46. Katatonia - Soil's Song
The Great Cold Distance – 2006 – Ruotsi
 |
| ©illinoisentertainer.com |
| NIMI | Toomio | Reima |
| SOITTO/LAULU | 2 | 2 |
| SÄVELLYS/SOVITUS | 2 | 2 |
| LYRIIKAT | 2 | 1 |
| TUNNELMA/MEININKI | 2 | 2 |
| LEGENDAARISUUS | 1 | 1 |
| YHT | 9 | 8 |
Tutustumisalbumi: Katatonia - The Great Cold Distance
Toomio
En kyllä muista miksi bändiin tutustuin. Sen muistan, että Sami osti levyn, jossa oli yksi hyvänkuuloinen biisi. Se oli Teargas. Olisiko yllättäen ollut sitten Jori, joka suositteli The Great Cold Distancea.
Soil's Songissa mukaansa imee bändille tyypillinen vähäeleinen, mutta mieleenjäävä melodia. Laulusävelkulut eivät montakaan sävelaskelta vaihdu, mutta pienellä skaalalla pystytään tekemään ihmeitä. Ainakin Katatonia pystyy.
Livenä bändi on melkoisen tylsä katsella, vaikka soittamaan ja eritoten laulamaan kykenevätkin. He eivät nimittäin turhia liiku. Renkse on kuin liimattu lavaan kiinni, eikä hänen kasvojaan ole keikalla nähty vuoden -95 mm-finaalin jälkeen.
Niin kuin kappaleen otsikko jo kertoo, on biisissä mainen meno. Jäinen, kylmä, kynnöspelto. Vähän lunta vaoissa, joihin kumisaappaat osittain uppoavat. Varpaita palelee, sormet on jäässä ja moottorisahasta käynnistysnaru poikki.
Sanoja on varmaankin soviteltu kauan. Varsinkin kertosäkeen rimmaus on hienoa. Ei niissä genren sanoihin mitään ratkaisevaa sisällöllistä eroa ole, kunhan on vain melodiaan hienosti istutettu.
Legendaarisuus ei ole huipussaan, mutta soundit ovat. Läpi kappaleen huomion vangitsee vastaanhangoitteleva, mutta hypnotisoiva rumpukomppi. Samoin tunnelma ja sanojen sovitus on kylmää ja etäistä, kuitenkaan kauneuttaan salaamatta.
Reima Venhe (Klikkaa nimeä!)
Tämä Tomin musablogi kuulosti jo ensipuraisulla loistavalta idealta. Kun vihdoin sain omat biisit arvioitavaksi, ajattelin että idea on vietävä vielä korkeammalle. Siksi kirjoitan tätä arviointia nyt 10 kilometrin korkeudesta klo 7.00 lomamatkalla Espanjaan. Tarjoilukärryt eivät vielä ole saapuneet, joten naputtelu iPhonellakin vielä onnistunee.
Asiaan. Soil's Songissa ei turhilla introilla lämmitellä, vaan biisi ja laulu alkaa heti ykkösellä. Kertosäkeeseenkin ehditään jo puolessa minuutissa, joten tehokasta on naapurin poikien toiminta. Muistelen nähneeni Katatonian ekaa kertaa livenä v. 2003 Tampereen Tulliklubilla ja muistot tulvivat mieleen. Olen aina tykännyt kovasti bändin musiikin omalaatuisesta kauneudesta ja samanaikaisesta alakulosta, jota akustiset kitaramelodiat ja laulajan täydellisen tunnistettava laulutyyli alleviivaavat.
Soil's Song ei ollut tai ole oma suosikkini bändin tuotannosta. Pidän vielä enemmän Viva Emptinessin aikaisesta tuotannosta, mutta tämän biisin luukuttaminen ja analysointi kyllä paljastaa sen nerouden. Kertosäkeen periaatteessa yhtä sointua runkkaava rankempi kitara tuntui aluksi polkevan liiaksi paikallaan, mutta kun kuuntelee miten loistavasti taustat on rakennettu tukemaan nerokasta laulumelodiarytmitystä, niin hattu pois päästä!
Veikkaan, että tätä kertsiä on hiottu pieetillä ja ajan kanssa. Nerokasta kerta kaikkiaan.
Biisin rauhoitteluväliosa ja lopun revittely saa allekirjoittaneen lähes ekstaasiin. Näin sitä pitääkin soittaa. Soundit ja tuotanto priimaa, kuten Katatonian kohdalla aina.
Lyriikat (tää piti googlata jo aiemmin) kertovat uskonnon puolesta kaiken uhraamaan valmiista olevista tyypeistä. Ei mikään helppo tai mukava aihe, mutta erinomaiseksi sanoitukseksi onnistuttu saamaan
Toomio vastaa
"Jostain se Reima löysi näemmä sanojenkin aiheen. Tämä on kyllä kappale, joka edelleen paranee kuuntelu kuuntelulta."
Tutustumisalbumi: Anathema - A Fine Day To Exit
En kyllä muista miksi bändiin tutustuin. Sen muistan, että Sami osti levyn, jossa oli yksi hyvänkuuloinen biisi. Se oli Teargas. Olisiko yllättäen ollut sitten Jori, joka suositteli The Great Cold Distancea.
Soil's Songissa mukaansa imee bändille tyypillinen vähäeleinen, mutta mieleenjäävä melodia. Laulusävelkulut eivät montakaan sävelaskelta vaihdu, mutta pienellä skaalalla pystytään tekemään ihmeitä. Ainakin Katatonia pystyy.
Livenä bändi on melkoisen tylsä katsella, vaikka soittamaan ja eritoten laulamaan kykenevätkin. He eivät nimittäin turhia liiku. Renkse on kuin liimattu lavaan kiinni, eikä hänen kasvojaan ole keikalla nähty vuoden -95 mm-finaalin jälkeen.
Niin kuin kappaleen otsikko jo kertoo, on biisissä mainen meno. Jäinen, kylmä, kynnöspelto. Vähän lunta vaoissa, joihin kumisaappaat osittain uppoavat. Varpaita palelee, sormet on jäässä ja moottorisahasta käynnistysnaru poikki.
Sanoja on varmaankin soviteltu kauan. Varsinkin kertosäkeen rimmaus on hienoa. Ei niissä genren sanoihin mitään ratkaisevaa sisällöllistä eroa ole, kunhan on vain melodiaan hienosti istutettu.
Legendaarisuus ei ole huipussaan, mutta soundit ovat. Läpi kappaleen huomion vangitsee vastaanhangoitteleva, mutta hypnotisoiva rumpukomppi. Samoin tunnelma ja sanojen sovitus on kylmää ja etäistä, kuitenkaan kauneuttaan salaamatta.
Reima Venhe (Klikkaa nimeä!)
Tämä Tomin musablogi kuulosti jo ensipuraisulla loistavalta idealta. Kun vihdoin sain omat biisit arvioitavaksi, ajattelin että idea on vietävä vielä korkeammalle. Siksi kirjoitan tätä arviointia nyt 10 kilometrin korkeudesta klo 7.00 lomamatkalla Espanjaan. Tarjoilukärryt eivät vielä ole saapuneet, joten naputtelu iPhonellakin vielä onnistunee.
Asiaan. Soil's Songissa ei turhilla introilla lämmitellä, vaan biisi ja laulu alkaa heti ykkösellä. Kertosäkeeseenkin ehditään jo puolessa minuutissa, joten tehokasta on naapurin poikien toiminta. Muistelen nähneeni Katatonian ekaa kertaa livenä v. 2003 Tampereen Tulliklubilla ja muistot tulvivat mieleen. Olen aina tykännyt kovasti bändin musiikin omalaatuisesta kauneudesta ja samanaikaisesta alakulosta, jota akustiset kitaramelodiat ja laulajan täydellisen tunnistettava laulutyyli alleviivaavat.
Soil's Song ei ollut tai ole oma suosikkini bändin tuotannosta. Pidän vielä enemmän Viva Emptinessin aikaisesta tuotannosta, mutta tämän biisin luukuttaminen ja analysointi kyllä paljastaa sen nerouden. Kertosäkeen periaatteessa yhtä sointua runkkaava rankempi kitara tuntui aluksi polkevan liiaksi paikallaan, mutta kun kuuntelee miten loistavasti taustat on rakennettu tukemaan nerokasta laulumelodiarytmitystä, niin hattu pois päästä!
Veikkaan, että tätä kertsiä on hiottu pieetillä ja ajan kanssa. Nerokasta kerta kaikkiaan.
Biisin rauhoitteluväliosa ja lopun revittely saa allekirjoittaneen lähes ekstaasiin. Näin sitä pitääkin soittaa. Soundit ja tuotanto priimaa, kuten Katatonian kohdalla aina.
Lyriikat (tää piti googlata jo aiemmin) kertovat uskonnon puolesta kaiken uhraamaan valmiista olevista tyypeistä. Ei mikään helppo tai mukava aihe, mutta erinomaiseksi sanoitukseksi onnistuttu saamaan
"Jostain se Reima löysi näemmä sanojenkin aiheen. Tämä on kyllä kappale, joka edelleen paranee kuuntelu kuuntelulta."
45. Anathema - Everything
We’re Here Because We’re Here - 2010 – Iso-Britannia
 |
| ©rockaxis.com |
| NIMI | Toomio | Reima |
| SOITTO/LAULU | 2 | 2 |
| SÄVELLYS/SOVITUS | 2 | 2 |
| LYRIIKAT | 1 | 2 |
| TUNNELMA/MEININKI | 2 | 2 |
| LEGENDAARISUUS | 2 | 1 |
| YHT | 9 | 9 |
Tutustumisalbumi: Anathema - A Fine Day To Exit
Toomio
Reima Venhe (Klikkaa nimeä!)
Anathemaan tutustuin niinkin myöhään kuin vasta 2005 kesällä Joensuuhun muutettuamme. Mutta se olikin rakkautta ensisilmäyksellä, ja sillä tiellä ollaan edelleen.
Tämä Everything on niin kaunis, että melkein itkettää. Pianomelodia on lähes yksi yhteen Coldplayn (parhaaseen biisiin) Clocksiin mikä voisi periaatteessa haitata, mutta tässä tapauksessa saa itseni ikävöimään koskettimistoa.
Tämän biisin sanoitus on niin maailmaasyleilevää ja yltiöpositiivisuutta, että kovempaa jätkää yököttäis. Onneksi en kuulu heihin, joten nautin täysin rinnoin. Vähän niin kuin Lady Antabellumin Need You Now ja Stam1nan "Jääkarhut jäävät kyllä elämään" ja kaikki siltä väliltä. Samalla kun suupielet vääntäytyvät vaistomaisesti hymyyn, yritän olla syleilemättä vieressäni istuvaa mummoa.
Tässä biisissä on kaikki mitä yksinkertaiselta rock/pop-biisiltä tarvitaan: tunnelmaa, tarttuvuutta, melodiaa ja tunnistettavuutta. Jos jotain saisin vaihtaa, niin tämän kun sais jollain vielä (itselleni) täydellisemmällä naistaustalauluäänellä versioituna, niin a'vot.
Toomio vastaa
"Coldplayn paras biisi EI ole Clocks. Onhan sekin ihan hyvä, mutta ei paras. Minä kyllä pidän tästä lauluäänestä. En oikeastaan kaipaa siihen sen enempää persoonallisuuttakaan."
Tutustumisalbumi: Spacehog - Resident Alien
Toomio
Anatheman Judgement oli levynä sellainen, jonka kannen muistaa kirjastosta ikuisesti. Itselle se ei ollut mitenkään läheinen, mutta lähipiirin pojat sitä kuunteli. Hevikauden himmettyä on Anathemasta tullut itselleni hyvinkin kuunneltu bändi.
Everything oli single, joka tuli todella aikaisin kuunteluun suhteessa siihen, miloin sen levyltä löysi. Se pyöri soitossa sen aikaa kun mp3-soittimet oli kova juttu, ja lenkillä niitä käytin. Nykyään juoksen aina ilman, en tarvitse niin paljon informaatiota. Juoksubiisinä se oli mahtava, olisi varmaan vieläkin.
Olenpa nähnyt bändin kerran (vai kaksi?). Kuitenkin live-meno Lutakossa oli hienoa. Bändi on soittanut niin kauan, että kaikki kilkutikilkuti-wouwou-efektitkin tulevat komeasti manuaalisesti pedaaleja räpläten. Naislaulaja on melkoisen mestari, ja muutenkin kaikki natsaa.
Anatheman uuden ajan teema on kasvattaa lähes jokaista kappaletta loppua kohti. Ei se paha ole, välillä vaan toivoo vähän muutakin.
Sanat ovat kertomassa hyvin perinteistä rakkaudenosoitusta. Laulun melodia on kaunis ja päähänjäävä. Stemmat toimivat ja miksaus muutenkin mukava.
Tämä on kappaleena lentoonlähtevä, kuin Dieter Baumann aikoinaan. Sisäpiiriä, Sisäpiiriä. Tunnelma on kepeä. Sitä osittain on tukemassa Wilson-soundi, sillä mies on tätä(kin) ollut tuottamassa.
Tämä kappale on vertauskuvallisesti hyvin lähellä omaa elämänvaihettani silloin, kun päätös muutosta Itä-rajalle syntyi. "ikinä en Itä-Suomeen muuta", nimimerkillä 8 vuotta asunut Joensuussa.
Everything oli single, joka tuli todella aikaisin kuunteluun suhteessa siihen, miloin sen levyltä löysi. Se pyöri soitossa sen aikaa kun mp3-soittimet oli kova juttu, ja lenkillä niitä käytin. Nykyään juoksen aina ilman, en tarvitse niin paljon informaatiota. Juoksubiisinä se oli mahtava, olisi varmaan vieläkin.
Olenpa nähnyt bändin kerran (vai kaksi?). Kuitenkin live-meno Lutakossa oli hienoa. Bändi on soittanut niin kauan, että kaikki kilkutikilkuti-wouwou-efektitkin tulevat komeasti manuaalisesti pedaaleja räpläten. Naislaulaja on melkoisen mestari, ja muutenkin kaikki natsaa.
Anatheman uuden ajan teema on kasvattaa lähes jokaista kappaletta loppua kohti. Ei se paha ole, välillä vaan toivoo vähän muutakin.
Sanat ovat kertomassa hyvin perinteistä rakkaudenosoitusta. Laulun melodia on kaunis ja päähänjäävä. Stemmat toimivat ja miksaus muutenkin mukava.
Tämä on kappaleena lentoonlähtevä, kuin Dieter Baumann aikoinaan. Sisäpiiriä, Sisäpiiriä. Tunnelma on kepeä. Sitä osittain on tukemassa Wilson-soundi, sillä mies on tätä(kin) ollut tuottamassa.
Tämä kappale on vertauskuvallisesti hyvin lähellä omaa elämänvaihettani silloin, kun päätös muutosta Itä-rajalle syntyi. "ikinä en Itä-Suomeen muuta", nimimerkillä 8 vuotta asunut Joensuussa.
Reima Venhe (Klikkaa nimeä!)
Anathemaan tutustuin niinkin myöhään kuin vasta 2005 kesällä Joensuuhun muutettuamme. Mutta se olikin rakkautta ensisilmäyksellä, ja sillä tiellä ollaan edelleen.
Tämä Everything on niin kaunis, että melkein itkettää. Pianomelodia on lähes yksi yhteen Coldplayn (parhaaseen biisiin) Clocksiin mikä voisi periaatteessa haitata, mutta tässä tapauksessa saa itseni ikävöimään koskettimistoa.
Tämän biisin sanoitus on niin maailmaasyleilevää ja yltiöpositiivisuutta, että kovempaa jätkää yököttäis. Onneksi en kuulu heihin, joten nautin täysin rinnoin. Vähän niin kuin Lady Antabellumin Need You Now ja Stam1nan "Jääkarhut jäävät kyllä elämään" ja kaikki siltä väliltä. Samalla kun suupielet vääntäytyvät vaistomaisesti hymyyn, yritän olla syleilemättä vieressäni istuvaa mummoa.
Tässä biisissä on kaikki mitä yksinkertaiselta rock/pop-biisiltä tarvitaan: tunnelmaa, tarttuvuutta, melodiaa ja tunnistettavuutta. Jos jotain saisin vaihtaa, niin tämän kun sais jollain vielä (itselleni) täydellisemmällä naistaustalauluäänellä versioituna, niin a'vot.
"Coldplayn paras biisi EI ole Clocks. Onhan sekin ihan hyvä, mutta ei paras. Minä kyllä pidän tästä lauluäänestä. En oikeastaan kaipaa siihen sen enempää persoonallisuuttakaan."
44. Spacehog - In The Meantime
Resident Alien - 1995 - Iso-Britannia
 |
| ©philthymag.com |
| NIMI | Toomio | Reima |
| SOITTO/LAULU | 2 | 1 |
| SÄVELLYS/SOVITUS | 2 | 1 |
| LYRIIKAT | 1 | 0 |
| TUNNELMA/MEININKI | 2 | 0 |
| LEGENDAARISUUS | 2 | 0 |
| YHT | 9 | 2 |
Tutustumisalbumi: Spacehog - Resident Alien
Toomio
Tämä on hyvin outo valinta. Varmaankin kappale, jota ei juuri kukaan ole kuullut. Ainakaan lukijoista. Tämä soi Jyrkissä ainakin kaksi kertaa, joten tämä jäi päähän.
Soitto ja laulu on enemmänkin omaperäistä, kuin taidokasta. Tavallaan bassolinja on se, joka eniten jää päähän. Itse pidän laulajan falsetista ja korkeammista laulumaneereista. Sävelen laulu nyt ei kummoista ole. Vähän sellaista marttiservo-tyyppistä tapailua.
Sävellys on silti tarttuva. Tämähän on kaikilta osin sellaista musiikkia, jolla pinnalle tultiin kun itse olin 15-vuotias. Kappale, johon Jyrki olisi hyvin voinut päättyä. Soundit ovat niin ysäriä kuin ysäriä joku voi olla.
Sanat ovat kyllä aika tylsät. Pakko niille kuitenkin on yksi piste antaa, sillä ne jäävät päähän. Ja varsinkin videon katsottuaan ne osaa mahtavasti yhdistää laulajan maaniseen ulkonäköön. Bändistä on muuten parhaimmillaan 3/4 ollut veljeksiä.
Tässä on leppoista tunnelmaa. Huoletonta, kaikki vain on, ihan sama ja "chillaa, chillaa, chillaa". Legendaarisuus on jossain vitosen nurkilla, koska tästä kappaleesta tulee mieleen monta hyvää teini-iän reissua. Se aika kun kavereiden kanssa jumitus oli urheilun ja musiikin kanssa yhtä tärkeitä.
Soitto ja laulu on enemmänkin omaperäistä, kuin taidokasta. Tavallaan bassolinja on se, joka eniten jää päähän. Itse pidän laulajan falsetista ja korkeammista laulumaneereista. Sävelen laulu nyt ei kummoista ole. Vähän sellaista marttiservo-tyyppistä tapailua.
Sävellys on silti tarttuva. Tämähän on kaikilta osin sellaista musiikkia, jolla pinnalle tultiin kun itse olin 15-vuotias. Kappale, johon Jyrki olisi hyvin voinut päättyä. Soundit ovat niin ysäriä kuin ysäriä joku voi olla.
Sanat ovat kyllä aika tylsät. Pakko niille kuitenkin on yksi piste antaa, sillä ne jäävät päähän. Ja varsinkin videon katsottuaan ne osaa mahtavasti yhdistää laulajan maaniseen ulkonäköön. Bändistä on muuten parhaimmillaan 3/4 ollut veljeksiä.
Tässä on leppoista tunnelmaa. Huoletonta, kaikki vain on, ihan sama ja "chillaa, chillaa, chillaa". Legendaarisuus on jossain vitosen nurkilla, koska tästä kappaleesta tulee mieleen monta hyvää teini-iän reissua. Se aika kun kavereiden kanssa jumitus oli urheilun ja musiikin kanssa yhtä tärkeitä.
Nyt iski sellaisen bändin ja biisin, että ei syttynyt lamppu. Hienoa tajuta, että jotain on vielä menneisyydessäkin kokematta. Eka kuuntelu ja lähinnä kertosäe muistutti, että tämä biisi on joskus kuultu. Yritän keksiä jotain positiivista sanottavaa. Täytyy kuunnella uudestaan. Öö. No vielä pari kertaa..
Perhana nyt tajuan: tässä on pakko olla ollut joku ihan killeri musavideo, joka on pyörinyt MTV:llä yötä päivää. Tissejä jms. Muuten en ymmärrä.
Tai sitten joku tykkää oikeasti kertosäkeen helvetin ärsyttävästä melodiasta. Pääriffi on pöllitty (okei, niin on tehneet kymmenet muutkin) Nirvanan Smells Like Teen Spiritistä, laulaja yrittää artikuloida kuin Axl Rose ja meininki on niin muovisen amerikkalaista kuin olla ja voi. Nyt kun en pysty tarkistamaan bändin kotimaata, niin saa ampua. Ok, onhan tää kertsi erikoinen ja tarttuva, mut sillai ärsyttävällä tavalla. Veikkaan, et bändi oli onehitwonder?
Mikä se Stilskinin farkkubiisi oli? Siinä oli munaa. Tällaiseksi vastaavaksi biisiksi.
Mutta minen pidä. Joskus nuorempana oikeassa seurassa olisin saattanut tykätä, mutta epäilen suuresti, kun en sellaissa liikkunut. Tai vastarakastuneena. Tai 15-vuotiaana. Silloinhan sitä on koko ajan ihastunut tai rakastunut. Vaikkei sitä tajuakkaan. Tai mitään muuta olevankaan. Oi niitä aikoja. Valitettavasti ne oli vähän aiemmin kuin 1994.
Ok, basso on sentään miksattu todella pintaan, joten jotain toivoa näillä on (terveiset Justice For Allin aikaiselle Newstedtille).
Niin, ja niin kaunis kuin lopun irrallinen piano-osuus onkin, en pysty välttymään ajatukselta ja näyltä, missä kultakala pomppii henkeä haukkoen Faith No Moren taustalla soidessa.
En vaan saa tästä nyt mitään positiivista irti, joten keskityn nousukännin hakemiseen ja tilaan Tomin kunniaksi kärryistä viskin. Täältä saa näköjään Mackmyraa. Kippis!
Perhana nyt tajuan: tässä on pakko olla ollut joku ihan killeri musavideo, joka on pyörinyt MTV:llä yötä päivää. Tissejä jms. Muuten en ymmärrä.
Tai sitten joku tykkää oikeasti kertosäkeen helvetin ärsyttävästä melodiasta. Pääriffi on pöllitty (okei, niin on tehneet kymmenet muutkin) Nirvanan Smells Like Teen Spiritistä, laulaja yrittää artikuloida kuin Axl Rose ja meininki on niin muovisen amerikkalaista kuin olla ja voi. Nyt kun en pysty tarkistamaan bändin kotimaata, niin saa ampua. Ok, onhan tää kertsi erikoinen ja tarttuva, mut sillai ärsyttävällä tavalla. Veikkaan, et bändi oli onehitwonder?
Mikä se Stilskinin farkkubiisi oli? Siinä oli munaa. Tällaiseksi vastaavaksi biisiksi.
Mutta minen pidä. Joskus nuorempana oikeassa seurassa olisin saattanut tykätä, mutta epäilen suuresti, kun en sellaissa liikkunut. Tai vastarakastuneena. Tai 15-vuotiaana. Silloinhan sitä on koko ajan ihastunut tai rakastunut. Vaikkei sitä tajuakkaan. Tai mitään muuta olevankaan. Oi niitä aikoja. Valitettavasti ne oli vähän aiemmin kuin 1994.
Ok, basso on sentään miksattu todella pintaan, joten jotain toivoa näillä on (terveiset Justice For Allin aikaiselle Newstedtille).
Niin, ja niin kaunis kuin lopun irrallinen piano-osuus onkin, en pysty välttymään ajatukselta ja näyltä, missä kultakala pomppii henkeä haukkoen Faith No Moren taustalla soidessa.
En vaan saa tästä nyt mitään positiivista irti, joten keskityn nousukännin hakemiseen ja tilaan Tomin kunniaksi kärryistä viskin. Täältä saa näköjään Mackmyraa. Kippis!
Toomio vastaa
"Kerrohan, Reima, mikä Nevermindin jälkeinen hittibiisi ei 93-96 vuosina ollut pöllitty Nirvanalta? Mutta amerikkalaista tämä ei silti ole. Itsekin luulin ja muistin, että oli.
Basso on kyllä kovasti mukava soundeiltaan. Stiltskinin biisi oli Inside. En olisi muuten ikinä muistanut tuota kappaletta, jos et olisi bändin nimeä heittänyt. Muistan mainoksenkin jotenkin. Se on ihan hyvä kappale. Ja toden totta, hyvin samankaltainen."
Basso on kyllä kovasti mukava soundeiltaan. Stiltskinin biisi oli Inside. En olisi muuten ikinä muistanut tuota kappaletta, jos et olisi bändin nimeä heittänyt. Muistan mainoksenkin jotenkin. Se on ihan hyvä kappale. Ja toden totta, hyvin samankaltainen."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti