67. ARK - Heal the Waters
Burn the Sun– 2001 – Norja
 |
| ©progarchives.com |
| NIMI | Toomio | Toni |
| SOITTO/LAULU | 2 | 2 |
| SÄVELLYS/SOVITUS | 2 | 2 |
| LYRIIKAT | 1 | 1 |
| TUNNELMA/MEININKI | 2 | 2 |
| LEGENDAARISUUS | 2 | 2 |
| YHT | 9 | 9 |
Tutustumisalbumi: ARK - Burn the Sun
Toomio
Ensimmäisiä latauksia netistä. Ei tämä kappale, vaan bändi. Pidin heti hommasta. Norjasta tulee siis muutakin hyvää, kuin hiihtäjiä ja Nøgnen oluita.
Kumma kyllä, tämäkin levy tuli sitten myöhemmin ostettua veljelle joululahjaksi. Heal the Waters on albumin avausbiisi. Soundimaailma on hyvin omaperäinen. Tore Østby on kovan luokan kitaristi, Olsson ja Macaluso koskettimissa ja rummuissa koko petoja nekin. (Tuskin Ynkkä paskoja kelpuuttaakaan.) Mutta lopulta se ylin ääni on laulaja Jørn Lande, joka on myydä täräyttänyt yli 7 miljuunaa levyä maailmalla. Soitossa ja laulussa ei siis anneta siimaa yhtään.
Progemetalliksi sävellyskin on erilainen. Soppa alkaa rumpufillillä, mikä ei voi olla paha asia progemetallibiisissä. Soundit ei kuulosta supertuotetuilta ja varsinkin kitarasoundi on kuin mukava mukulakivetys. Haastetta, mutta vie perille. Pieniä sävellyksellisiä koukkuja on vaikka millä mitalla. Jopa Porvoon. Kaiken kruunaa mahtavista mahtavin kolikko-efekti. Suoriltaan se kuulostaa tekstiin vähän irralliselta, mutta kun oikein sini-puna-valkoisten lasien läpi katsoo, niin kyllä rahateema tähänkin kappaleeseen sopii.
Miksihän progebiiseissä pitää olla niin tavattoman eteeriset sanat? On tässäkin. Ei kaikkein huonoin, muttei mikään maaginenkaan. Kertosäkeen sanoitus kuitenkin toimii ja jää päiväksi päähän soimaan.
Tunnelmaa ja meininkiä on. Lande on niin syvällä tulkinnassaan, että on maalannut naamansakin Immortalin tapaan. Olisi hauska kuulla onko kuinka levylle äänitetty. Kaikki kerralla vai raita raidan jälkeen?
Legendaarinen tämä eritoten on. Mp3-lataus ja Progen Heart-kokoelmalevy. Sokkarin rinki ja Mitsubishi Colt.
Toni Hellinen (Klikkaa nimeä!)
”Proge on kunnianhimoista musiikkia”, sanoi eräs viisas mies kerran.
Tämän biisin osuminen syyniin on oiva esimerkki siitä, miten olen tottunut musiikkia kuuntelemaan. Bändi oli tuttu, mutta en osannut yhdistää biisin nimeä levyyn tai edes melodiaan. Alun rymistelyfilli pullautti kuitenkin heti nostalgiset fiilikset pintaan. ”Ai tää on tää!”
Velipoika tätä kuunteli aikoinaan, kun vielä asuttiin saman katon alla Etelä-Pohjanmaan A-townissa. Tuon ajan progehuumassa omaankin hyllyyn ilmestyi muutama Dream Theaterin albumi. Hattu nousi kuitenkin tiettyjen norjalaisten ja ruotsalaisten yhtyeiden kohdalla korkeammalle – ARK yksi niistä.
Heal the Watersin sanoitukset on aikalailla perushuttua. Ainakaan minä en kokenut suuria äkillisiä oivalluksia niitä lukiessani. Suurin osa kappaleesta menee aika normaalien tahtilajien siivittämänä, mutta niidenkin sekaan on sotkettu ovelia rytmillisiä koukkuja. Sanokaapas muuten viisaammat, moneenko tuo kohta menee, kun alkaa neljäs tahti, jossa kitaratkin ovat jo äänessä?
Kertosäe on radiokelpoista kamaa. Huomasin vihelteleväni sitä kaupungille kävellessä, kun oli päivä tehosoittoa takana. Ihan mielellään tätä kokonaisuutenakin kuuntelee.
Niin ja se kolikon pudotus... Nerokas idea, vaikka en keksinyt, miten se liittyy mihinkään.
Toomio vastaa
"Onkohan tuo "viisas mies" työskennellyt Kyläkaupan retkeilypuolella? Jotain muistikuvia tämä lainaus herätti."
Tutustumisalbumi: Devin Townsend - Terria
Ensimmäisiä latauksia netistä. Ei tämä kappale, vaan bändi. Pidin heti hommasta. Norjasta tulee siis muutakin hyvää, kuin hiihtäjiä ja Nøgnen oluita.
Kumma kyllä, tämäkin levy tuli sitten myöhemmin ostettua veljelle joululahjaksi. Heal the Waters on albumin avausbiisi. Soundimaailma on hyvin omaperäinen. Tore Østby on kovan luokan kitaristi, Olsson ja Macaluso koskettimissa ja rummuissa koko petoja nekin. (Tuskin Ynkkä paskoja kelpuuttaakaan.) Mutta lopulta se ylin ääni on laulaja Jørn Lande, joka on myydä täräyttänyt yli 7 miljuunaa levyä maailmalla. Soitossa ja laulussa ei siis anneta siimaa yhtään.
Progemetalliksi sävellyskin on erilainen. Soppa alkaa rumpufillillä, mikä ei voi olla paha asia progemetallibiisissä. Soundit ei kuulosta supertuotetuilta ja varsinkin kitarasoundi on kuin mukava mukulakivetys. Haastetta, mutta vie perille. Pieniä sävellyksellisiä koukkuja on vaikka millä mitalla. Jopa Porvoon. Kaiken kruunaa mahtavista mahtavin kolikko-efekti. Suoriltaan se kuulostaa tekstiin vähän irralliselta, mutta kun oikein sini-puna-valkoisten lasien läpi katsoo, niin kyllä rahateema tähänkin kappaleeseen sopii.
Miksihän progebiiseissä pitää olla niin tavattoman eteeriset sanat? On tässäkin. Ei kaikkein huonoin, muttei mikään maaginenkaan. Kertosäkeen sanoitus kuitenkin toimii ja jää päiväksi päähän soimaan.
Tunnelmaa ja meininkiä on. Lande on niin syvällä tulkinnassaan, että on maalannut naamansakin Immortalin tapaan. Olisi hauska kuulla onko kuinka levylle äänitetty. Kaikki kerralla vai raita raidan jälkeen?
Legendaarinen tämä eritoten on. Mp3-lataus ja Progen Heart-kokoelmalevy. Sokkarin rinki ja Mitsubishi Colt.
Toni Hellinen (Klikkaa nimeä!)
”Proge on kunnianhimoista musiikkia”, sanoi eräs viisas mies kerran.
Tämän biisin osuminen syyniin on oiva esimerkki siitä, miten olen tottunut musiikkia kuuntelemaan. Bändi oli tuttu, mutta en osannut yhdistää biisin nimeä levyyn tai edes melodiaan. Alun rymistelyfilli pullautti kuitenkin heti nostalgiset fiilikset pintaan. ”Ai tää on tää!”
Velipoika tätä kuunteli aikoinaan, kun vielä asuttiin saman katon alla Etelä-Pohjanmaan A-townissa. Tuon ajan progehuumassa omaankin hyllyyn ilmestyi muutama Dream Theaterin albumi. Hattu nousi kuitenkin tiettyjen norjalaisten ja ruotsalaisten yhtyeiden kohdalla korkeammalle – ARK yksi niistä.
Heal the Watersin sanoitukset on aikalailla perushuttua. Ainakaan minä en kokenut suuria äkillisiä oivalluksia niitä lukiessani. Suurin osa kappaleesta menee aika normaalien tahtilajien siivittämänä, mutta niidenkin sekaan on sotkettu ovelia rytmillisiä koukkuja. Sanokaapas muuten viisaammat, moneenko tuo kohta menee, kun alkaa neljäs tahti, jossa kitaratkin ovat jo äänessä?
Kertosäe on radiokelpoista kamaa. Huomasin vihelteleväni sitä kaupungille kävellessä, kun oli päivä tehosoittoa takana. Ihan mielellään tätä kokonaisuutenakin kuuntelee.
Niin ja se kolikon pudotus... Nerokas idea, vaikka en keksinyt, miten se liittyy mihinkään.
"Onkohan tuo "viisas mies" työskennellyt Kyläkaupan retkeilypuolella? Jotain muistikuvia tämä lainaus herätti."
66. Devin Townsend - Tiny Tears
Terria - 2003 – Kanada
 |
| ©lyrics.wikia.com |
| NIMI | Toomio | Toni |
| SOITTO/LAULU | 2 | 2 |
| SÄVELLYS/SOVITUS | 2 | 1 |
| LYRIIKAT | 2 | 1 |
| TUNNELMA/MEININKI | 2 | 2 |
| LEGENDAARISUUS | 1 | 1 |
| YHT | 9 | 7 |
Tutustumisalbumi: Devin Townsend - Terria
Toomio
Toni Hellinen (Klikkaa nimeä!)
Devin... Nyt pitää kirjoittaa kieli keskellä poskea.
Vanhin muisto kanukin musiikista taitaa olla ajoilta, kun ajeltiin kurkkusalaateissa Huhtalan Petrin harmaalla C Asconalla Niinisaloon suorittamaan osaamme maanpuolustuksesta. Vuosi oli 2001, vuodenaika alkutalvi ja kappale ”Namaste” Physicist-levyltä. Jäi mieleen.
Kuten Arkin Heal the Watersin kohdalla, myös tämän Tiny Tearsin tapauksessa en aluksi yhdistänyt biisin nimeä mihinkään. Kun selvisi, että se löytyy Terria-levyltä, olin varma, että olen biisin kuullut ja siitä todennäköisesti tykännyt ensikuulemasta lähtien. Jori sai levyn joululahjaksi samana vuonna, kun olin ensimmäistä kertaa Deviniä kuullut. Taru Sormusten Herrasta-hype otti ensiaskeleita.
Tekeleen tunnelma on sitä, mitä esimerkiksi levyn kansi antaa odottaa. Jotain orgaanista ja eteeristä ehkä. Hankala näitä on sanoiksi pukea.
Olette varmaan muutkin huomanneet, kuinka Devinillä on jännä tapa kätkeä kappaleisiin lyhyitä intohimoja herättäviä pätkiä, jotka jäävät harmittamaan, kun ne ovat niin lyhyitä tai niitä ei käytetä enempää. Trainfire-kappaleen toiseksi viimeinen puoliminuuttinen yhtenä esimerkkinä. Tiny Tearsin tapauksessa viimeinen minuutti on mielestäni jopa biisin parasta antia. Protest the Hero käyttää välillä samaa taktiikkaa. Mitähän ne sielä Kanadassa oikein juonii?
Tiny Tearsin sävellys ja sanoitus on nähdäkseni Deviniltä harmaata keskikastia, olipa tarkastelussa sitten Terria-levy tai koko tuotanto. Pisteytys oli hankalaa. Tähän päädyin, siitä syystä, että tämä kappale ei ollut mitenkään erityisenä jäänyt mieleen.
Sen Asconan ovet oli muuten kerran jäässä, kun olimme lähdössä viikonloppuvapaille. Olikohan peräti kuski itse, joka ryömi takakonttiin ja suorastaan sujahti takapenkin istuinosan ja selkänojan välistä ohjaamon puolelle avaamaan ovet.
Toomio vastaa
"Tuo Ascona pysyi muuten kiitettävästi kasassa. Sillä on menty moneen paikkaan. Legendana samaa luokkaa meidän Corsan kanssa.
Jori ei saanut sitä lahjaksi. Sami sai. Menimme muistaakseni Jorin kanssa yhdessä kyseistä levyä ostamaan tuolta Keskisen kaupasta sitten joulun jälkimainingeissa.
Itsekin pidän tuota "ihmisharmooni"-kohtaa jopa kappaleen parhaana. Muutenhan kappale on jopa aika tavallinen."
Tutustumisalbumi: Ruuhet (demo) - (saa tilaamalla!)
Monta vuotta oli tylsimpiä kappaleita Terrialla. Sitten kävi niin, että itsekin täytin 29 vuotta. Silloin sanat löivät läpi.
Sanoituksissa ei ole mitään muuta niin mullistavaa. Devin kaiketi kertoilee jostain parisuhteestaan, ehkä jopa Kanadaan. Minulle kappale assosioitui johonkin kolmenkympin kriisin tapaiseen. Ei se oikeastaan ollut kriisi, vaan risteys, josta valitaan suunta. Tänne päin lähdin.
Soitossa ei ole haukkumisen sijaa. Devin on ehkä jopa hieman aliarvostettu kitaristi, laulu on aina toiminut yleisöllekin. Gene läpsyttelee koko lailla isoksi pojaksi varsin tarkasti rumpujaan. Tuntemattomammat kaverit pysyvät kaksikon kyydissä. Ei moitetta. Intron kitaraliidi on puhdas.
Sävellys on onnistunut. Se kuulostaa aluksi aika perinteiseltä akustisella kitaralla sävelletyltä balladilta, mutta loppu tuo lisää elementtejä. "Ihmisharmooni" (kohdassa 7.30) kuulostaa nykypäivään tuodulta gregoriaani-kuorolta. tosin ilman joulurahastuksen ja Metallica-covereiden sivumakua.
Sanat ovat tippuneet hyvän järjestykseen. Vaikka Devin itse sanookin sanoitusten syntyneen pääosin tajunnanvirtana. Yksi kirosana ja muuta koskettavaa. Hyvä on. On on.
tunnelmanluonnissa Devin on niitä parhaita Type O Negativen jälkeen. Tokikaan tähän ei voi olla vaikuttamatta ne legendaariset hetket, jolloin tätä on kuunnellut ja ne jouluisetkin tunnelmat, mitkä vallitsivat levyn hankkiessani. Kuunnelkaa tänä albumi kaksi kertaa. Ette pety.
Sanoituksissa ei ole mitään muuta niin mullistavaa. Devin kaiketi kertoilee jostain parisuhteestaan, ehkä jopa Kanadaan. Minulle kappale assosioitui johonkin kolmenkympin kriisin tapaiseen. Ei se oikeastaan ollut kriisi, vaan risteys, josta valitaan suunta. Tänne päin lähdin.
Soitossa ei ole haukkumisen sijaa. Devin on ehkä jopa hieman aliarvostettu kitaristi, laulu on aina toiminut yleisöllekin. Gene läpsyttelee koko lailla isoksi pojaksi varsin tarkasti rumpujaan. Tuntemattomammat kaverit pysyvät kaksikon kyydissä. Ei moitetta. Intron kitaraliidi on puhdas.
Sävellys on onnistunut. Se kuulostaa aluksi aika perinteiseltä akustisella kitaralla sävelletyltä balladilta, mutta loppu tuo lisää elementtejä. "Ihmisharmooni" (kohdassa 7.30) kuulostaa nykypäivään tuodulta gregoriaani-kuorolta. tosin ilman joulurahastuksen ja Metallica-covereiden sivumakua.
Sanat ovat tippuneet hyvän järjestykseen. Vaikka Devin itse sanookin sanoitusten syntyneen pääosin tajunnanvirtana. Yksi kirosana ja muuta koskettavaa. Hyvä on. On on.
tunnelmanluonnissa Devin on niitä parhaita Type O Negativen jälkeen. Tokikaan tähän ei voi olla vaikuttamatta ne legendaariset hetket, jolloin tätä on kuunnellut ja ne jouluisetkin tunnelmat, mitkä vallitsivat levyn hankkiessani. Kuunnelkaa tänä albumi kaksi kertaa. Ette pety.
Toni Hellinen (Klikkaa nimeä!)
Devin... Nyt pitää kirjoittaa kieli keskellä poskea.
Vanhin muisto kanukin musiikista taitaa olla ajoilta, kun ajeltiin kurkkusalaateissa Huhtalan Petrin harmaalla C Asconalla Niinisaloon suorittamaan osaamme maanpuolustuksesta. Vuosi oli 2001, vuodenaika alkutalvi ja kappale ”Namaste” Physicist-levyltä. Jäi mieleen.
Kuten Arkin Heal the Watersin kohdalla, myös tämän Tiny Tearsin tapauksessa en aluksi yhdistänyt biisin nimeä mihinkään. Kun selvisi, että se löytyy Terria-levyltä, olin varma, että olen biisin kuullut ja siitä todennäköisesti tykännyt ensikuulemasta lähtien. Jori sai levyn joululahjaksi samana vuonna, kun olin ensimmäistä kertaa Deviniä kuullut. Taru Sormusten Herrasta-hype otti ensiaskeleita.
Tekeleen tunnelma on sitä, mitä esimerkiksi levyn kansi antaa odottaa. Jotain orgaanista ja eteeristä ehkä. Hankala näitä on sanoiksi pukea.
Olette varmaan muutkin huomanneet, kuinka Devinillä on jännä tapa kätkeä kappaleisiin lyhyitä intohimoja herättäviä pätkiä, jotka jäävät harmittamaan, kun ne ovat niin lyhyitä tai niitä ei käytetä enempää. Trainfire-kappaleen toiseksi viimeinen puoliminuuttinen yhtenä esimerkkinä. Tiny Tearsin tapauksessa viimeinen minuutti on mielestäni jopa biisin parasta antia. Protest the Hero käyttää välillä samaa taktiikkaa. Mitähän ne sielä Kanadassa oikein juonii?
Tiny Tearsin sävellys ja sanoitus on nähdäkseni Deviniltä harmaata keskikastia, olipa tarkastelussa sitten Terria-levy tai koko tuotanto. Pisteytys oli hankalaa. Tähän päädyin, siitä syystä, että tämä kappale ei ollut mitenkään erityisenä jäänyt mieleen.
Sen Asconan ovet oli muuten kerran jäässä, kun olimme lähdössä viikonloppuvapaille. Olikohan peräti kuski itse, joka ryömi takakonttiin ja suorastaan sujahti takapenkin istuinosan ja selkänojan välistä ohjaamon puolelle avaamaan ovet.
"Tuo Ascona pysyi muuten kiitettävästi kasassa. Sillä on menty moneen paikkaan. Legendana samaa luokkaa meidän Corsan kanssa.
Jori ei saanut sitä lahjaksi. Sami sai. Menimme muistaakseni Jorin kanssa yhdessä kyseistä levyä ostamaan tuolta Keskisen kaupasta sitten joulun jälkimainingeissa.
Itsekin pidän tuota "ihmisharmooni"-kohtaa jopa kappaleen parhaana. Muutenhan kappale on jopa aika tavallinen."
65. Ruuhet - Salaseura
Ruuhet (demo) - 2008 - Suomi
 |
| ©ruuhet |
| NIMI | Toomio | Toni |
| SOITTO/LAULU | 1 | 1 |
| SÄVELLYS/SOVITUS | 2 | 1 |
| LYRIIKAT | 2 | 2 |
| TUNNELMA/MEININKI | 2 | 2 |
| LEGENDAARISUUS | 2 | 2 |
| YHT | 9 | 8 |
Tutustumisalbumi: Ruuhet (demo) - (saa tilaamalla!)
Toomio
Mökki of Hell. Pirun kylmä talvisää. Välipäivien treenit, ehkä ne legendaarisimmat. Kaksi biisiä; Rautaa ja Salaseura.
Sävellystyö irtosi jotenkin itsestään. Huilusoundi löytyi isän Ketron Soltonista. Soitto ei ollut niin puhdasta kuin olisi toivonut, mutta fiilis oli hyvä. Jaku oli aikalailla ensihetkiä bändin parissa ja sai heti langan päästä kiinni.
Von Hertzen Brothers oli uransa läpilyönnissä Approach-levyllä. Se jopa soitossa kuuluu. Jormo vei soittotekniikkansa niin lähelle Kuoppamäkeä kun uskalsi ja kaikki soitti niin perkeleesti. Nauhoituksessa kuuluu aitoja Lapin porokelloja ja muu synapuoli tulee Yamahan EX-Seiskasta.
Laulu oli hiukan hakusessa vielä ja melodiat ehkä siihen aikaan vähän liian haastavia. Meininki pelasti paljon. Sanat ovat omaa tuotosta, vaikka biisin nimi tulikin Samilta.
Lopussa oleva haitari taidettiin soittaa synalta, vaikka soitin sitä haitarillakin. Lopun hidas pätkä on ainut mikä sävellyksellisesti jotenkin tökkii, se oli mielestäni parempi jossain muussa kehitysvaiheessa.
Levy äänitettiin Mökki of Hellissä ja laulut Lustilan jossain varastossa Kurikan perukoilla.
Monen ulkopuolisen mielestä Salaseura on paras Ruuhet-biisi tuolla demolla.
Sävellystyö irtosi jotenkin itsestään. Huilusoundi löytyi isän Ketron Soltonista. Soitto ei ollut niin puhdasta kuin olisi toivonut, mutta fiilis oli hyvä. Jaku oli aikalailla ensihetkiä bändin parissa ja sai heti langan päästä kiinni.
Von Hertzen Brothers oli uransa läpilyönnissä Approach-levyllä. Se jopa soitossa kuuluu. Jormo vei soittotekniikkansa niin lähelle Kuoppamäkeä kun uskalsi ja kaikki soitti niin perkeleesti. Nauhoituksessa kuuluu aitoja Lapin porokelloja ja muu synapuoli tulee Yamahan EX-Seiskasta.
Laulu oli hiukan hakusessa vielä ja melodiat ehkä siihen aikaan vähän liian haastavia. Meininki pelasti paljon. Sanat ovat omaa tuotosta, vaikka biisin nimi tulikin Samilta.
Lopussa oleva haitari taidettiin soittaa synalta, vaikka soitin sitä haitarillakin. Lopun hidas pätkä on ainut mikä sävellyksellisesti jotenkin tökkii, se oli mielestäni parempi jossain muussa kehitysvaiheessa.
Levy äänitettiin Mökki of Hellissä ja laulut Lustilan jossain varastossa Kurikan perukoilla.
Monen ulkopuolisen mielestä Salaseura on paras Ruuhet-biisi tuolla demolla.
Lentäviä mattoja, ruotsalaisia kummitustarinoita ja suomalainen mies huutamassa juhannuksena halkopinon takana.
Kingston Wallin lisäksi alkutahdeista tulee mieleen Don Huonojen Metsänelävien puolustusliitto-kappaleen huilu mix, mikä ei ole huono asia ollenkaan. Aika nopeasti pojat päättää kuitenkin vetää turpaan sitä, joka tällaisia ajattelee: Tyyli muuttuu veitsellä leikaten lähes toiseen äärilaitaan. Tämä tapahtuu itse asiassa kappaleen aikana useampaan otteeseen. Rohkeaa.
Opethin ja edellä mainittujen kotimaisten bändien lisäksi haluan jostain syystä mainita tässä vielä yhden lisää, nimittäin Värttinän. Tuliko kuinka puskista, vai kuunteliko joku teistä sattumalta suomalaista nykykansanmusiikkia tuohon aikaan? Niin tai näin, Salaseura on mieleenpainuva ja teidän raameissa varsin taiteelliinen ja kokeellinen teos.
Kappaleessa on tarttuvia melodiaosuuksia ja velipoika vaihtelee tahtilajia siihen malliin, että rytmikuuroa heikottaa. Sanoituksissa on mystiikkaa ja suomen kielestä on kaiveltu kauniita sanoja, joita käytetään harvoin arkikielessä. Pisteitä ropisee.
Demotasoinen tekelehän tämä on, mutta pahoja soittovirheitä ei ainakaan ummikon korva huomannut. Käykää joskus nauhoittamassa tämä kunnolla oikein ajan kanssa.
Pakko muuten tunnustaa, että en ollut kuunnellut levyä varmaan viiteen vuoteen. Rautaa-kappale sai aikaan nyt kuunneltuna kylmiä väreitä. Oikeasti.
Kingston Wallin lisäksi alkutahdeista tulee mieleen Don Huonojen Metsänelävien puolustusliitto-kappaleen huilu mix, mikä ei ole huono asia ollenkaan. Aika nopeasti pojat päättää kuitenkin vetää turpaan sitä, joka tällaisia ajattelee: Tyyli muuttuu veitsellä leikaten lähes toiseen äärilaitaan. Tämä tapahtuu itse asiassa kappaleen aikana useampaan otteeseen. Rohkeaa.
Opethin ja edellä mainittujen kotimaisten bändien lisäksi haluan jostain syystä mainita tässä vielä yhden lisää, nimittäin Värttinän. Tuliko kuinka puskista, vai kuunteliko joku teistä sattumalta suomalaista nykykansanmusiikkia tuohon aikaan? Niin tai näin, Salaseura on mieleenpainuva ja teidän raameissa varsin taiteelliinen ja kokeellinen teos.
Kappaleessa on tarttuvia melodiaosuuksia ja velipoika vaihtelee tahtilajia siihen malliin, että rytmikuuroa heikottaa. Sanoituksissa on mystiikkaa ja suomen kielestä on kaiveltu kauniita sanoja, joita käytetään harvoin arkikielessä. Pisteitä ropisee.
Demotasoinen tekelehän tämä on, mutta pahoja soittovirheitä ei ainakaan ummikon korva huomannut. Käykää joskus nauhoittamassa tämä kunnolla oikein ajan kanssa.
Pakko muuten tunnustaa, että en ollut kuunnellut levyä varmaan viiteen vuoteen. Rautaa-kappale sai aikaan nyt kuunneltuna kylmiä väreitä. Oikeasti.
Toomio vastaa
"Kingston Wall ja Opeth on pakko tunnustaa, mutta itse en ole koskaan kuunnellut Don Huonoja. Tai no sen pakollisen, mitä radiosta on soinut, mutta en kyllä levyltä. Tuosta esimerkkibiisistä en ole kuullutkaan, mutta onhan siinä helkatisti samaa. Pete taas on kuunnellut Kien juttuja ja jossain vaiheessa myös digannut, muistelen.
Mutta Värttinä!?! Mitä helkkaria? Ihan tolkuton vihasuhde tuohon bändiin oli silloin yläasteella, mutta eipä siihen ole tullut tutustuttua. En oikein ole kansanmusiikin ystävä mitenkään. Ainakaan suomalaisen.
Ei ole itsekään tullut kuunneltua tuota demoa pitkään aikaan. En muistanut, että siellä oli noinkin monipuolisia juttuja. Eikä siitä kuitenkaan ole kuin kuusi vuotta."
Mutta Värttinä!?! Mitä helkkaria? Ihan tolkuton vihasuhde tuohon bändiin oli silloin yläasteella, mutta eipä siihen ole tullut tutustuttua. En oikein ole kansanmusiikin ystävä mitenkään. Ainakaan suomalaisen.
Ei ole itsekään tullut kuunneltua tuota demoa pitkään aikaan. En muistanut, että siellä oli noinkin monipuolisia juttuja. Eikä siitä kuitenkaan ole kuin kuusi vuotta."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti