Hei ja hou!
Pidemmän aikaa on mielessä
pyörinyt jonkinlaisen musiikkiblogin pystyyn pyöräyttäminen. Musiikista
kirjoittaminen on aina kiehtonut, mutta varsinaista formaattia ei oikein ole
mieleen tullut.
Erilaisten listojen ystävänä
aloin pari kuukautta sitten väkertää henkilökohtaista TOP-100 biisilistaa. Sitä
tuhratessa vahvistui ajatus siitä, että listathan ovat melko tylsiä jos ne
tehdään vain itseä varten. Jonnekin se on pakko jakaa. Tämä toimikoon tälle
blogille nyt peruskivenä – Toomion TOP-100.
Toisaalta arviosta tulee sangen
yksiulotteinen jos sille ei ole vastaboolia. Elon varrella näitä musiikkiin
sotkeutuneita kavereita ja tuttuja on takertunut yhteystietolistalle, joten
aion heiltä pyytää vasta-arvioita. Enkä täysin pidä poissuljettuna sitäkään,
että joku muukin tähän blogiin kirjoittelisi. Miksipä ei?
Perusajatus on siis
seuraavanlainen:
Olen listannut 100 omasta
mielestäni parasta kappaletta. Näin 33-vuotiaana on tietyistä biiseistä
muodostunut sellaisia monumentteja, ettei niitä noin vain ohiteta. Pitkään
last.fm-palvelua käyttäneenä olen helposti löytänyt, mitä tavaraa on tullut
eniten kuunneltua.
Listasin noin 400 kappaletta, joista sitten omalla
arvosteluasteikolla rankkasin 150 parasta. Osittain listan koostumus yllätti
itsenikin. Kärki on luonnollisesti aika selvää kauraa, mutta sadan joukkoon
mahtuu erikoisiakin poimintoja. Lista tietenkin käydään läpi käänteisessä
järjestyksessä, pääosin kolme biisiä kerrallaan. Yhtä kolmen rypästä tulee
opponoimaan vähintään yksi tyyppi.
Arvosteluasteikon luonti oli
vaikeaa. Se ei missään nimessä ole täydellinen kappaleen arviointiin.
Epäkelpoudestaan huolimatta se toimi riittävästi. Alla pisteytyksen kriteeristö:
SOITTO/LAULU
Arvioidaan soittotaitoa tai
–tapaa, sekä tietysti laulutaitoa juuri kyseisessä kappaleessa. Eräänlaista
virtuositeetin, yhteensoiton ja artistisuuden pyhää kolminaisuutta. Osaltaan
tähän toki vaikuttaa miksaus. Tästä huolimatta olen pyrkinyt arvioimaan lähinnä
soitto-/laulutaitoa. Esim. Metallicalla on montakin hyvää biisiä, mutta
Larsista johtuen se ei välttämättä ole soitoltaan täyttä priimaa.
2 pistettä – Täysin suvereenia soitantaa, kylmiä väreitä
nostattavia laulusuorituksia ja vahvaa yhteensoittoa.
1 piste – Perussuorittamista. Muutamia virtuoosimaisia laulu- tai
soittosuorituksia. Esim. kova soolo tai paha ”jaujau”-huuto.
0 pistettä – Ei mitään erikoista. Jopa huonohkoa. Pienellä
treenillä tähän pystyisi itsekin.
SÄVELLYS/SOVITUS
Arvioidaan eri osioiden
yhteensopivuutta juuri kyseisessä kappaleessa. Sävellys, soundit ja balanssi.
Sointukulut, jopa jollain lailla melodioiden omaperäisyys ja yksilöllisyys.
Tähänkin miksaus vaikuttaa jonkin verran. Olen yrittänyt miettiä kappaleita
niin, että olisivatko ne hyviä jonkun muun esittämänä. Esim. Steve Vai taitaa
kitaran varmasti silmät kiinni, humalassa ja toinen käsi paketissa. Ovatko
hänen kappaleensa silti kummoisia sävellyksiä?
2 pistettä – Unohtumaton sävellys. Omaperäinen ja melodialtaan
tunnistettava, jopa ikimuistoinen. Kaikki kappaleen osat nivoutuvat toisiinsa täysin.
1 piste – Hyvä. Ei mitään maagista, mutta selkeästi toimii.
0 pistettä – Näitä on miljoona. Peruskauraa. Jonkun osion olisi
voinut jättää poiskin.
LYRIIKAT
Arvioidaan sanoitusta. Sanojen
rytmitystä ja toimivuutta sekä istuvuutta kappaleen muuhun tunnelmaan.
Mahdollinen sanojen syvempi merkitys. Sehän voi olla vain kuulijan päässä,
mutta ei voi olla vaikuttamatta. Esim.
Neljä Ruusua - Pullaa, on melko heikko sanoitus.
2 pistettä – Tarttuvat sanat kokonaisuudessaan. Syvempi tarina tai täysin
tunnelmaan istuvaa kerrontaa.
1 piste – Toimivat sanat. Muutamia loistavia one-linereita.
0 pistettä – Kliseiden ja lentävien lauseiden jatkuvaa käyttöä.
Tyhjänpäiväistä ja pinnallista pyöritystä.
TUNNELMA/MEININKI
Arvioidaan kappaleessa
vallitsevaa tunnelmaa. Meininki voi olla joissain kappaleissa parempi termi.
Pistääkö kappale itkemään vai saako se sinut lähes tanssimaan. Esim. Hurriganesin Get On pistää monen äijän
heiluttamaan päätään, kun taas joku Teleksin biisi ei tunnu miltään. (Itse
asiassa tuntuu. Nimittäin pahalta)
2 pistettä – Moshaus alkaa välittömästi tai kyynel vierii silmästä.
Tunnelman kohottaja tai surufiiliksen täydentäjä.
1 piste – Herättää jonkinlaisia tunteita, muttei kuitenkaan mikään
sydäntensärkijä.
0 pistettä – Muovista ja latteaa. Verrattavissa hanaolueen
valomerkin aikaan. Ei vaikutusta mihinkään suuntaan.
LEGENDAARISUUS
Arvioidaan, onko kappaleella
joku erityinen merkitys arvostelijalle. Kappalehan voi olla 99% mielestä täyttä
kuraa, mutta silti se on voinut soida sellaisena hetkenä, että sen merkitys on
valtava. Armeijaan meno, ajokortti tai matka mummolaan. Tämä on ominaisuus,
mitä kukaan ei voi kyseenalaistaa. Esim. Armeijavuoteni eniten radiossa soinut
biisi oli varmaankin Daruden Sandstorm. Kyllä se legendaarisuudestaan saisi
kaksi pistettä.
2 pistettä – Välitön linkki johonkin henkilökohtaiseen tapahtumaan,
tunteeseen tai henkilöön.
1 piste – Luo jonkinlaisia mielleyhtymiä, muttei kuitenkaan mene
itse kappaleen muiden ominaisuuksien edelle.
0 pistettä – Ei mitään spesiaalia. Kaikki pisteet vain kappaleesta
itsestään.
Näin on siis jokainen kappale
arvioitu. Tästä tollompikin huomaa, että usea kappale saa samoja pisteitä.
Tämän jälkeen olen intuition mukaan rankannut samoja pisteitä saaneet kappaleet
paremmuusjärjestykseen. Olen listaa hionut useampana päivänä, joten järjestys
on vaihdellut tuntuman mukaan paljonkin. Lopullinen muoto on tästä huolimatta
lyöty lukkoon. Paljon saa tapahtua jos seuraavan vuoden aikana joku kappale
tuolle listalle pääsee.
Seuraava postaus täräyttää
paketin käyntiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti