55. PMMP - Maria Magdalena
Kovemmat Kädet – 2005 – Suomi
 |
| ©nrgm.fi |
| NIMI | Toomio | Stuba |
| SOITTO/LAULU | 2 | 1 |
| SÄVELLYS/SOVITUS | 2 | 1 |
| LYRIIKAT | 2 | 1 |
| TUNNELMA/MEININKI | 2 | 2 |
| LEGENDAARISUUS | 1 | 1 |
| YHT | 9 | 6 |
Tutustumisalbumi: PMMP - Kovemmat Kädet
Toomio
PMMP tuli elämääni varsinaisesti vasta nykyisen vaimoni kautta. Väkisin sitä kuuli jo ennemminkin, mutta Joensuuhun muuton jälkeen on bändi tullut nähtyä livenäkin jo useampaan otteeseen.
Kuten monesti on huomattu, en usein tykkää suosittujen bändien suosituimmista kappaleista. Jotenkin aina kolahtaa ne erikoisemmat biisit. Niin nytkin. Maria Magdalena on viimeisen päälle uhkaava ja surullinen kappale. Nyttemmin tauolla oleva PMMP oli minulle yksi kovimmista live-bändeistä. Etenkin rumpalin työskentely on aina kiehtonut, niin visuaalisesti kuin ihan soundipuolellakin. Kontrolloitua kohkaamista. Mira ei mikään sensaatiomainen laulaja ole, mutta Paula korjaa tämän puutteen.
Tuottaja-säveltäjänä Jori Sjöroos on vakuuttavan kova. Biiseistä kuulee, että tämä on PMMP:tä, mutta kappaleet eivät kopioi toisiaan. Ainakaan liiaksi asti. Keskitempo kun ei tavallista PMMP:tä taas ole, jää kappaleesta muistijälkiä. Raskaat voimasoinnut jyräävät päälle. Näin tekevät myös murskaavan kuuloiset stemmat, jotka muuttuvat bridgessä jopa hiukan toiveikkaaksi.
Sanoituksen on kerrottu olevan jatkoa Mana Manan samannimiselle kappaleelle, jonka PMMP on myöskin itse esittänyt. Mielisairaalassa siis ollaan. Kuinka kivaa on se.
Tunnelma on synkkä, kolkko ja raskas. Soinnut venyy ja paukkuu ja vääntyvät kierteelle. Samaan tapaan kuin Alice in Chainsin Check My Brainilla. Mieli on vääntynyt jonnekin. On tässä kuitenkin aistittavissa sellaista vellovaa pään sairautta.
Legendaarisuutta tässä on jo Joensuuhun tulon osalta. En usko, että PMMP olisi soittolistallani, ehkäpä ollenkaan, jos en Itä-Suomeen olisi eksynyt. Tai löytänyt. Vaikka se olisi 15 vuotta sitten ollutkin noloa, niin nyt se on pelkästään hyvä asia.
Tuukka Tuomela (Klikkaa nimeä!)
Mana Manan Maria Magdalena on ilmeisesti toiminut tämän PMMP:n samannimisen kappaleen pontimena. Kumpaakaan versiota en muista aiemmin kuulleeni, mutta synkkää kamaa on kumpikin sävellysten sävyiltään ja sanoituksiltaan. Jos nyt oikein ymmärsin pienin salapoliisityön jälkeen niin PMMP:n Maria Magdalenan sanoituksissa laulun tyttö kertoo tarinaa hullujen huoneelta käsin ikään kuin vastavetona Manan Manan sanoituksiin, jossa poika laulaa, että ”mun tyttöni joutui mielisairaalaan”. Sinänsä hyvä oivallus PMMP:n tekijätiimiltä sanoitusten suhteen. Muuten ihan ok veto, mutta omaan korvaan bändiltä löytyy parempiakin veisuja katalogistaan.
PMMP on ollut itselle outo bändi siinä mielessä, että bändin meininkiä tuli diggailtua kevyesti kun olivat vielä aktiivisina. Ei sillä, ettäkö levyhyllystä löytyisi levyä tai vapaa-aikana tulisi bändiä kuunneltua, mutta muistan yhdenkin Ilosaarirockin kun juoksin muistaakseni Insomniumin jäähallikeikalta Laululavalle katsomaan jo alkanutta PMMP:n keikkaa ja matkalla nyrjäytin nilkkani. En tosin niin pahasti, etteikö ilta olisi jatkunut normaalisti. Tosin kavereilta tuli kevyttä kuittia, että kannattaako sitä nyt itseään teloa kyseisen bändin takia. Mutta hyvä livebändi kyllä tuo PMMP oli.
Toomio vastaa
"Sanoitusideasta olisi kyllä voinut enemmänkin pisteitä antaa. Hienoa tehdä vastaus/jatko jonkin toisen artistin tarinaan. Miten tuota ei ole enemmin tullut ajateltua?
En minäkään ole yhtään levyä itse ostanut, mutta ihan mielelläni niitä kuuntelen. Tyttökin lauloi suunnilleen ensimmäisinä sanoinaan "Jeesus, Jeesus ei tule..."
Tutustumisalbumi: Soilwork - Natural Born Chaos
PMMP tuli elämääni varsinaisesti vasta nykyisen vaimoni kautta. Väkisin sitä kuuli jo ennemminkin, mutta Joensuuhun muuton jälkeen on bändi tullut nähtyä livenäkin jo useampaan otteeseen.
Kuten monesti on huomattu, en usein tykkää suosittujen bändien suosituimmista kappaleista. Jotenkin aina kolahtaa ne erikoisemmat biisit. Niin nytkin. Maria Magdalena on viimeisen päälle uhkaava ja surullinen kappale. Nyttemmin tauolla oleva PMMP oli minulle yksi kovimmista live-bändeistä. Etenkin rumpalin työskentely on aina kiehtonut, niin visuaalisesti kuin ihan soundipuolellakin. Kontrolloitua kohkaamista. Mira ei mikään sensaatiomainen laulaja ole, mutta Paula korjaa tämän puutteen.
Tuottaja-säveltäjänä Jori Sjöroos on vakuuttavan kova. Biiseistä kuulee, että tämä on PMMP:tä, mutta kappaleet eivät kopioi toisiaan. Ainakaan liiaksi asti. Keskitempo kun ei tavallista PMMP:tä taas ole, jää kappaleesta muistijälkiä. Raskaat voimasoinnut jyräävät päälle. Näin tekevät myös murskaavan kuuloiset stemmat, jotka muuttuvat bridgessä jopa hiukan toiveikkaaksi.
Sanoituksen on kerrottu olevan jatkoa Mana Manan samannimiselle kappaleelle, jonka PMMP on myöskin itse esittänyt. Mielisairaalassa siis ollaan. Kuinka kivaa on se.
Tunnelma on synkkä, kolkko ja raskas. Soinnut venyy ja paukkuu ja vääntyvät kierteelle. Samaan tapaan kuin Alice in Chainsin Check My Brainilla. Mieli on vääntynyt jonnekin. On tässä kuitenkin aistittavissa sellaista vellovaa pään sairautta.
Legendaarisuutta tässä on jo Joensuuhun tulon osalta. En usko, että PMMP olisi soittolistallani, ehkäpä ollenkaan, jos en Itä-Suomeen olisi eksynyt. Tai löytänyt. Vaikka se olisi 15 vuotta sitten ollutkin noloa, niin nyt se on pelkästään hyvä asia.
Tuukka Tuomela (Klikkaa nimeä!)
Mana Manan Maria Magdalena on ilmeisesti toiminut tämän PMMP:n samannimisen kappaleen pontimena. Kumpaakaan versiota en muista aiemmin kuulleeni, mutta synkkää kamaa on kumpikin sävellysten sävyiltään ja sanoituksiltaan. Jos nyt oikein ymmärsin pienin salapoliisityön jälkeen niin PMMP:n Maria Magdalenan sanoituksissa laulun tyttö kertoo tarinaa hullujen huoneelta käsin ikään kuin vastavetona Manan Manan sanoituksiin, jossa poika laulaa, että ”mun tyttöni joutui mielisairaalaan”. Sinänsä hyvä oivallus PMMP:n tekijätiimiltä sanoitusten suhteen. Muuten ihan ok veto, mutta omaan korvaan bändiltä löytyy parempiakin veisuja katalogistaan.
PMMP on ollut itselle outo bändi siinä mielessä, että bändin meininkiä tuli diggailtua kevyesti kun olivat vielä aktiivisina. Ei sillä, ettäkö levyhyllystä löytyisi levyä tai vapaa-aikana tulisi bändiä kuunneltua, mutta muistan yhdenkin Ilosaarirockin kun juoksin muistaakseni Insomniumin jäähallikeikalta Laululavalle katsomaan jo alkanutta PMMP:n keikkaa ja matkalla nyrjäytin nilkkani. En tosin niin pahasti, etteikö ilta olisi jatkunut normaalisti. Tosin kavereilta tuli kevyttä kuittia, että kannattaako sitä nyt itseään teloa kyseisen bändin takia. Mutta hyvä livebändi kyllä tuo PMMP oli.
"Sanoitusideasta olisi kyllä voinut enemmänkin pisteitä antaa. Hienoa tehdä vastaus/jatko jonkin toisen artistin tarinaan. Miten tuota ei ole enemmin tullut ajateltua?
En minäkään ole yhtään levyä itse ostanut, mutta ihan mielelläni niitä kuuntelen. Tyttökin lauloi suunnilleen ensimmäisinä sanoinaan "Jeesus, Jeesus ei tule..."
54. Soilwork - The Bringer
Natural Born Chaos - 2002 – Ruotsi
 |
| ©metalupdate.com |
| NIMI | Toomio | Stuba |
| SOITTO/LAULU | 2 | 1 |
| SÄVELLYS/SOVITUS | 2 | 1 |
| LYRIIKAT | 2 | 1 |
| TUNNELMA/MEININKI | 1 | 1 |
| LEGENDAARISUUS | 2 | 0 |
| YHT | 9 | 4 |
Tutustumisalbumi: Soilwork - Natural Born Chaos
Toomio
Tuukka Tuomela (Klikkaa nimeä!)
Ihan alkuun pitää sanoa, että Soilworkia yleensä on tullut kuunneltua aivan pirusti, mutta siltikään en muista biisien nimiä juurikaan. En sitten tiedä onko tullut kuunneltua aina jotenkin taustamöykkänä vai mitä. Ainakaan sanoitusten takia en ole kuunnellut niin kuin en yleensä muutakaan musiikkia, harvoja poikkeuksia lukuunottamatta.
Itselle kovin Soilwork-kausi osuu samoihin aikoihin kun tein päättötyötä ja silloin tuli luukutettua nimenomaan taustamölynä A Predator’s Portraitia, Natural Born Chaosta ja Figure Number Fivea. The Chainheart Machinea unohtamatta. The Bringer löytyy Natural Born Chaokselta, jonka tuottajana hääri muuan Devin Townsend ja sen kuulee. Niin hyvässä kuin pahassa. Edeltävä A Predator’s Portrait oli vielä aika rosoista, rivakkaa ja koukkuista menoa, mutta uuden tuottajan myötä rosoja tasoitettiin ja tuotantoa suoraviivaistettiin. Näin ainakin omaan korvaan kuultuna. Siinä ehkä menetettiin jotain, mutta toisaalta tuotiin lisää hittipotentiaalia ja muita uusia ulottuvuuksia biiseihin.
The Bringerin alku on mukavan leppoisa ja introssa on jotain vetoavaa ja kaihoisaa. Feedback-liidit kuulostavat mainioilta, ja kun rummut ja muu räminä lähtee, niin samalla alkaa pää nyökyttelemään hyväksyvästi. Ilmassa on matkan tuntua.
Tässä, kuten niin monessa muussakin Soilworkin biisissä, soitto tuntuu vain soljuvan ja biisi vie mennessään vastustamattomasti. Tässäkin biisissä on hyviä riffejä ja bändin kitaristit tekevät hyvää työtä niin komppi- kuin soolo-osastolla. Soolotkin ovat jotain muuta kuin pelkkää otelautajuoksutusta skaalasta toiseen. Sitä ei jaksa kuunnella pätkääkään. Sitä en tiedä, miten paljon herra tuottaja on tuottanut myös kitarasooloja ja muuta kitarointia kun kerran siitä itsekin jotain tietää, mutta joka tapauksessa hyvältä kuulostaa. Itse olen aina pitänyt Soilworkin kitaristeja kuitenkin tyylitajuisina pelimanneina. Ketä nyt on sitten milläkin levyllä sattunut soittamaan. Lisäpisteen voisi antaa myös kiipparisoolosta, joka on tyylikäs sekin kaikessa yksinkertaisuudessaan.
Biisin sanoituksista en osaa sanoa juuta en jaata. Kertsissä tosin huomasi, että sanat muistuivat ainakin mieleen, että on siellä semmoista iskulausetta joukossa, että aiemmalla pitkäkestoisella luukuttamisella on ollut seuraamuksensa. Sehän on hyvä merkki se, jos biisistä jää tämmöisiä asioita mieleen.
Kokonaisuutena The Bringer on kelpo ralli, jossa bändisoitto on nyt niin tiukkaa kuin olla voi, sovitus toimii, eikä pieni pintasiloisuuskaan haittaa. Tyylikäs biisi, joskaan ei bändin paras. Uusinta The Living Infinite-levyä voin suositella.
Toomio vastaa
"Samoja asioita sieltä on Ähtärin mies löytänyt. Samilla oli muistaakseni tuo Chainheart Machine herätysäänenä kännykässä. Kyllä siihen niukin naukin heräsi. Itse annan myös suositukseni uudelle levylle. Se on vieläpä tupla."
Tutustumisalbumi: Queens of the Stone Age - Songs for the Deaf
Toomio
Bändi, johon tutustuin vahingossa tavallaan kahden asian takia. Ensimmäinen oli albumin kansi ja toinen sen tuottaja. Ajoin omituisen musiikin takia Helliselle ja ihmettelimme, miten voi olla sellainen biisi kuin Follow the Hollow oli.
Joskus In Flamesin jälkipoltoissa lanseerattiin genre nimeltä göteborg-metalli. Sitä Soilwork mielestäni on. Örinälaulun ja kliinikertojen sekoitusta. Tämän aikaisen Soilworkin sielu oli ponnekas soitanta. Laulaja Speed oli pätevä kaveri. Kitaraduo sooloineen Tipton/Downing ja Grapow/Weikathin jalanjäljissä. Rumpali suomalainen, peltisine filleineen ja basisti hullu live-koheltaja. Mutta mikä toi tähän väriä, oli nimenomaan koskettimet.
Monesti oletetaan, että diggailen kosketinkikkailusta. Ei. Kyllä minä eniten pidän siitä, että koskettimet tuovat kappaleelle syvyyttä, tunnistettavuutta tai jotain muuta lisäarvoa. Soilworkin ukko sen todella osaa. Minulle tämä on Evergreyn In Search of Truthin ohella yksi kovimpia kiipparilevyjä.
Sävellys on minun normeihin aika keskitempoinen, mutta tässä kappaleessa ei haittaa. Varsinkin lopun c-osa on hienosti Devinin hengessä, muttei kuitenkaan liikaa matkien tehty.
Sanat liikkuvat kaksijakoisessa valintojen maailmassa. Soilworkilla on parempiakin sanoituksia. Silti jostain syystä kappaleen lähtiessä soimaan, muistan melkein jokaisen fraasin. Ei siinä silloin ole kaikki pieleen mennyt. Minä en nimittäin kovin hyvin sanoja muista.
Tuon keskitempoisuuden takia en tästä oikein tunnelma-/meininkipisteitä voi liiemmälti antaa. Ne tulevat kuitenkin hiukan legendaarisuusvetoisesti. Siitä voisikin antaa jopa kolme pistettä. Silti. Silti tässä hetkessä, tämä on kovimpia Soilworkin biisejä. Ei vaan voi mitään.
Joskus In Flamesin jälkipoltoissa lanseerattiin genre nimeltä göteborg-metalli. Sitä Soilwork mielestäni on. Örinälaulun ja kliinikertojen sekoitusta. Tämän aikaisen Soilworkin sielu oli ponnekas soitanta. Laulaja Speed oli pätevä kaveri. Kitaraduo sooloineen Tipton/Downing ja Grapow/Weikathin jalanjäljissä. Rumpali suomalainen, peltisine filleineen ja basisti hullu live-koheltaja. Mutta mikä toi tähän väriä, oli nimenomaan koskettimet.
Monesti oletetaan, että diggailen kosketinkikkailusta. Ei. Kyllä minä eniten pidän siitä, että koskettimet tuovat kappaleelle syvyyttä, tunnistettavuutta tai jotain muuta lisäarvoa. Soilworkin ukko sen todella osaa. Minulle tämä on Evergreyn In Search of Truthin ohella yksi kovimpia kiipparilevyjä.
Sävellys on minun normeihin aika keskitempoinen, mutta tässä kappaleessa ei haittaa. Varsinkin lopun c-osa on hienosti Devinin hengessä, muttei kuitenkaan liikaa matkien tehty.
Sanat liikkuvat kaksijakoisessa valintojen maailmassa. Soilworkilla on parempiakin sanoituksia. Silti jostain syystä kappaleen lähtiessä soimaan, muistan melkein jokaisen fraasin. Ei siinä silloin ole kaikki pieleen mennyt. Minä en nimittäin kovin hyvin sanoja muista.
Tuon keskitempoisuuden takia en tästä oikein tunnelma-/meininkipisteitä voi liiemmälti antaa. Ne tulevat kuitenkin hiukan legendaarisuusvetoisesti. Siitä voisikin antaa jopa kolme pistettä. Silti. Silti tässä hetkessä, tämä on kovimpia Soilworkin biisejä. Ei vaan voi mitään.
Tuukka Tuomela (Klikkaa nimeä!)
Ihan alkuun pitää sanoa, että Soilworkia yleensä on tullut kuunneltua aivan pirusti, mutta siltikään en muista biisien nimiä juurikaan. En sitten tiedä onko tullut kuunneltua aina jotenkin taustamöykkänä vai mitä. Ainakaan sanoitusten takia en ole kuunnellut niin kuin en yleensä muutakaan musiikkia, harvoja poikkeuksia lukuunottamatta.
Itselle kovin Soilwork-kausi osuu samoihin aikoihin kun tein päättötyötä ja silloin tuli luukutettua nimenomaan taustamölynä A Predator’s Portraitia, Natural Born Chaosta ja Figure Number Fivea. The Chainheart Machinea unohtamatta. The Bringer löytyy Natural Born Chaokselta, jonka tuottajana hääri muuan Devin Townsend ja sen kuulee. Niin hyvässä kuin pahassa. Edeltävä A Predator’s Portrait oli vielä aika rosoista, rivakkaa ja koukkuista menoa, mutta uuden tuottajan myötä rosoja tasoitettiin ja tuotantoa suoraviivaistettiin. Näin ainakin omaan korvaan kuultuna. Siinä ehkä menetettiin jotain, mutta toisaalta tuotiin lisää hittipotentiaalia ja muita uusia ulottuvuuksia biiseihin.
The Bringerin alku on mukavan leppoisa ja introssa on jotain vetoavaa ja kaihoisaa. Feedback-liidit kuulostavat mainioilta, ja kun rummut ja muu räminä lähtee, niin samalla alkaa pää nyökyttelemään hyväksyvästi. Ilmassa on matkan tuntua.
Tässä, kuten niin monessa muussakin Soilworkin biisissä, soitto tuntuu vain soljuvan ja biisi vie mennessään vastustamattomasti. Tässäkin biisissä on hyviä riffejä ja bändin kitaristit tekevät hyvää työtä niin komppi- kuin soolo-osastolla. Soolotkin ovat jotain muuta kuin pelkkää otelautajuoksutusta skaalasta toiseen. Sitä ei jaksa kuunnella pätkääkään. Sitä en tiedä, miten paljon herra tuottaja on tuottanut myös kitarasooloja ja muuta kitarointia kun kerran siitä itsekin jotain tietää, mutta joka tapauksessa hyvältä kuulostaa. Itse olen aina pitänyt Soilworkin kitaristeja kuitenkin tyylitajuisina pelimanneina. Ketä nyt on sitten milläkin levyllä sattunut soittamaan. Lisäpisteen voisi antaa myös kiipparisoolosta, joka on tyylikäs sekin kaikessa yksinkertaisuudessaan.
Biisin sanoituksista en osaa sanoa juuta en jaata. Kertsissä tosin huomasi, että sanat muistuivat ainakin mieleen, että on siellä semmoista iskulausetta joukossa, että aiemmalla pitkäkestoisella luukuttamisella on ollut seuraamuksensa. Sehän on hyvä merkki se, jos biisistä jää tämmöisiä asioita mieleen.
Kokonaisuutena The Bringer on kelpo ralli, jossa bändisoitto on nyt niin tiukkaa kuin olla voi, sovitus toimii, eikä pieni pintasiloisuuskaan haittaa. Tyylikäs biisi, joskaan ei bändin paras. Uusinta The Living Infinite-levyä voin suositella.
"Samoja asioita sieltä on Ähtärin mies löytänyt. Samilla oli muistaakseni tuo Chainheart Machine herätysäänenä kännykässä. Kyllä siihen niukin naukin heräsi. Itse annan myös suositukseni uudelle levylle. Se on vieläpä tupla."
53. Queens of the Stone Age - I Appear Missing
...Like Clockwork - 2013 - USA
 |
| ©musictrajectory.com |
| NIMI | Toomio | Stuba |
| SOITTO/LAULU | 2 | 1 |
| SÄVELLYS/SOVITUS | 2 | 1 |
| LYRIIKAT | 1 | 0 |
| TUNNELMA/MEININKI | 2 | 1 |
| LEGENDAARISUUS | 2 | 0 |
| YHT | 9 | 3 |
Tutustumisalbumi: Queens of the Stone Age - Songs for the Deaf
Videoversio
Koko biisi
Toomio
On melkoisen uusi kappale tälle listalle. Ensikuunteluilla tämä ei oikein ollut minkäänlainen. Kappaleen kuitenkin laitoin toiseen blogiini.
Se, miksi kappale listalta löytyy, ei ole pelkkää musiikillista ansiota. Äitini eli viimeisiä hetkiään. Kun laitoin kappaleen tuohon toiseen blogiini, äidiltä tuli viesti: "Hyvä kappale, hieno video." Eihän se 56-vuotiaan musiikkia ehkä ollut, mutta videossa varmaan oli jonkinlaista toivoa hänellekin. Legendaarisuus siis korkealla.
QOTSA on bändi, joka läpilyönnin aikaan oli melko rasittavaa kuunneltavaa. Toisaalta bändi teki jotain niin erilaista, että se jäi koukuttamaan. Noin viisi vuotta sitten QOTSA vei sydämeni.
Soittotaitoa on. Se on solmittu tosi tiukasti aavikko-stonerin taustalle, mutta on sitä siellä. Soundi on hyvä. Junnausta on paljon, mikä jo aiemmin kertomani mukaan toimii. Hommen jopa laiska lauluääni kiehtoo, myös siksi, että omani taipuu hänen skaalaansa melko lailla, ja pystyn näitä siis perässä hoilaamaan.
Sävellys on tässä kappaleessa jopa liian ehjä QOTSAN biisiksi. Aika perinteinen blues-kuvio. Rekan yliajamaa tunnelmaa. Loppuosion (kuunnelkaa myös koko kappale, vaikka video hieno onkin!) proge-pätkä on nerokasta epäkeskoa. Sen tämä bändi osaa.
Muistelen, että sanat kertoisivat laulaja Hommen rajakokemuksesta syntyneistä ajatuksista. Jotenkin tässä aistii kuoleman läsnäolon, mutta ei samalla lailla pirullisesti virnistäen kuin yleensä QOTSA:lla vaan ihan vakavasti ja synkästi. Tosissaan.
Tunnelma on kuta kuinkin ahdistava ja loppua odottava, ehkä "luopuva" kuvaa parhaiten tätä. Siinä on myös hiukan toivoa, ihan hiukan, mutta jonkin sävelen verran sitäkin.
Ottaa muutaman kuuntelukerran että tämän sisäistää, ja näin kevään korvalla pari ylimääräistä, mutta erikoisen harras kappale. Voi olla, että jossain vaiheessa nousee korkeammalle sijoitukselle.
Se, miksi kappale listalta löytyy, ei ole pelkkää musiikillista ansiota. Äitini eli viimeisiä hetkiään. Kun laitoin kappaleen tuohon toiseen blogiini, äidiltä tuli viesti: "Hyvä kappale, hieno video." Eihän se 56-vuotiaan musiikkia ehkä ollut, mutta videossa varmaan oli jonkinlaista toivoa hänellekin. Legendaarisuus siis korkealla.
QOTSA on bändi, joka läpilyönnin aikaan oli melko rasittavaa kuunneltavaa. Toisaalta bändi teki jotain niin erilaista, että se jäi koukuttamaan. Noin viisi vuotta sitten QOTSA vei sydämeni.
Soittotaitoa on. Se on solmittu tosi tiukasti aavikko-stonerin taustalle, mutta on sitä siellä. Soundi on hyvä. Junnausta on paljon, mikä jo aiemmin kertomani mukaan toimii. Hommen jopa laiska lauluääni kiehtoo, myös siksi, että omani taipuu hänen skaalaansa melko lailla, ja pystyn näitä siis perässä hoilaamaan.
Sävellys on tässä kappaleessa jopa liian ehjä QOTSAN biisiksi. Aika perinteinen blues-kuvio. Rekan yliajamaa tunnelmaa. Loppuosion (kuunnelkaa myös koko kappale, vaikka video hieno onkin!) proge-pätkä on nerokasta epäkeskoa. Sen tämä bändi osaa.
Muistelen, että sanat kertoisivat laulaja Hommen rajakokemuksesta syntyneistä ajatuksista. Jotenkin tässä aistii kuoleman läsnäolon, mutta ei samalla lailla pirullisesti virnistäen kuin yleensä QOTSA:lla vaan ihan vakavasti ja synkästi. Tosissaan.
Tunnelma on kuta kuinkin ahdistava ja loppua odottava, ehkä "luopuva" kuvaa parhaiten tätä. Siinä on myös hiukan toivoa, ihan hiukan, mutta jonkin sävelen verran sitäkin.
Ottaa muutaman kuuntelukerran että tämän sisäistää, ja näin kevään korvalla pari ylimääräistä, mutta erikoisen harras kappale. Voi olla, että jossain vaiheessa nousee korkeammalle sijoitukselle.
Tämä bändi kuuluu itsellä kategoriaan “tästä voisi tykätä, mutta ei oikeastaan”. Sinänsä tykkään bändin meiningistä, aavikkorockista (vai mitä tämä nyt on?), mutta jotenkin ei ole vain löytynyt sellaista tilannetta, missä bändiä voisi tosissaan kuunnella. Muutama hittibiisi on aivan hyvä.
Yritin tätä uutta …Like Clockwork-levyä joku ilta kuunnella ja eihän siinä montaa biisiä alkua pidemmälle tullut päästyä. Että tältä pohjalta arvioimaan levyn loppupään I Appear Missing-kappaletta.
Leppoisa, simppeli ja lyhyt kappale, joka vaatii kuitenkin kuuntelukertoja useamman, että edes jotenkin aukenee. Veikkaisin, että sanoitukset kun lukisi ajatuksella, niin voisi saada jotain lisäsyvyyttä tähän. Tai sitten ei. Kun ei kuuntele musiikkia sanoitukset edellä niin ei ne sanoitukset yleensä äkkiä aukenekaan.
Kitaroinnista täytyy sanoa, että kun kuuntelee kuulokkeet päässä niin varsinkin säkeistöissä tulee aika tuutin täydeltä erinäistä tavaraa eli stereokuva on käytetty hyväksi tehokkaasti. Josh Hommen laulu kuulostaa vaivattomalta ja miellyttävältä. Komppiosastosta ei osaa muuta sanoa, kuin että komppi pysyy kasassa ja basso vetää joitain hyviä kuvioita.
Tähän pitäisi varmaan laittaa jokin spoiler alert, mutta biisin loppu yllätti ainakin ensimmäisellä kuuntelulla. Jos muuten koko muu biisi tuntui vain soljuvan eteenpäin niin lopun riffittely ja rumputuli herätti ennen loppua. Hyvä. Biisin lopun sanat ”because you hit the ground” kuvaa koko biisin lopun tunnelmaa hyvin ja biisin videossa tämä tulee hyvin kuvaavasti selville.
Eli sanoisin, että tämä on ihan ok biisi ja saatan jopa antaa uuden mahdollisuuden koko levylle.
Yritin tätä uutta …Like Clockwork-levyä joku ilta kuunnella ja eihän siinä montaa biisiä alkua pidemmälle tullut päästyä. Että tältä pohjalta arvioimaan levyn loppupään I Appear Missing-kappaletta.
Leppoisa, simppeli ja lyhyt kappale, joka vaatii kuitenkin kuuntelukertoja useamman, että edes jotenkin aukenee. Veikkaisin, että sanoitukset kun lukisi ajatuksella, niin voisi saada jotain lisäsyvyyttä tähän. Tai sitten ei. Kun ei kuuntele musiikkia sanoitukset edellä niin ei ne sanoitukset yleensä äkkiä aukenekaan.
Kitaroinnista täytyy sanoa, että kun kuuntelee kuulokkeet päässä niin varsinkin säkeistöissä tulee aika tuutin täydeltä erinäistä tavaraa eli stereokuva on käytetty hyväksi tehokkaasti. Josh Hommen laulu kuulostaa vaivattomalta ja miellyttävältä. Komppiosastosta ei osaa muuta sanoa, kuin että komppi pysyy kasassa ja basso vetää joitain hyviä kuvioita.
Tähän pitäisi varmaan laittaa jokin spoiler alert, mutta biisin loppu yllätti ainakin ensimmäisellä kuuntelulla. Jos muuten koko muu biisi tuntui vain soljuvan eteenpäin niin lopun riffittely ja rumputuli herätti ennen loppua. Hyvä. Biisin lopun sanat ”because you hit the ground” kuvaa koko biisin lopun tunnelmaa hyvin ja biisin videossa tämä tulee hyvin kuvaavasti selville.
Eli sanoisin, että tämä on ihan ok biisi ja saatan jopa antaa uuden mahdollisuuden koko levylle.
Toomio vastaa
"Hei, Ähtärin ukko! Nyt vähän rock-historiaa haltuun ja koko QOTSA:n tuotanto läpikuunteluun. Ensimmäisestä levystä lähtien. Bändi ei päästä helpolla, mutta kuka sitä kaipaa. Et kuitenkaan tykkää helpoista naisistakaan?
Äiti muuten oli syntyjään Ähtäristä. Pieni särö se on jokaisen menneisyydessä."
Äiti muuten oli syntyjään Ähtäristä. Pieni särö se on jokaisen menneisyydessä."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti