Green Carnation - Purple Door, Pitch Black
The Quiet Offspring – 2005 – Norja
 |
| ©zenial.nl |
| NIMI | Toomio | Stuba |
| SOITTO/LAULU | 1 | 1 |
| SÄVELLYS/SOVITUS | 1 | 2 |
| LYRIIKAT | 0 | 1 |
| TUNNELMA/MEININKI | 0 | 2 |
| LEGENDAARISUUS | 1 | 2 |
| YHT | 3 | 8 |
Tutustumisalbumi: Green Carnation - A Blessing in Disguise
Tuukka Tuomela (Klikkaa nimeä!)
Itse kuulin tämän biisin nyt jouluna 2013 ja olin välittömästi myytyä miestä. Biisi on vanha ja bändi myös, mutta muutama kaveri on tätä biisiä ja bändiä hehkuttanut jo joskus aikanaan, mutta silloin en itse tajunnut tätä hienoutta.
Biisin alku vie mukanaan melodiallaan ja ihme kyllä, syntikoillaan. Säkeistössä simppeli kitarariffi ja tehokkaat iskut. Mutta kun kertsi koittaa… So save me, I’m falling and I don’t have the strenght to go on… kylmät väreet joka ikinen kerta kun kertsi lähtee. Mahtava melodia, joka ehkä lohduttomista sanoistaan huolimatta aiheuttaa levollisen tunteen. Tai ehkä juuri siitä syystä. Kitarasoolo on yksinkertainen, mutta toimiva. Bändi ei ehkä kuulosta maailman virtuoosimaisimmalta, mutta soiton, sanoitusten ja laulun tunnelatausta ei virtuositeetilla tavoitetakaan. Yksinkertainen on monesti kaunista.
Toomio
Green Carnation. Jonnekin unholaan tämäkin oli ennen Tuukan vastapalloa jäänyt. Mistä lie Sami tämänkin bändin tempaisi, joskus noin 10 vuotta sitten. Tästäkin bändistä löytyy se pieni turha nippelitieto: laulajan lapsi tai vaimo (tai molemmat) kuolivat jotakuinkin traagisesti. Tämän myötä kappaleissakin on vakavastiotettavaa kaihoa ja kaipuuta.
Paha sanoa, onko bändin soitossa mitään massasta erottuvaa virtuoosimaisuutta. Tuskinpa. Laulajan ääni on silti aika miellyttävä. Skandinaavinen ykkönen.
Kuuntelin rohkeasti myös muutaman muun bändin biiseistä. Niitä, kuten tätäkin, leimaa hiukan ärsyttävätkin kitarariffit. Peruskomppi ja tökkivä riffi. Mutta ai jumaliste on komia synaliidi! Voisin sanoa, että siinä on jotain, mitä itsekin tulee oman bändin tuotoksissa käytettyä. Ainakin haettua. Yksinkertaista tunnelmaa. Jostain Nordmanin ja Soilworkin jäämistä tämä kappale on tehty. Sävellys on hyvä. Kertosäe siis. Yhtä pistettä.
Sanoitus on synkkää. Biisin nimi on lähempänä progebändien tuotoksia. Se ei haittaa. Sanat eivät ihan huonot ole, vähän tylsät ja tarttumattomat. Ei ihan pistettä tästä kuitenkaan.
Tunnelma on keskimäärin karhean synkkä, mutta kertosäe tuo pienen oletuksen toivosta ja paremmasta. Ei ehkä silti riitä ihan yhteen pisteeseen.
Legendaarisuudestapa annan yhden pisteen. Sen verran monta hauskaa muistikuvaa kappale toi. Jälleen Alavuden kirjastoa, syntymäkodin yläkertaa jne. Ei tämä huono ole, todistaa vain meikäläisen arviointikriteerien kaipaavan kehitystä. No, tällä mennään tämä lista.
Paha sanoa, onko bändin soitossa mitään massasta erottuvaa virtuoosimaisuutta. Tuskinpa. Laulajan ääni on silti aika miellyttävä. Skandinaavinen ykkönen.
Kuuntelin rohkeasti myös muutaman muun bändin biiseistä. Niitä, kuten tätäkin, leimaa hiukan ärsyttävätkin kitarariffit. Peruskomppi ja tökkivä riffi. Mutta ai jumaliste on komia synaliidi! Voisin sanoa, että siinä on jotain, mitä itsekin tulee oman bändin tuotoksissa käytettyä. Ainakin haettua. Yksinkertaista tunnelmaa. Jostain Nordmanin ja Soilworkin jäämistä tämä kappale on tehty. Sävellys on hyvä. Kertosäe siis. Yhtä pistettä.
Sanoitus on synkkää. Biisin nimi on lähempänä progebändien tuotoksia. Se ei haittaa. Sanat eivät ihan huonot ole, vähän tylsät ja tarttumattomat. Ei ihan pistettä tästä kuitenkaan.
Tunnelma on keskimäärin karhean synkkä, mutta kertosäe tuo pienen oletuksen toivosta ja paremmasta. Ei ehkä silti riitä ihan yhteen pisteeseen.
Legendaarisuudestapa annan yhden pisteen. Sen verran monta hauskaa muistikuvaa kappale toi. Jälleen Alavuden kirjastoa, syntymäkodin yläkertaa jne. Ei tämä huono ole, todistaa vain meikäläisen arviointikriteerien kaipaavan kehitystä. No, tällä mennään tämä lista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti