä leikaten lähes toiseen äärilaitaan. Tämä tapahtuu itse asiassa kappaleen aikana useampaan otteeseen. Rohkeaa.

Opethin ja edellä mainittujen kotimaisten bändien lisäksi haluan jostain syystä mainita tässä vielä yhden lisää, nimittäin Värttinän. Tuliko kuinka puskista, vai kuunteliko joku teistä sattumalta suomalaista nykykansanmusiikkia tuohon aikaan? Niin tai näin, Salaseura on mieleenpainuva ja teidän raameissa varsin taiteelliinen ja kokeellinen teos.
Kappaleessa on tarttuvia melodiaosuuksia ja velipoika vaihtelee tahtilajia siihen malliin, että rytmikuuroa heikottaa. Sanoituksissa on mystiikkaa ja suomen kielestä on kaiveltu kauniita sanoja, joita käytetään harvoin arkikielessä. Pisteitä ropisee.

Demotasoinen tekelehän tämä on, mutta pahoja soittovirheitä ei ainakaan ummikon korva huomannut. Käykää joskus nauhoittamassa tämä kunnolla oikein ajan kanssa.

Pakko muuten tunnustaa, että en ollut kuunnellut levyä varmaan viiteen vuoteen. Rautaa-kappale sai aikaan nyt kuunneltuna kylmiä väreitä. Oikeasti.

Toomio vastaa

"Kingston Wall ja Opeth on pakko tunnustaa, mutta itse en ole koskaan kuunnellut Don Huonoja. Tai no sen pakollisen, mitä radiosta on soinut, mutta en kyllä levyltä. Tuosta esimerkkibiisistä en ole kuullutkaan, mutta onhan siinä helkatisti samaa. Pete taas on kuunnellut Kien juttuja ja jossain vaiheessa myös digannut, muistelen.

Mutta Värttinä!?! Mitä helkkaria? Ihan tolkuton vihasuhde tuohon bändiin oli silloin yläasteella, mutta eipä siihen ole tullut tutustuttua. En oikein ole kansanmusiikin ystävä mitenkään. Ainakaan suomalaisen.

Ei ole itsekään tullut kuunneltua tuota demoa pitkään aikaan. En muistanut, että siellä oli noinkin monipuolisia juttuja. Eikä siitä kuitenkaan ole kuin kuusi vuotta."